Anoppini syntymäpäivä on 1. tammikuuta. Olimme matkalla häntä tapaamaan, kun yhtäkkiä hän kysyi,
Helvi, oletko raskaana?
Minulla on lämmin suhde anoppiini, Maija. Olen ollut naimisissa 17 vuotta, minulla ja miehelläni on kaksi poikaa. Viime vuoden lopulla sain tietää, että odotan kolmatta lasta. Halusin kertoa siitä Maijalle hänen syntymäpäivänään vuoden vaihteessa, mutta minua jännitti kovasti.
Meidän perheemme asuu pienessä kaksiossa Itä-Helsingissä, johon neljä ihmistä mahtuu juuri ja juuri. Olin jo 38-vuotias, mikä tuntuu myöhäiseltä uudelle raskaudelle. Pelkäsin, että Maija pitäisi meitä vastuuttomina tai nuhtelisi minua.
Silti, anopin syntymäpäivänä päätin rohkaistua.
Menimme hänen kotiinsa, ja Maija vetäisi minut heti keittiöön auttamaan, kuten tapana on. Hän katsoi minua pitkään, ja yhtäkkiä hänen silmissään vilahti jotakin. En ehtinyt sanoa sanaakaan, kun hän jo tiesi. Maija ymmärsi kaiken yhdestä katseesta.
Olin hämmästynyt hänen tarkkanäköisyydestään, mutta häntä ilahdutti uutinen niin paljon, etten uskonut hänen ennen sellaista iloa näyttäneen. Maija hihkui ja sanoi, että oli salaa toivonut pientä tyttöä suvun jatkoksi.
Ja niin, kesällä syntyi meille suloisin tytär. Kolmannen kerran Maijasta tuli korvaamaton apu; hän auttoi vauvan kanssa, loihti lohikeittoa ja toi mummon lempeyttä arkeen. Anoppia kohtaan tunsin syvää kiitollisuutta ja aloin pitää häntä kuin omana äitinäni.
Talvi pyörähti nopeasti, ja jälleen olimme Maijan luona hänen syntymäpäivänään, nyt mukana pieni prinsessa. Anoppi oli viime aikoina innostunut leipomisesta, joten annoimme hänelle uuden uunin. Luulimme siinä olleen jo tarpeeksi iloa, mutta Maijalla oli vielä jotain mielessä.
Juhlien loputtua olimme lähdössä, kun hän pysäytti minut eteisessä ja pyysi hetken huomiota.
Maija lausui kiitoksensa lapsenlapsestaan ja kertoi aikovansa muuttaa meidän kaksioomme, jotta antaisi meille oman asuntonsa. Hänen kaksionsa oli paljon valoisampi ja tilavampi kuin meidän, melkein kuin järvenrannalla Unimäessä. Jähmetyin, enkä osannut heti sanoa mitään.
Jälleen sain kokea, miten ihmeellinen ja viisas elämänkumppani mieheni äidissä on sellainen, josta moni näkee vain unta.
Nyt elämme yhdessä sopuisasti kuin suopursut Lapin kesäyössä. Arvostan ja ihailen Maijaa, ja uneksin siitä, että jonain päivänä voisin ymmärtää elämää yhtä lempeästi kuin hän.
