Entä se asunto? Lupasit sen minulle! Pilaat elämäni! Mieheni ja minä olimme todella onnellisia, kun saimme kuulla, että poikamme aikoo mennä naimisiin. Ennen häitä kerroimme hänelle salaa, että haluamme antaa hänelle lahjaksi oman asunnon. Marek oli innoissaan suunnitelmastamme ja ystävilleenkin tieto levisi heti. Juuri kun valmistauduimme häihin, tapahtui jotakin kamalaa. Tyttärellämme alkoivat sairaalakeikka suoraan työpaikalta – aluksi äkillinen sairastuminen, sitten testit osoittivat, että hänellä oli kasvain ja leikkaus oli pakko tehdä heti. Me tietenkin säntäsimme mieheni kanssa heti paikalle. Rahaa tarvittiin nopeasti ja paljon. Onneksi ehdimme ajoissa. Asunnon ostaminen pojallemme ei tietenkään tullut kyseeseen tässä tilanteessa. Keräsimme kaikin keinoin rahaa tyttäremme hoitoa varten. Saimme todella hienosti apua läheisiltä ja ystäviltä – kukaan ei jäänyt kylmäksi hädän hetkellä. Monet antoivat meille rahaa, eikä heitä kiinnostanut saada sitä takaisin. Yhdessä saimme kasaan tarvittavan summan leikkaukseen. Mutta poikamme yllätti meidät täysin reaktiollaan. – Entä MINUN asuntoni? Lupasit! Pilaat elämäni! Marekin sanat saivat minut pyörtymään. Kuinka hän saattoi sanoa sellaista? Miten voi olla noin itsekäs? Sehän on hänen siskonsa. He kasvoivat yhdessä. Kuinka hän pystyy vertaamaan siskon henkeä ja omaa asuntoaan toisiinsa? Jäin sanattomaksi. Mutta poikani ei aikonut lopettaa. – Miksi hän saa kaiken ja minä en mitään? En enää kestänyt, vaan hermostuin ja huusin hänelle. Sanoin, etten enää halua edes nähdä häntä. Hän keräsi tavaransa ja muutti tulevan vaimonsa luo. Emme puhuneet kahteen viikkoon. Tällä välin tyttäreni leikattiin. Onneksi kaikki meni hyvin. Muutaman viikon kuluttua tytär pääsi kotiin. En kertonut hänelle mitään veljensä käytöksestä. Häpeän sitä ja en halunnut huolestuttaa häntä turhaan. Poikani ei soittanut kertaakaan – ei edes kysynyt, miten siskolla menee. Näköjään asunto on hänelle tärkeämpää kuin oma perhe.

Entä asunto? Lupasit sen minulle! Pilaat koko elämäni!

Vaimoni ja minä olimme todella onnellisia, kun kuulimme, että poikamme aikoi mennä naimisiin. Ennen häitä kerroimme hänelle salaa, että aiomme antaa hänelle asunnon lahjaksi. Jarkko oli aivan innoissaan kuullessaan suunnitelmistamme. Koko hänen kaveriporukkansakin sai tietää samana päivänä. Häitä valmistellessa kohtasi perhettämme kuitenkin äkillinen onnettomuus.

Tyttäremme Sini vietiin suoraan töistä sairaalaan, kun hän sairastui yhtäkkiä. Vaimoni ja minä kiirehdimme heti hänen luokseen. Tutkimuksissa selvisi, että hänellä oli kasvain, ja leikkaus tarvittiin saman tien. Tarvitsimme tietenkin nopeasti paljon rahaa. Onneksi havaitsimme tilanteen ajoissa.

Tässä kohtaa ei ollut mitenkään mahdollista mahdollistaa asuntokauppoja pojallemme. Yritimme kasata rahat tarvittavaa hoitoa varten. Onneksi sukulaiset ja ystävät nousivat tukemaan kukaan ei jäänyt kylmäksi meidän hädällemme. Kaikki auttoivat minkä pystyivät. Jotkut antoivat rahaa ja sanoivat, ettei niitä tarvitse maksaa takaisin. Yhdessä saimme kasaan leikkaukseen tarvittavat varat.

Sitten poikamme järkytti minut täysin sanoillaan.

Entä mun asunto? Sinä lupasit sen! Pilaat elämäni.

Jarkon sanat särkivät sydämeni. Miten hän saattoi olla noin itsekäs? Eikö hän ajatellut lainkaan siskoaan? Heidät on kasvatettu yhdessä. Miten hän voi edes rinnastaa siskonsa hengen ja oman hääasunnon keskenään? Olin sanaton, mutta Jarkolla ei näyttänyt olevan aikomustakaan lopettaa.

Miksi Sinillä saa olla kaikki ja minulla ei mitään?

En kestänyt enää ja huusin hänelle. Sanoin, etten halua enää nähdä häntä. Jarkko keräsi kimpsunsa ja lähti tulevan vaimonsa luokse. Emme puhuneet kahteen viikkoon.

Sinä aikana Sinin leikkaus onnistui hyvin, ja muutaman viikon päästä hän pääsi kotiin. En kertonut hänelle veljensä käytöksestä; siitä olisi ollut hänelle vain pahaa mieltä. Ei ollut mitään syytä lisätä huolta toipumiseen. Ja poika hän ei soittanut kertaakaan, ei edes kysynyt sisarestaan. Näköjään asunto oli paljon tärkeämpi hänelle kuin oma perhe.

Olen elämässä oppinut sen, että joskus huolehtimattomuus ja oma etu sokaisevat ihmiset. Ehkä poikanikin vielä jonain päivänä ymmärtää, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.