Juhlat suvulla ovi auki ilman rajoja
Voi hitsi… Sini nosti varovasti lattialta palan arabialaisesta maljakosta ja laski sen epäröiden ikkunalaudalle. Anteeksi, täti Liisa, mumisi hän jo tyhjyyteen.
Asunnossa tuoksui shampoolle, kuohuvalle ja jostain syystä klementiineille, vaikka eilen ei kai kukaan ollut sellaisia kuorinut. Matolla sohvankulmassa lepäsikin vielä muovinen kranssi, jossa oli glitteriä. Sohvapöydän laatikosta Sini löysi silkkihuivin, jossa luki Tyttöjen unelmailta.
Patterin alta löytyi puolestaan yksinäinen vaaleanpunainen kumihanska, jonka rusetti repsotti. Se näytti siltä, kuin olisi yrittänyt paeta eilisillan hulinoita ja jäänyt jumiin.
Sini hiippaili ympäri kämppää rähjäisessä aamutakissaan, roskapussi kädessä. Jokainen askel ratisi, kun karamellipaperit murskaantuivat maton alla.
Ikkunalaudalla komeili viinilasi, jonka pohjalle oli kuivunut pieni rubiininpunainen viinilätäkkö. Maljakossa kukkien tilalla törrötti kolme muovipilliä, joissa oli pientä kimalletta ja tähtiä. Seinällä roikkui paperista askarreltu sydänkoristeketju, yhdestä nurkasta selvästi haukattu pala.
Keittiössä vastassa oli kokonaan toinen taistelukenttä.
Pöydällä seisoi yksinäinen puolikas kerroskakusta. Kermat olivat valahtaneet, kuin lumiukko keväällä, ja kakun kylkeen oli tungettu vinoiksi kynttilät, jotka muodostivat numerot 4 ja 7 vaikka eilen vietettiin aivan tavallista tyttöjen iltaa, ei synttäreitä.
Altaassa illan jäljiltä rivissä laseja huulipunatahrassa. Vieressä lautasia, joihin oli kuivunut hummuksen jämä. Tuolilla lojui ennustuskorttipakka puolet nurinpäin, puolet oikeinpäin, kuten huonosti menee tulevaisuutta arvaillessa…
***
Sini nappasi yhden kortin: ruutukuningas katsoi häneen väsyneenä, hieman ylimielisenä. Eilen naiset levittelivät näistä korteista tulevia häitä, muuttoja ja niitä mysteerisiä ulkomaalaisia. Puhuivat ensin salaa, mutta kohta jo nauraen kippistivät kuohuviinillä ennustusten päälle.
Hän kumartui nostamaan lattialta kiilteen, ja löysi samalla pehmeän vaatteen sohvan alta. Siellähän piileskeli jonkun pitsisukka, jonka kuminauha oli ratkennut: melkoinen muisto illan tuolilla tanssimisesta. Sini pudisti päätään ja livahti makuuhuoneeseen siellä sentään oli rauhallisempaa.
Makuuhuoneessa vallitsi, ainakin näennäisesti, järjestys. Kolme tyynyä lattialla ja peitto, joka oli solmussa kuin etana, saivat tilan silti näyttämään siltä, kuin siellä olisi nukkunut kokonainen jalkapallojoukkue. Sini taputteli tyynyn paikalleen ja löysi sen alta pinkillä paperilla taitetun viestin.
Sydän jysähti.
Olikohan taas joku Kalle baarista jättänyt lapun jollekin Annikille? Mutta käsiala oli tuttu isot, vinot kirjaimet, ja jokainen a oli piirrelty kuin pieni pallo.
Sinä oot paras emäntä maailmassa! Annukka
Sini jäi tuijottamaan huutomerkkiä. Se näytti ihan kuin olisi värissyt. Hän hymähti. Paras emäntä? arabialainen maljakko palasina ja glitteriä suihkussa, missä jokainen aamuinen suihku on kuin ilotulitusta.
Kuinka monta kertaa oon luvannut itselleni, ettei enää koskaan… hän mumisi ja rojahti sängyn reunalle.
***
Jalkojen alta kuului epämiellyttävä lölähdys.
Sini säpsähti, potkaisi tohvelia sivuun ja löysi sen sisältä pienen kirkkaan klementiinin. Täysin ehjä, kiiltävä oranssi kuori. Siihen oli teipattu hammastikulla lappu: Elämä makeaksi.
