Siitä, että Aleksi oli tulossa kotikylään, tiesi koko kylä jo hyvissä ajoin. Tytöt valmistautuivat, laittoivat hiuksiaan ja sovittelivat parhaat vaatteensa. Mutta Hilja, jonka vanhemmat olivat aikoja sitten poissa, ei nähnyt syytä osallistua samaan neitosten hössötykseen. Hän oli sellainen kuin oli. Siinä kaikki. Ja juuri siihen Aleksi heti ihastuikin.
Kateus nousi hiljaa kylän tyttöjen keskuudessa Hilja sai miehen, josta kaikki haaveilivat. Ensimmäisenä päivänä kun Aleksi saapui kyläänsä, naisten sydämet syttyivät kilvan. Pitkä, harteikas, komea ja vielä kaupungista, koulutettu nuorimies. Oli opiskellut ulkomailla, perheellä varoja yllin kyllin.
Aleksin isoisä, Eino, oli ennen kylän kunnianarvoisa puheenjohtaja. Oli saanut kaikki lapsenlapsensa hyvästä kasvatuksesta yhteiskuntaan. Nyt hän odotti enää lapsenlapsia, esitteli ylpeänä heidän saavutuksiaan.
Siitä, että Aleksi oli tulossa, puhuttiin kaikissa savupirteissä. Tytöt laittautuivat viimeisen päälle, mutta Hilja, orpotyttö, ei piitannut moisista tempuista. Ja niin Aleksi näki vain hänet.
Turhaan muut yrittivät vangita Aleksin huomion. Kun loma päättyi, Aleksi vei Hiljan mukaansa kaupunkiin. Isoisä Eino neuvoi vielä: Ei Heljan elämä ole ollut helppo. Älä satuta häntä. Aleksi lupasi.
Kaupungissa meno oli toista kiire ja hälinä. Hilja toivoi, että Aleksi pysyisi yhtä välittävänä kuin ennen. Mutta toisin kävi. Häitä järjestettäessä vielä yhdisti yhteinen asia ja arki, oli hellyyttä ja lempeyttä.
Heti häämatkan jälkeen Aleksi muuttui. Hän alkoi hävetä nuorta vaimoaan. Appi, Aleksin äiti, puhui Hiljalle ivallisesti, miltei halveksien. Joka lauseessa Hilja tunsi olevansa jotenkin alempiarvoinen komealle pojalle.
Keitto oli väärin keitetty, paidat väärin pesty, lattiat siivottu väärällä tavalla. Hilja itki usein, mutta missäpä hän olisi voinut elää saman katon alla kaikki päivät. Eikä työtäkään saanut: Aleksi kielsi.
Paljonko sinä edes tienaisit, koulutuksellasi? Ole nyt vaan kotona.
Niin Hilja jäi. Kun tuli raskaaksi, Aleksi oli haltioissaan. Kaikki näytti hetken hyvältä. Anoppi lakkasi torumasta, hoputti Aleksiakin kohtelemaan Hiljaa hyvin. Mutta sitten tuli suru: lapsi meni kesken. Kaikki muuttui synkemmäksi.
Mihinkään sinusta ei ole, ajatuskaan ei kulje etkä terveyttä omista. Kauniit kasvot sinulla kyllä on, mutta eipä niillä pitkälle pötkitä, huokaili anoppi. Aleksi istui vieressä ja hymyili tyytyväisenä, kuin puhe ei vaimoaan koskisi.
Toinen raskaus ei enää tuottanut Aleksille iloa. Lempeys oli poissa, pystyi vain huomaamaan, että vaimon vartalon muotoja hän katseli halveksivin silmin. Anoppi nuhteli poikaansa: Lapsen pitää kasvaa rakkaudessa.
Mutta mistä rakkaudesta, Hilja mietti. Mies pysytteli etäällä, alkoi nukkua eri huoneessa, kiirehti aamulla töihin ja palasi myöhään yöllä, kun Hilja oli jo unessa.
Hilja itki öisin. Vanhempansa haudassa, ei ollut paikkaa minne mennä. Hän yritti pitää perhettä kasassa, ei näyttänyt muille suruaan.
Kun synnytys alkoi, Aleksi ei ollut kotona, eikä tullut viikkoonkaan. Hilja soitti itse ambulanssin. Sairaalasta ei soittanut, ei ollut minne palata. Oven edessä odotti auto täynnä ilmapalloja. Hiljan sydän sykki ilosta mutta Aleksi ei ollut siellä. Niin oli anoppi ja isoisä Eino, juhlapuvussa, kukkien kanssa.
Kiitos, lapsenlapseni, parempaa lahjaa ei voi olla kuin tämä minun pien tyttäreni, iloitsi Eino. Anoppi seisoi hiljaa vieressä, mutta katsetta ei voinut irrottaa pikkulapsesta.
Kotona pöytä katettuna, anoppi leiponut Hiljan lempipiirakan.
En olisi uskonut, että Aleksista moista lurjusta kasvaa, puuskahti anoppi, Kaisa-Liisa. Hylkäsi nuoren vaimon lapsen kanssa. Mutta pärjätään me. Näytetään Aleksille, miten kauan hän ilman meitä pärjää. Minä häädän hänet asunnosta, eläköön niin kuin tahtoo meille tulee muuten ahdasta. Ja kai hän vielä useamman vaimon tuo.
Mikäs nimeksi pienelle? kysyi Eino. Annetaanko Hiljan äidille kunnia, olkoon Alli?
Hiljan kyyneleet valuivat, kauan hän ei ollut sallinut niiden tulla. Anoppi silitti hänen hiuksiaan.
Älä sure, sinusta vielä onnellinen nainen tulee. Näpäytäpä vaikka, miten äitiys sinulle sopii! Aleksi ei vain osannut arvostaa.
Minä menen takaisin maalle, siellä meille on parempi.
Sinäpä sen sanot, totesi Eino. Yhdessä kasvatamme tytärtä.
***
Kaksi vuotta maalle muuton jälkeen kyläläinen Antti kosi Hiljaa. Vielä ennen Aleksiin tutustumista Hilja ei olisi vilkaissutkaan hänen suuntaansa. Mutta nyt vaatimukset olivat toisenlaiset: tärkeintä oli rakkaus ja turvallisuus.
Suostu jo, missäs toista tällaista löydät? Poika hyvä ja tuttu lapsuudesta. Entä jos Aleksi tulee takaisin, epäili Eino.
Hilja pudisti päätään.
Ei tule. Enkä minä häntä enää rakasta.
Sepä hyvä, iloitsi Eino. Ale ruvetaan häitä valmistamaan.
***
Häihin saapui Kaisa-Liisa.
Miten aiot kohdella Hiljaa, tiukkasi hän Antilta ilkikurisesti. Töistä tuli tänään kävellen, kotona oli hujan hajan ja Allin sukkahousut silittämättä.
Kuka olet? Antti ihmetteli.
Entinen anoppi.
Niin, entinen, totesi Antti napakasti.
Jätetään jo kinaaminen, naurahti Hilja, anoppi ei koskaan lakkaa olemasta.
Anteeksi, jännittää vaan. Pelkään ettei anneta tavata lapsenlasta, selitti Kaisa-Liisa.
Tervetuloa koska vain, vastasi Antti. Mutta perheemme rakennamme itse, omilla ehdoillamme.
Hilja katsoi Anttia ylpeänä: Nyt tiedän, ettei minua enää kukaan polje. Ja hän hymyili hiljaa.
