Olen aina kanssasi
Älä aloita taas! Ollaan käyty tämä läpi niin monta kertaa! Miksi siihen pitää palata uudelleen? Sanni huokaisi väsyneenä ja kääntyi takaisin hellan ääreen.
Tänään oli harmaan raskas päivä. Aamu oli alkanut jo viideltä, kun Aaro tassutti hänen makuuhuoneeseensa ja tärisi olan takaa.
Äiti! Minulla on kurkku kipeä…
Sanni, juuri ja juuri hereillä, painoi huolissaan huulensa pojan otsalle. Uni pakeni vikkelästi, nyt oli toimittava.
Sinulla on kuumetta, poika. Tule. Sanni nosti Aaron syliinsä, paiskasi makuuhuoneen oven tiiviisti kiinni ja lähti käytävään. Eihän hän halunnut seurata myöhemmin Joonakselta moitteita huonosti nukutusta yöstä.
Kuumemittari näytti mitä näytti selvästi yli rajan. Lääkettä, untuvat peitteet ja hetki rauhaa. Sanni jäi istumaan Aaron sängyn viereen, silitti pojan hikistä otsaa, kunnes tämä nukahti uudelleen. Kello näytti jo sen verran, ettei nukkumisesta kannattanut haaveillakaan. Kohta terveyskeskus aukeaisi ja olisi hyvä soitella ajanvaraukseen.
Sanni keitti vahvaa kahvia ja jäi nojamaan keittiön ikkunalautaan. Tänä talvena lunta oli tullut paksu kerros jo marraskuusta lähtien piha lepäsi helmivalkean peitteen alla, ja yön jäljiltä hangessa näkyi vain muutama varhainen jälkijoukko, jonkun kiireisen jalankulkijan jäljet katoamassa naapuritalon suuntaan. Sivusilmällä Sanni huomasi liikettä ja päästi kevyen hymyn läpi harmaan. Naapurin Maija-tädin kissa, Piki, loikki hangessa, välillä katoillen kinokseen ja taas hypähtäen ylös. Mikä kumma siinä kissoja vetää ulos näin kirpeällä pakkasella! Pikille ei lumi ollut ongelma se ei suostunut käymään asioillaan sisällä, ja Maijan oli pakko avata ovi aina kun Piki vaati, ettei koko rappukäytävä raikuisisi mourusta. Olkoon kuinka kärkäs vaatimaan, möhläyksiä se ei ollut ikinä tehnyt kelpo kissa!
Juuri eilen Sanni oli nähnyt alas mennessään luovivan Pikin määrätietoisesti ulos ja Maija nauraen perässä:
Mene vaan, siitä on tullut minun emäntäni, eikä päinvastoin! Katso nyt tuota komentajaa, ehtiä piti taas.
Huomenta, Maija-täti! Komea kissa sinulla.
Niin on, hakemalla saat hakea tällaista luonnetta. Ehkä minun kohtaloni on vain kasvattaa vahvoja miehiä…
Sanni vain nyökkäsi, ei osannut sanoa mitään. Maijan poika, Launo, oli aina ollut vakava, älykäs ja hauska piirteitä, joita harva osasi arvostaa. Sannin muistot Launosta ulottuivat lapsuuteen asti; hän oli aina ollut siellä. Äidin kuoleman jälkeen Launo piti Sannista kiinni, tuki silloin, kun kaikki tuntui romahtavan.
Sannin äiti, Irma, jäi auton alle suojatiellä. Ihan vaan meni siihen, mihin kuuluikin mutta sääntöjä noudattamalla ei silti selvinnyt. Sannin maailma pysähtyi. Hän lakkasi puhumasta, itki vain hiljaa, hakeutui yksin nurkkiin piiloon, kun isän sanat ja psykologin lohdutus eivät löytäneet tietä. Isä vei Sannin terapeutille, joka kehotti toimimaan heti; niin suuri shokki alkoi näkyä lapsen voinnissa jo muutenkin.
Launo ymmärsi, ehkä juuri siksi, että hän itse oli menettänyt isänsä kaksi vuotta aiemmin. Hän alkoi iltaisin tulla Sannin luokse, auttoi läksyissä, luki satuja, sai houkuteltua harrastuksiin, muisti lämpimän haparoiden kaiken sen keskellä. Siitä se pehmeys vähitellen palasi Sanniin ja kun eräänä iltana he löysivät pihalta pienen kissanpennun, juuri silmänsä avanneen rääpäleen, jota ruokkiakseen Sanni ensimmäistä kertaa avasi suunsa pyytääkseen Maijalta maitoa. Se jäi Launolle asumaan: Sannin isällä oli allergia.