Eilinen vitsailu tyttöjen kanssa palasi mieleen tuosta maljan nostosta. Nyt klementiini ya siinä tuntui siltä kuin kohtalolta.
Puhelin värisi yöpöydällä. Näyttöön ilmestyi: Annukka (meidän myrsky).
Totta kai, Sini tokaisi tyhjälle huoneelle, mutta vastasi kuitenkin, niellen kurkussa polttelevan naurun. No moi.
Siniiiiii! taustalta kuului edelleen bileiden pauhunta, aivan kuin iltaa ei olisi koskaan lopetettu vaan vain siirrytty muun huushollin kanssa toiseen paikkaan. Sä oot jumalatar, oikeesti! Tytöt on ihan haltioissaan! Vieläkin täällä muistellaan, miten sä karkotit hengen komerosta!
Jossain takana joku huusi heleästi: Kerro Sinille, että muutan sun luo synnyttämään! ja taas räkänaurua porukalla.
Kiitos Sini, Annukka jatkoi hiljaisemmin. Sä… siis… tiedäthän? Täällä on kuin kotona.
Sini katsoi klementiiniä tossussa.
Joo, hän sanoi. Kuin kotona vaan…
No niin, en häiritse! Lepää, tarjoilujen kuningatar! ja linja napsahti kiinni, palaten hiljaisuuteen.
***
Sini irrotti silmälasit, laski ne Annukan lappusen viereen. Oven peilissä näkyi viisikymppisen naisen väsynyt kasvot, mutta yllättävän nuoret, kirkkaanvihreät silmät. Hiukset olivat kiireessä solmitulla nutturalla, josta sojotti… glitteri. Yksi, itsepäinen pieni kimallus.
Puhelin värisi taas, eri soittosävelmällä, videopuhelu. Emilia tytär.
Sini huokaisi ja pyyhkäisi hiuksiaan pois silmiltä glitteri jäi, ei lähtenyt.
Hei rakas? hän vastasi, ja ruudulle pomppasi Emilian tukka sekavassa nutturassa, kahvikuppi kädessä.
Äiti! Emilia siristi silmiään lähemmäksi. Arvasin! Kisulla taas glitterit turkissa?
Minussa, Sini korjasi. Kisu on edelleen kateissa eilisten korttitanssien jälkeen. Taitaa taas olla piilossa pyykkikorissa
Hän kertoi Emilian koko tarinan.
Äiti, Emilia hymyili vinoon, sitten vakavoitui. Kuule itseäsi? Kissa piilossa, Arabia pirstaleina, klementiinit tossuissa… Eikö olisi aika sanoa ei Annukalle?
Sini kuuli tyttärensä äänessä sekä lempeyttä että ärtymystä, samaan aikaan kuin kaksi heilurimittaa rinnakkain.
Mutta kun… silläkin on vaikeeta, Sini puolustautui automaattisesti. Sä tiedät.
Entä sulla? Emilia kysyi pehmeästi. Koska sulla on viimeksi ollut oma rauha, ilman että sun koti on jatkuvasti kutsumattomien juhlien näyttämö?
Sini vilkaisi patterin alle, viestiin kämmenessään ja tyhjään kämppään, joka kaikui tuntemattoman naurun kaikuna.
En tiedä, hän sanoi rehellisesti. Tuntuu kuin olisin itsekin piilossa, tuolla jossain kisun kanssa.
Emilia naurahti hiljaa.
Rakas äiti, mä rakastan sua. Mutta mieti sitä. Ehkä ensi kerralla otetaan ihan vain kahvit kahdestaan. Ilman kortteja ja glitteriä.
Yhteys rätisi, mutta palasi pian. Hetken tauko kesti ilmassa kuin jotain, mikä jäi sanomatta.
Katsotaan, Sini vastasi.
Mutta ensimmäistä kertaa aikoihin katsotaan ei kuulostanut automaattiselta Selvä, Annukka, vaan kuin jonkin uuden alulta.
***
Annukka tuli Sinin luokse ilman varsinaista syytä, joskus keväällä, kun ulkona oli vasta harmaata loskaa, mutta Sinin ikkunalaudalla jo sinnikkäät orastukset hakivat valoa.
Sinipoika, avaa ovi, tuon rauhan ja piirakan! Annukan ääni kuului rapun oven läpi ennen kuin hän ehti edes painaa summeria.
