Kun astuin ulos bussista, näin äitini istumassa maassa kerjäämässä – minä ja mieheni olimme järkyttyneitä, eikä kukaan tiennyt asiasta mitään Olen 43-vuotias, äitini on 67-vuotias. Asumme samassa kaupungissa, mutta eri puolilla. Niin kuin monet ikäihmiset, äitini tarvitsee jatkuvaa valvontaa, mutta ei voi muuttaa luokseni yhdestä syystä – hänellä on neljä kissaa ja kolme koiraa asunnossaan. Hän ruokkii lisäksi kaikki kulkukissat ja -koirat naapurustossa. Hän käyttää jokaisen euron, jonka annan, lääkkeisiin ja eläinten ruokaan. Tuon itse hänelle kaiken tarpeellisen, koska tiedän, ettei hän muuten käytä rahoja ruokaan tai lääkkeisiin. Äskettäin minä ja mieheni olimme ystävän luona kylässä ja päätimme jättää auton ystävälle ja mennä bussilla kotiin. Kuvitelkaa yllätykseni, kun jäimme pois bussista ja näin äitini istumassa kadulla kerjäämässä rahaa. En tiennyt mitä ajatella. Mieheni oli yhtä järkyttynyt. Hän tiesi, että otan äitini tukemiseen rahat meidän omasta budjetistamme. Luonnollisesti hän alkoi miettiä, mihin rahat todella menivät. Kävi ilmi, että äitini keräsi rahaa koirilleen ja kissoilleen – niiden ruokaan ja rokotuksiin. Kaikki tämä kuulostaa surulliselta, mutta mitä ajattelisit, jos näkisit äitisi tällaisessa tilanteessa? Mitä sukulaiset, ystävät ja tutut luulisivat? Tietysti kaikki ajattelisivat, että minä, arvoton tytär, olen unohtanut äitini ja antanut hänen jäädä heitteille. Nyt kuljen etsimässä äitiäni kaupungin kaduilla. Tiedän, ettei hän lopettanut vaikka huusinkin – nyt hän vain piiloutuu minulta paremmin.

Kun astuin ulos bussista, näin äitini istumassa kadulla kerjäämässä. Minä ja mieheni jäimme molemmat suu auki seisomaan. Kukaan ei tiennyt tästä mitään.

Olen 43-vuotias, äitini on 67. Asumme molemmat Helsingissä, mutta eri puolilla kaupunkia. Niin kuin moni muu ikäihminen, äitini vaatii jatkuvaa valvontaa, mutta hän ei suostu muuttamaan luokseni yhdestä yksinkertaisesta syystä hänellä on neljä kissaa ja kolme koiraa asunnossaan. Sen lisäksi hän ruokkii kaikki mäyräkoirat ja kollit koko naapurustossa. Kaikki rahat, jotka annan hänelle, palavat lääkkeisiin ja eläinten ruokiin. Hän ei osta ruokaa itsekseen.

Tuon hänelle itse kaiken, mitä hän tarvitsee, koska tiedän, ettei hän käyttäisi euroakaan ruokaa tai lääkkeisiin. Taannoin minä ja mieheni oltiin tuttavan luona kylässä ja päätettiin jättää auto kaverin pihaan ja ottaa bussi kotiin. Kuvitelkaa ilmeeni, kun hyppäsin alas bussista ja näin oman äitini kadulla kerjäämässä lantteja. En osannut muuta kuin seistä kuin suolapatsas. Mieheni tuijotti yhtä hämmästyneenä. Hän tiesi, että otin omaa rahaa äidilleni pois meidän budjetista.

Hän alkoi tietenkin miettiä, mihin ne rahat oikein menevät. Selvisihän se äiti keräsi rahaa koirien ja kissojensa ruokiin ja rokotuksiin.

Koko juttu on melko surkuhupaisa, mutta mitä itse ajattelisit, jos näkisit oman äitisi tuossa jamassa? Mitä miettisivät muut perhe, ystävät, koko Suomen Facebook-ryhmä? Olisi helppo luulla, että olen maailman surkein ja välinpitämättömin tytär, joka on unohtanut äitinsä ja jättänyt hänet kitumaan. Nyt juoksen pitkin Helsingin katuja etsimässä äitiäni, joka on nykyään entistä parempi piiloutumaan minulta. Huutoa hän ei kuuntele, mutta onpa ainakin luovuutta taskussa piilossa kuin mantelisilmäinen kolli saunan lauteilla.