Haloo, Vaimonne on synnyttänyt kaksoset! Mutta olen 52-vuotias eikä minulla ole vaimoa! En tiedä käykää katsomassa, sanoo että ovat teidän
Kun kuulin nämä sanat, ajattelin jonkun soittaneen vahingossa väärään numeroon. Olen 52 kuka puhuu lapsista? Uteliaisuus kuitenkin voitti. Istuin autoon ja ajoin sairaalalle.
Astuin sisään osastolle ja melkein pyörryin. Sängyllä makasi entinen vaimoni. Molemmilla puolilla nukkui rauhallisesti kaksi pientä nyyttiä.
Sirkku, kenen lapset nämä ovat? Kenen nämä ovat?
Sinun, hän vastasi rauhallisesti.
Olin aivan hiljaa, yritin ymmärtää hänen sanojensa merkitystä.
Olet 49 Ja mehän erosimme jo aikaa sitten
Seitsemän kuukautta sitten, kyllä. Mutta silloin en vielä tiennyt olevani raskaana.
Miten tämä on edes mahdollista?
Luulin, että minulla oli jo menopaussi. Kuka olisi uskonut, että meidän intohimoinen jäähyväisemme johti tähän. En pyydä sinulta mitään. Halusin vain kertoa.
Ja kaksoset vielä Mehän yritimme vuosia, eikä mitään tapahtunut.
Rehellisesti, olin shokissa itsekin. En tajunnut olevani raskaana ennen viidettä kuukautta. Ajattelin, että pääni alkaa reistailla niistä liikkeistä vatsassa
Eikä tämä oikeastaan yllättänyt minua. Sirkku oli aina ollut kookas nainen, joten tuttavatkaan eivät huomanneet muutosta hänen olemuksessaan.
Kun tutustuimme, Sirkku oli jo pyöreähkö ja pidin siitä. En ole koskaan ollut hoikkien naisten ystävä. Elimme hyvin, mutta haaveilimme lapsista. Sirkku kävi hoidoissa, hermoili, mutta turhaan.
Sitten päätimme elää vain toisillemme. Teimme paljon töitä, mutta pidimme myös hauskaa mökkeilyä, Lapin vaelluksia, kaupunkilomia Euroopassa. Viimeiset viisi vuotta kuitenkin jokin muuttui välillämme. Kai lopulta hyväksyimme, ettei meille tulisi lapsia. Iän myötä iskee yksinäisyyskin, kun miettii, ettei kukaan ehkä käy haudalla.
Riitelimme enemmän. Sirkku lihoi vielä 15 kiloa. Eräänä päivänä hän sanoi:
Me piinaamme toisiamme. Ehkä meidän pitää erota. Ehkä sinusta voisi vielä tulla isä.
Todellisuudessa en halunnut erota. Mutta Sirkku päätti asian. Se sattui kovaa. Mutta lähdin.
Myöhemmin Sirkku kertoi pelänneensä pitkään kertoa raskaudesta. Hän ei tiennyt, jaksaisiko raskautta, syntyisivätkö lapset terveinä. Ja nyt tällainen yllätys.
Samana päivänä kävin ostamassa sormuksen ja ison kimpun kukkia. Palasin sairaalalle ja kosin häntä. Nyt on kulunut kaksi vuotta. Olemme taas yhdessä. Lapset kasvavat terveinä, ja me olemme onnellisia vaikka nuoria vanhempia olemme enää vain sydämeltämme.
Uskoisitko sinä, että olisi vielä uuden onnen aika viidenkympin jälkeen? Itse olen oppinut, että onnella ei ole parasta ennen -päivää.