Sini avasi oven ja Annukka porhalsi sisään mukanaan vaniljan, hajuveden ja hangentuoksu. Käsissään valtava, painava vuoka.
Kaalipiirakkaa, ihan niinkuin mummin tekemä! Annukka jo kiiruhti keittiöön. Miten sulla on näin lehtikuvamainen eteinen!
Sini naurahti vaivautuneena ja suoristi siististi kaapissa olevan huivinsa. Hänen kaksionsa Kontulassa oli pieni ylpeydenaihe. Tapetit ja verhot sointuivat, sohvalla äidin kutoma viltti. Keittiö oli valkoinen, tasoista huokui kotikutoista tunnelmaa, ikkunalaudalla viherkasveja.
Siellä on aina niin kodikasta kaikki sanoivat. Sini kuunteli tätä kuin kiitosta tehdystä työstä.
Tule peremmälle, jätä takki eteiseen. Oho, piirakka onkin kunnon painos.
Kuten elämäni, Annukka heitti virnistäen, mutta katseessa oli iloa. Tiedäkkö, kun mulla siellä omassa solussa on seinät kiinni, pieni keittiö ja kotiin asti kuuluu naapurin poraus, sun luona on… tilaa! Synti jättää tämä huoneisto käyttämättä.
Annukka pyörähti keittiö-oleskelutilassa, jossa Sini kattoi pyöreän pöydän ja laajan sohvan ikkunan viereen.
Täällä on ilmaa, Sini ilmaa! Annukka levitti käsiään. Ei tätä voi yksin viettää. Pidetään kahvikestit? Pienet vain! Tuon pari ystävää, tutustut. Ovat aivan huippuja!
Synti istua yksin pisti Siniin kuin neulanpisto.
Hän muisti yksinäiset illat, kun hän istui sohvalla viltin alla ja kutoi, taustalla televisio. Emilia asui jo omillaan ja suku muisti Sinin vain juhlapyhinä.
Kahvikestit? Sini varmisti. Kyllä kai. Onhan tässä piirakkaa, hän yritti kuulostaa kevyeltä, silti hieman epävarmana.
Annukka yllättyi.
Ootko tosissasi? Olin varma, että pitää lahjoa piirakalla suostumaan, hän nauroi. No, lauantaina sitten! Ei mitään tekosyitä, kokeillaan harjoituspolttareita.
Sini laittoi piirakan uuniin lämpiämään. Lauantai tuntui etäiseltä ajatukselta, mutta ehkä kyllä.
Sopii, hän hymyili. Valmistan jotain lisää.
Sini, sä oot oikeesti kullanarvoinen! Annukka rutisti häntä, melkein kylkiluut rutisivat. Ollaanhan me melkein kuin siskokset.
Sana melkein jäi Sinin sydämeen leijumaan, mutta hän nieli sen piirakan kanssa.
***
Pääsiäinenkin vietettiin Sinillä. Tietenkin Annukan ehdotuksesta.
Sinin luona on aina oikea koti! Annukka julisti kaikille. Sillä on pullat kuin kuvakirjasta ja muna-askartelut kuin designliikkeestä. Ja kissa, joka tarkkailee koko tilannetta!
Todellisuudessa kissa harmaaraidallinen Minttu oli enemmän väsynyt vartija kuin ylpeä talonherra, mutta tarina kuulosti paremmalta.
Annukka saapui laumansa kanssa jo ennen sovittua aikaa.
Sini, joka oli tottunut pieneen perheporukkaan, hämmentyi, kun eteiseen tupsahti yhtä aikaa kovaääninen oranssitukkainen nainen keltaisessa takissa, pitkä brunetti nahkarotsissa ja pikkuruinen tummaverikkö, jonka nauru täytti koko eteisen.
Tässä on Elina, tässä Iiris, ja tässä Maija, Annukka esitteli. Tytöt, tässä on Sini, jolla on paras koti ja parhaat sapuskat.
Sini hätäili, auttoi vieraita riisuutumaan ja etsimään kengille tilaa. Hän laski pöydän, kakut, kananmunat kaiken systeemillä.
Ilmeisesti tarjottava ei riittänyt; jo tunnin päästä Annukka kaivoi puhelimensa ja riemastui:
Oi, unohdin, Katri ja Julia ovat myös lähistöllä! Kerron että Sini ottaa vastaan! Sullahan ei ole mitään sitä vastaan?