Niin vuodet vierivät. He olivat toistensa tuki, yksinäiset lapset, joiden ei tarvinnut selittää, kaikki tuli puolesta lauseesta, puolikkaasta katseesta. Sannin ja Launon yhteys oli kuin sukulaisuutta, harvinaisen saumatonta ystävyyttä.
Ongelmat tulivat vasta koulun lopussa. Sannista kasvoi kaunis, nokkela ja kiinnostava nuori nainen, johon pojat ihastuivat. Launo katsoi vierestä hiljaa. Hän tiesi, ettei Sanni ollut kiinnostunut. Kaikki muuttui, kun Joonas astui kuvaan: komea, urheilullinen tyyppi, johon Sanni rakastui ensisilmäyksellä heidän törmätessään jäisillä portaisilla liikuntakeskuksessa.
Sä oot paras, Launo! Hän on niin… niin… paras! Sanni pyöri ympäri silmät säihkyen.
Niin, parhainta sulle… Launo yritti hymyillä, mutta poistui nopeasti muka omille asioilleen.
Sanni ei huomannut mitään, hän oli ihan uuden rakkauden huumassa. Kolmen vuoden jälkeen he menivät naimisiin, kutsuivat perheet kasaan ja häät olivat Sannille elämän onnellisin päivä.
Miksi pitää olla morsiusneitoja? Miksei voisi olla morsiamen ystävä, Launo? Sanni nauroi hääpukua sovittaessaan, Launo istui sohvalla ja katseli vakavana.
Kaikki oli niin kuin elokuvissa mutta se rooli, jonka Sanni luuli saavansa, paljastui pian toiseksi. Joonaksesta löytyi piirteitä, joita Sanni oli aiemmin pitänyt viehättävinä, mutta nyt ne alkoivat ahdistaa. Hän oli taustalla elänyt varmuudessa omasta ritaristaan, siitä, että hän olisi aina se torniin suljettu prinsessa, jonka joku nostaisi pois, kun vaikeaa oli.
Vakavimmat iskut tulivat Sannin sairastuessa kurkkutauti venähti keuhkokuumeeksi. Joonas suuttui, kun osa tutkimuksista olisi pitänyt maksaa omasta pussista.
Meillähän on matkarahat jo säästetty, aivan turhaa! Kyllä se siitä, kun päästään lomalle.
Isä maksoi lopulta hoitojaksot. Toipumiseen meni vuosi ja jotkut oireet jäivät pysyvästi, sydän ongelmoi. Kun Sanni huomasi olevansa raskaana, lääkäri kehotti miettimään, pystyykö hänen kehonsa kantamaan lasta.
Ei tässä ole mitään mietittävää, kyllä minä synnytän! Sanni sanoi.
Viimeiset kuukaudet menivät sairaalassa. Aaro syntyi ajallaan, vaikkakin Sannin voimat olivat koetuksella. Vain isä ja Launo näkivät hänen elävänsä täydellä pinnalla. Joonas puolestaan juhli niin railakkaasti Aaromaan syntymää, että unohti puhelimensa päälle ja oli kadoksissa kolme päivää. Sanni ymmärsi silloin, että satu, jota hän oli odottanut, ei ollut tätä todellisuutta.
Tuli hetkiä, jolloin Joonas oli läsnä isänä, leikki ja hoiti Aaroa, mutta yhä useammin hän etääntyi, syytti Sannia rahankäytöstä, asunnosta, pienistä arjen menoista. Sannin isä yritti pitää perheen kasassa, mutta ei väkisin puuttunut. Launo oli Sannin rinnalla, ajoi hänet lääkäriin kun auto ei käynnistynyt, toi lääkettä kotiin, hoiti kaiken minkä pystyi. Sanni tiesi hyödyntävänsä ystäväänsä mutta hän oli ainoa, joka oli täysin luotettava.
Tänään Launo palaa työmatkaltaan, ehkä hän auttaisi, jos terveyskeskuksesta ei löytyisi kotikäyntiä. Sannin auto oli jälleen rikki eikä rahaa korjaukseen löytynyt Joonas sanoi, että kaikki menee firmaan, Sannin osa-aikatyön tili kului vain välttämättömään. Onneksi he asuivat vielä isän asunnossa isä asusteli vanhalla, lämpimäksi muutetulla mökillään.
Sanni vilkaisi kelloa ja soitti terveyskeskukseen. Sattui hyvä tuuri, omahoitaja oli palannut lomilta ja kotihoito järjestyi heti.
Kun Sanni laittoi puhelimen pois, hän alkoi laittaa aamupalaa. Keittiöön kömpi uninen Joonas.
Mikäs show teillä oli yöllä taas?
Aaro sairastui, Sanni vastasi hiljaa.