Sini oli juuri sanomassa jotain, kun uuni napsahti. Hän riensi katsomaan pullia, ja kun palasi, Annukka oli jo lähettänyt viestin: Tulevat puolen tunnin päästä!
***
Juhlat muuttuivat nopeasti markkinahumuksi.
Naiset kinastelivat, kenen pulla on perinteisin, kenen muna värjätty oikeaoppisesti. Elina huitaisi suklaakuorrutteen lusikalla pöydän yli valkoiselle pöytäliinalle.
O-ou, Elina jähmettyi. Taitaa tuoda onnea?
Annukka repesi nauruun, jokainen yhtyi. Sini nappasi nopeasti servietin, mutta ruskeat täplät jäivät pysyviksi muistoksi.
Ei mitään, lähtee pesussa.
Juuri silloin Annukka katsoi Siniä kiitollinen lämmin katse, kuin olisi nähnyt muutakin kuin tahralle pelastajan. Illalla ikkunalaudalle kertyi värikkäitä munia, seinällä roikkui askarreltu kranssi, ja lattialla joku sandaali. Kun Annukka kohotti maljan ja totesi:
Tytöt! Virallinen ilmoitus: Sinin luona on aina juhla!
Kaikki taputtivat. Sini punastui. Mutta sisällä läikähti ehkä tavallinen keittiö ja vanha sohva olivatkin näyttämö jollekin oikeasti merkittävälle.
***
Lapsena kaikki oli toisin: oikeasti juhlat olivat Annukan kotona.
Annukka oli aina porukan johtaja sosiaalinen ja hiukan villi, mutta kaikessa vetovoimainen.
Kaikki kokoontuivat heidän rapun eteen. Annukka järjesti muotinäytöksiä aikuisen aamutakissa ja salaisia klubeja portaan alla. Koko korttelin mummot tunsivat hänet meidän artistina.
Sini taas oli siisti ja huomaamaton. Palasi ajoissa kotiin, palautti kirjat siistin kulmin ja putsasi kengät eteismattoon.
Sini, sinähän oot meidän mallilapsi, sanoi täti Liisa, Annukan äiti. Vahdi vähän Annukkaa, jospa tarttuis.
Nuorena tiet erosivat. Annukka tuli ysillä kotiin, iloa ja tarinoita täynnä, Sini painoi lukemaan, meni sitten kansanopistoon, ja lopulta töihin kirjanpitäjäksi rauhallista elämää. Serkukset näkivät lähinnä perhejuhlissa, isolla porukalla.
Sitten täti Liisa kuoli. Hautajaiset, muistot ja menneisyyden väsymys. Silloin Sini ja Annukka istuivat pitkästä aikaa yhdessä iltaan, juoden teetä katkeruuden päälle.
Tuntuu kuin koti olisi kuollut äidin kanssa, Annukka sanoi juuri silloin. En osaa olla täällä ilman häntä.
Sini, joka oli asunut yksin jo vuosia, vastasi hiljaa:
Se toimii eri tavalla. Ei paremmin eikä huonommin, vaan toisin.
Sen jälkeen he soittivat yhä useammin: ensin käytännön asioista, sitten vain päivittäisiä kuulumisia.
Vähitellen Annukka veti Sinin omaan elämänpyörteeseensä, niin kuin virta vetää varovaisen lehden mukaansa.
Ollaan me sukua, mutta mitä järkeä elää rinnakkain, Annukka toisteli. Kyläillään vuorotellen.
Silti Sini harvoin meni Annukalle. Välillä töiden takia, välillä Emilian, välillä vain… väsy. Mutta Annukka tuli aina, yhä useammin Sinille.
***
Ajan kanssa Sinillä tuli itsestäänselvyys.
No Sinin luona tietty, Annukka totesi puhelimeen. Ei meillä mahdu keittiöön kuin yksi! Sinillä on bloggaajankin unelma.
Joulu missä? Sinillä! Siellä on valoketjut ikkunassa ja silliä kuin taideteoksessa.
Pääsiäinen? Sinillä.
Maijan synttärit? Sinillä tietenkin!
Tavallinen viini-ilta? Missäpä muualla, Sinillä aina hyvää syötävää ja kotoisa olo.
Aluksi Sini koki olonsa imarrelluksi.
Hänestä tuli osa jonkun toisen kiertävää elämää, talosta tuli vetovoimainen keskus. Hän nautti serviettien valinnasta, reseptien kokeilusta internetistä. Annukan ystävät huokailivat sisustusta ja kehuit:
Sini, täällä on kuin sisustuslehdessä!
Hiljalleen kaikki muuttui… tiiviimmäksi. Juhlat kasaantuivat ilman Annukan erillistä kutsua.
Moi Sini! Elina täällä. Oltiin Annukan kanssa eilen sun luona – muistathan? Voidaanko tulla käväisemään Iriksen kanssa, kun Annukka on vielä töissä? Tuutko siis avaamaan?
Kerran ovella seisoi nainen, jonka Sini tunsi heti: Naima Annukan vanhan tuttavapiirin nainen, joka oli joskus nuoruudessa nolannut Sinin julkisella syytöksellä. Sen jäljiltä he eivät olleet vuosikausiin puheväleissä.
Moi, Naima sanoi epävarmana. Annukka sanoi, että juhlat on täällä tultiin vähän etuajassa auttamaan…
Sini seisoi ovella, häpeä nousi jalkapohjista asti. Huulet olivat sanomassa: Annukka erehtyi, en odota ketään, mutta ovenraosta hän kuitenkin vetäytyi.
Tervetuloa, hän sanoi. Otatko kupin teetä?
Keittiörätti kiristyi käsissä kuin naru.
***
Ensimmäinen protesti oli suorastaan lapsellinen.
Haluatko pilata juhlat? Osta huonoa keksiä, Sini puhui itselleen yhtenä päivänä.
Hän haki yleensä pienestä lähileipomosta sitä ihan omaa, ihanaa maustekeksiä, mutta nyt suuntasi markettiin ja osti halvinta sinisessä rasiassa, sitä, joka mureni jo kotimatkalla.
Näkevätpä, ettei kaikki ole aina kuin ravintolassa, hän päätti uhmakkaana, kipaten murenevat keksit kulhoon.
Juhlat sujuivat tietenkin iloisesti. Keksit unohtuivat, kun Annukan ystävät nauttivat elämästään. Joku toi juustoja, joku oliiveja, Annukka teki tomaattiherkkunsa.
Kerran Maija sujautti muoviset jättiläiskorunsa ovenkahvaan. Aamulla Sini löysi ne roikkumasta valkoisessa ovessa. Hän oli viemässä niitä pois, kun Annukka ryntäsi ovelle.
Sini! Annukka purskahti nauruun huomatessaan, Sullahan juhlitaan ovenkahvassakin!
Sini meinasi sanoa, että se on kaaosta, ei juhlaa, mutta Annukan ilo veti vastauksen takaisin:
Juhlat…
Juhlat eivät olleet lähdössä mihinkään.
***
Sitten tuli se ilta, jolloin Annukka kutsui ennustusillan.
Nyt tytöt, katsellaan tulevaisuutta, hän kuulutti WhatsAppissa, lisäten Sinin mukaan hiljaa. Sinistä tulee pääorakeli! Sun kotona jopa vedenkeitin kuiskii tulevaa.
Sini tuijotti vedenkeitintä, missä oli kalkkia pohjalla. Orakeli muka.
Yksi vieraista, Elina, toi Taro-pakan, paksun kynttilän ja koristeellisen peilin.
Nyt ei ole mikään tavisilta pidetään spiritistinen istunto!
Sini naurahti hermostuneesti.
Mitä henkiä täällä muka on? Korkeintaan lihapadan aromi…
Eikä! Annukka nauroi. Sini, tämä on leikkiä.
Naiset sammuttivat valot, kynttilä syttyi. Kisu, yleensä patterin vieressä, tarkkaili varuillaan ikkunalaudalta.
Elina levitti kortteja, peili asetettiin pöydälle niin, että kasvot näkyivät.
Kysytään universumilta, hän kuiskasi.
Sini istui sohvankulmassa, olo kuin vieraalla tontilla. Naiset kyselivät rakkaudesta, rahasta, muutosta… mutta hän itse oli aina kuin ulkopuolella.
Yhtäkkiä kodissa räpsähti sähkö: ensin yksi, sitten toinen lamppu ja koko valo katosi.
O-ou, joku huudahti.
Se on merkki! Elina kuiskasi ja tytöt hihkuivat.
Sini hapuili puhelinta taskulampuksi ja silloin musta salama kiisi jalkojen ohi. Kisu juoksi villisti, sähisten, ja katosi… Sinin makuuhuoneen kaappiin, jossa ovi pamautti kiinni.