Siksikö piti marssia yöllä? Olkoon, en saanut itsekään nukutuksi. Mä menen suihkuun tee nopea aamiainen, lähden kohta.
Sanni paistoi lättyjä lähinnä Aaron vuoksi; poika söi niitä aina mielellään sairastaessaan mutta tiesi, että myös Joonas oli mielissään.
Oletko puhunut isällesi asunnosta?
En.
Miksi viivyttelet? Nyt riittää minä maksan tästä, mutta tuntuu kuin asuisin vieraissa. Sinä vain pyydät ja tarvitset rahaa aina…
Joonas jatkoi jupinaansa, mutta Sanni tunsi itsestään, että jokin niiden väliltä oli katkennut. Kaikki kauniit hetket, ensisuudelmat, pieni rakkaus heidän välillä nyt katosivat kuin jää kiteissä.
Hän laski rauhallisesti paistinlastan pöydälle ja kääntyi Joonaksen puoleen.
Nyt kuuntelet vain. Tänään pakkaat tavarasi ja lähdet. Me erotaan, Joonas. Minä en enää halua elää näin. Älä huolehdi en aio tapella, enkä vaatia muuta. Meillä on Aaro, pidetään siitä kiinni, että hänellä on molemmat vanhemmat, vaikka eri kodeissa.
Joonas oli hetken hiljaa, nosti haarukan pöydältä ja lähti pois sanomatta enempää.
Sanni, mieti nyt kunnolla iltaan asti. Minä menen vanhempien luo.
Niin kuin haluat. Sanni kääntyi takaisin hellalle, pyyhki silmänalusiaan eikä estänyt itkua tulemasta.
Sanni jäi hetkeksi istumaan keittiöön, itki niin paljon kuin jaksoi, kunnes Aaron pienet paljaat jalat hipsuttivat keittiöön.
No voittaja, tule syömään aamiaista?
En oikein jaksa… pääkin on nyt kipeä.
Voi olla että lätty auttaa pääkipuunkin, mitä luulet?
Kyllä! Hillolla!
Vastaanoton käynnin jälkeen Sanni päätti mennä apteekkiin, avasi jo puhelinta soittaakseen isälle, kun ovella koputettiin. Se oli varmasti Launo hän ei koskaan käyttänyt ovikelloa.
Moi!
Hei, miten teillä menee? Launon käsissä oli Aarolle pienoismalli. Sanni mietti, koska Joonas olisi viimeksi ostanut pojalle mitään, ehkä ei koskaan. Kaikki lahjat juhliin oli ollut Sannin vastuulla, Launo taas toi aina jotain pientä ilahduttamaan.
Aaro sairastaa taas. Istutko hetken hänen kanssaan? Hain lääkkeitä.
Anna vaan lista, haen minä.
Launo lähti ja pian Sannin puhuri soi.
Puhutteleeko Sanni Helle?
Kyllä.
Täältä Helsingin sairaalasta soitetaan. Isänne tuotiin juuri osastolle.
Mitä on tapahtunut? Sanni puristi puhelinta.
Infarkti. Tila on vakava.
Olen heti tulossa.
Hän kohotti kiireisesti takin kaapista, näprää avaimia käteensä. Isä ei ollut koskaan valittanut sydänvaivoista ja nyt oli hetki, jolloin kaiken rakkaimman voi menettää.
Sanni yritti soittaa Joonakselle.
No?
Joonas Isäni on sairaalassa, infarkti.
Ja? Mitä se minuun nyt kuuluu? Erottaat meidät muutenkin.
Sanni katsoi puhelintaan epäuskoisesti ja sulki linjan.
Launo palasi apteekista ja näki Sannin jo eteisessä, takki päällä.
Sinne siis?
Isä. Sydänkohtaus. Mennään.
Enempää ei ollut tarpeen selittää. Launo kävi hakemassa äitinsä, Maija-täti jäi Aaron kanssa. Sanni ja Launo ajoivat sairaalaan.
He viettivät siellä koko illan, odottaen tietoja. Kun uutisia ei kuulunut, Sanni nojasi hiljaa Launon olkapäähän.
Kiitos että olet tässä. Tiedätkö, et kuinka suuri asia se mulle on.
Sanni, olen aina kanssasi.
Tiedän… Nyt minä tiedän.
Lopulta lääkäri tuli, katsoi heidän rauhallista olemustaan ovella. Launo herätti Sannin varovasti.
Isäsi on nyt vakaassa tilassa. Tie on pitkä, mutta te voitte mennä kotiin. Vierailuja varten kannattaa kysyä huomenna tunneista.
Sanni halasi Launoa ja antoi kyynelten tulla nyt niille oli tilaa, nyt oli vihdoin turvallista päästää kaikki ulos.