Nyt on henkien aika, Sini pyyhkäisi otsaa. Täällä ei niille nyt mahdu…
Valot palasivat kohta joku talossa oli käyttänyt hitsauskonetta ja sulakkeet olivat palaneet. Mutta Kisu ei tullut kaapista ulos vuorokauteen, vain satunnainen mrr kaapista kuului.
Kun kissa viimein ilmaantui pölyn ja loukkaantuneen olemuksen kera, Sini silitti sen selkää ja mutisi:
Piiloudutaan yhdessä, Kisu?
Kissa mulkaisi ja tassutteli keittiöön, missä kimalle vielä loisti lattialla.
***
Ei Sini osannut heti päättää. Hän istui keittiön pöydän ääressä tuijottaen puhelimen tyhjää viestikenttää kursori vilkkui ohueksi naksahtelevana viivana.
Sormet naputtelivat:
Annukka, ensi kerralla pitäkää juhlat teillä. Poistettu.
Kokeiluja:
Annukka, mä en enää jaksa…
Annukka, voisko sun kotona välillä olla rauha?
Annukka, mua väsyttää nää koko ajan jatkuvat vieraat.
Kaikki kuulostivat pliisuilta tai kovilta, vuosien Annukan Sini, tiedät sä, No kyllähän sulla tilaa riittää, Pitääkö sun olla niin kiltti kummitteli korvissa.
Sini veti henkeä syvään ja jäykistyi peilin eteen. Katossa lamppu värisi. Hän tarttui harjaan, kiipesi kasvoillaan päättäväisyys:
Annukka, ensi kerralla menkää teille.
Ääni värisi, kuin outo kieli.
Ilman selityksiä, Emilian ääni muistutti jossain takaraivossa. Sulla on oikeus.
Sini oikoi selkänsä ja harjoitteli:
Annukka, oon kiitollinen juhlista, mutta en enää jaksa tätä kotonani. Ensi kerralla menkää teille.
Kohta puoliksi epävarmalla, puoliksi päättäväisellä painalluksella hän naputti puhelimeen:
Annukka, oikeasti väsyttää. Seuraava kerta voisi olla teillä, jooko? Tarvitsen tauon vieraista.
Sormi jäi Lähetä-kohdan ylle. Sisällä muljahti: pelko, ettei kelpaa. Ja Annukan mahdollinen kiukku: Aijaa, tiesin että oot tylsä.
Lähetti ja laski puhelimen pois.
Nyt pitää puhua kasvotusten, kuiskasi hän.
Peilin edessä harjoittelu jatkui:
Annukka, tää on mun hima, mun reviiri, mä en jaksa…
Annukka, sä oot tärkeä, mutta mä en ole mikään juhlien näyttämö…
Rajoja pitää laittaa.
Sana raja jäi aina kurkkuun kuin pala.
Vasta kolmannella kerralla katseessa kiilsi jotakin uutta. Ei raivoa eikä väsymystä. Päättäväisyyttä. Hiljaista, mutta jääräpäistä.
Mennään, sanoi hän peilille. Kyllä tästä selvitään. Mennään hänen luo. Ei omalle mukavuusalueelle.
***
Annukan luo Sini meni tarkoituksella varoittamatta.
Jos Annukka ja koko lauma voi marssia minun luo soittelematta, minäkin voin yhtä hyvin ilmestyä pyytämättä. En emäntänä, vaan vieraana.
Annukan koti oli vanhassa kerrostalossa korkea rappu, rapisevat seinät, ylipursuavat postilaatikot. Sini ennen rakasti vanhojen talojen tunnelmaa nyt se tuntui lähinnä ummehtuneelta ja tunkkaiselta.
Ei hissiä. Sini nousi leveitä portaita, kiinnitti huomionsa harmaisiin askelmiin. Kolmannessa kerroksessa tuli vastaan raikastinsuihkeen ja keiton tuoksu.
Annukan ovi oli helppo tunnistaa vinosti naulattu kranssi ja puutaulu Ihmeiden koti. Ennen se oli Sinin mielestä sympaattista, nyt vähän kaihoisaa.
Hän koputti. Ei liikettä. Paina soittokelloa. Pitkä, väsynyt pirinä. Lopulta oven takana alkoi kuulua rapinaa.
Kuka siellä?
Sini, vastasi Sini hillitysti.
Lukko kitisi pitkään. Lopulta se aukesi.
Annukka raotti ovea; päällä vanha verkkapuku ja yksi villasukka. Toinen sukka kädessä. Hiukset epäjärjestyksessä, kasvot turvonneet.
Sini? aidon yllättynyt. Sä… tulitko yllättäen?
Käytkö sä mulle ilmoittaen? Sini kysyi nyt rauhassa.
Annukka räpytteli silmiään, mutta päästi sisään.
Heti korvissa iski… tyhjyys. Ei tuttu tervetuloa mitään: ei mattoa, ei kengille paikkaa. Lattialla rätti, parit kengät, yksi korkkari. Jäätynyt läntti.
Olohuoneessa yksi vanha sohva, päällä kasa vaatteita niin että se oli kuin vuori. Lattialla pari tyhjää viinipulloa, pari energiajuomapurkkia, lehti, josta kansi revitty. Taburetti ja läppäri, vieressä astia tumppeja täynnä.
Pöydän alla kaksi mukia toinen nurin, toinen täynnä kuivunutta kahvia ja tuhkajauhoa.
Ikkunalaudalla ei viherkasveja, vaan tyhjiä kertakäyttömukeja, sipsipussi ja kuivunut sitruuna.
Sinin sisällä muljahti.
Tämä ei ollut vain sotkuinen huusholli. Tämä oli elämä, joka oli kaatunut kulmiin eikä ketään kiinnosta.
***
Älä kato silleen, Annukka sanoi puoliksi vihaisesti. En oo ehtiny siivota… kaiken jälkeen.
Minkä kaiken? Sini kysyi hiljaa.
Äidin kuoleman… töitten… kaiken. Hän huitaisee viinipulloihin. Elämän jälkeen.
Annukka meni keittiöön. Sini huomasi pienen, ahdistavan keittiön. Yksi pöytä, yksi jakkara, vanha jääkaappi. Altaassa likaiset astiat, pöydällä harmaantunut paistinpannu. Roskapussi nurkassa, mutta ei kuitenkaan viety.
Piti soittaa sulle, Annukka tokaisi, tökkien vedenkeitintä. Mutta… no, ei jaksanut.
Sini seisoi hiljaa, muistaen oman keittiönsä puoliksi kaakeloitu turvallisuusvyöhyke ja jossain tässä rinnakkaistodellisuudessa vain kylmä, roskainen hiljaisuus.
Nyt hän hoksasi, että Sinille Annukan koti oli piilopaikka kauheaa arkea vastaan.
Onks sulla asiaa? Annukka kysyi.
On, Sini vastasi. Ja siivous kuuluu asiaan.
***
Ajattelin, että oot vieläkin vihainen, Annukka mumisi istuutuessaan alas.
Silmät kiilsivät kosteina.
Oonkin, Sini sanoi suoraan. Oon ihan kyllästynyt tähän ainaiseen härdelliin. Eilinen oli viimeinen pisara.
Hän laski kassin pöydälle.
Mutta halusin päästä jyvälle.
Annukka pyyhki omiaan.
Mistä?
Miksi sulle on näin? Ja miksi kaikki kuin kotona tapahtuu mulla?
Annukka naurahti katkeraan sävyyn.
Koska sulla on oikea koti. Mullakin oli, kunnes äiti lähti. Nyt nää seinät… ei tunnu omilta. Täällä oon kuin vuokralainen. Kamoja piisaa, kotia ei. Sun luona tuntuu, että kaikki on kohdallaan. Kuppi kiiltää, kissa nukkuu ja sä tiedät minne oot menossa. Sä osaat olla elämän emäntä.
Hän niiskaisi.
Sinusta tuntuu, että sun järjestelyhulluus tarkoittaa että tykkäät siitä, kun elämä pulppuaa. Mä jotenkin ajattelin, että sulla on hauskaa, kun on vilskettä… En viitsinyt huomata tätä, hän vilkaisi lattialle. En halunnut nähdä. Halusin vain sitä mitä muistelin… lapsuuden kotia.
Sini nielaisi.
Ja siksi… ehkä et huomannut, kun mun koti muuttui jatkeeksi sun kaaokselle?
Annukka painoi päänsä käsiin.
Mä pelkään olla yksin, Sini. Oikeesti pelkään. Äidin ääni kuuluu päässä, vaatimukset ja valitukset. Joku vieras tai oma pitää saada mukaan tähän tyhjyyteen karkaaminen on helpompaa yhdessä.
Sini istahti häntä vastapäätä. Peilin puheet olivat menettäneet kiukkunsa. Jäljellä oli vain totuus.
Annukka, hän sanoi pehmeästi mutta päättäen. Oon pahoillani sun yksinäisyydestä. Lämmittää, että mun kotona tulee hyvä olo. Mutta…
Hän asetti kädet pöydälle, ettei ne vapise.
Enää en jaksa olla muiden pakopaikka.
Annukka käänsi katseensa pois. Sini huokaisi.
Tulisiko kokeiltua… toisin päin?
***
Toisin päin miten? Annukka kysyi nenäliina kädessä.
Että kaikki juhlat ei ole Sinillä.
Sini katsoi lattialle, sotkuiseen nurkkaan.
Kotia pitää arvostaa myös täällä.
Annukka hymyili surun läpi.
Oon ollut pettymys itsellenikin.
Aloitetaan täällä, Sini nousi. Jos me siirretään kaikki sun kaverit mun luo, täällä jatkuu tyhjyys ja sotku. Ja mulle se on liikaa.
Hän nojasi tuoliin:
Vuorotellen. Yksi kerta mulla, yksi sulla. Vain pieni porukka kerrallaan. Korkeintaan kerran kuussa. Mitä sanot?
Tännekö nämä ihmiset? Annukka viittasi asuntoon.
Ensiksi ei ihmisiä. Aloitetaan meistä kahdesta.
Annukka kurtisti kulmiaan.
Tarkotat…?
Tarkotan, Sini sanoi hymyillen, että nyt otetaan roskapussi, pestään nuo mukit ja paistetaan letut. Kahdestaan. Ilman ketään. Ilman glitteriä. Ilman arvausiltoja.
Lettuja? Annukka naurahti, katseessa pilkahdus. Osaan paremmin pannukakkuja.
Sitten paistetaan pannareita, Sini nyökkäsi.
***
He aloittivat.
Aluksi kömpelösti. Sini löysi roskapussin, vanhan vei, Annukka kokosi kupit. Sini avasi hanan ja etsi sienen.
En mäkään synnyin sohvani siistinä, Sini tokaisi. Äiti opetti. Ja elämä. Sulla on ollut vain erilaiset selviytymisen tavat.
Annukka vaikeni, mutta pesi kuppeja.
Keittiössä leijaili voin tuoksu. Annukka paistoi pannukakkuja, Sini huomasi hänessä taas sen pikkutytön, joka järjesti divarinäytöksiä. Nyt vain taustalla likainen paistinpannu ja rapautuneet seinät.
Kun ensimmäiset pannarit olivat lautasella, ovikello soi.
Kukahan sieltä?
Sini kurkkasi ja hymyili.
Omat, hän vastasi.
Ovelle seisoi Emilia repun ja kassin kanssa.
Hajun perässä tulin, Emilia hymyili. Laitoin viestiä, äiti, mutta en saanut vastausta. Ajattelin poiketa.
Annukka kääri hiuksiaan ja punastui.
Tule peremmälle, Sini sanoi. Meillä täällä uusi koeversio käynnissä.
Emilia astui sisään, katseli asuntoa ja pöytää. Katseessa käväisi yllätys, sitten kannustus.
Oho, hän sanoi. Nyt Annukallakin on glitteriä.
Mitä glitteriä? Annukka hämmentyi.
Katso kattolamppua, Emilia naurahti.
Kaikki katsoivat ylös. Lampusta roikkui hopeinen tähtiglitter kulkeutunut jossain Annukan vaatteissa tänne.
Sini nauroi.
No niin, hän sanoi. Nyt meillä on glitteriä molemmilla.
Tärkeintä, että se on yhteistä ja molempien suostumuksella, Emilia virnisti.
Sini tunsi, miten jokin tärkeä nousi sisältä pintaan. Hän edelleen vähän mökötti Annukalle ja mietti seuraavia tyttöjen iltoja, mutta tiesi että nyt oli valinnanvara. Ja Annukalla myös.
Kolmestaan pikkukeittiössä söivät pannareita, nauroivat, kun jauhot jäivät Annukan poskeen.
Eikä siinä naurussa ollut enää sitä, että joku käyttää jonkun kotia hyväkseen. Se oli ensimmäinen rehellinen, pieni juhla. Ei tarjoilujen kuningattaren eikä maailman parhaan emännän juhla. Vain Sini, Annukka ja Emilia.
