Sukulaiset kylässä ovet auki, rajat auki
Voi sentään Sini nosti varovasti rikki menneen Iittalan vaasin sirua ja laski sen ikkunalaudalle, kykenemättä heittämään pois. Anteeksi, täti Leena, hän mutisi hiljaa tyhjälle huoneelle.
Asunnossa tuoksui shampoolta, kuohuviiniltä ja jostain syystä tuoreilta appelsiineilta, vaikka kukaan ei muistanut eilen kuorineensa niitä. Maton takana loikoili muovinen seppele, jossa kimmelteli hopeisia paljetteja. Sohvapöydän laatikosta löytyi silkkihuivi, johon oli painettu teksti Mimmiporukan unelmailta.
Patterin alta löytyi yksinäinen vaaleanpunainen kumihanska, johon oli solmittu nuhjaantunut rusetti. Se näytti siltä kuin olisi yrittänyt paeta eilistä iltaa ja jäänyt jumiin matkalle.
Aamutakissaan, jonka vyöstä roikkui rispaantunut tupsu, Sini kulki huoneessa roskispussi kädessään. Jokainen askel aiheutti hiljaista rapinaa, kun karkkipapereita murskaantui tossun alla.
Ikkunalaudalla komeili viinilasi, johon oli jähmettynyt tumma viinilammikko. Maljakossa ei ollut kukkia vaan kolme muovista juomapilliä, joihin oli kiinnitetty kimaltavia tähtiä. Seinällä kulki sydämistä askarreltu köynnös, josta yksi oli purtu.
Keittiössä odotti aivan oma taistelukenttänsä.
Pöydällä seisoi puoliksi syöty kerroskakku. Kermavaahto valui kuin sulava lumiukko, ja siihen oli tökätty vinossa numerokynttilät 3 ja 8, vaikka kyseessä ei ollut kenenkään syntymäpäivä vain pelkkä tyttöjen iltaa.
Tiskialtaassa värjötteli laseja huulipunan jäljissä. Vieressä lautasia, joissa oli jähmettynyt hummus. Tuolilla lojui ennustuskorttipakka puolet kuvapuoli ylöspäin, puolet alas, kuin jäätyneen lupauksen jäljiltä
***
Sini nosti korttipakan päällimmäisen. Ruutukuningas tuijotti takaisin väsyneen ylemmyyden ilmeellä. Eilen ennustettiin häistä, muutosta ja salaperäisistä ulkomaalaisista. Hiljaa kuiskattiin, mutta sitten jo naurettiin ääneen ja juotiin kuplivaa rieslingiä päälle.
Hän kumartui poimiakseen paljetin, kun veti esiin sohvan alta jotain pehmeää: toisen vieraan pitsisukan, venähtäneen ja katkenneen. Juhlien tanssien harvinainen muisto. Sini pudisti päätään ja meni makuuhuoneeseen ainakin siellä oli hiljaista.
Makuuhuone oli säädyllisessä järjestyksessä mitä nyt kolme tyynyä lattialla ja peitto kierteellä kuin valtava etana. Omaa tyynyään oikoessaan Sini löysi sen alta taitellun pinkin paperilapun.
Sydäntä vihlaisi niin kuin liian kylmä särkisi hampaan.
Taas uusi unohtunut viesti joltain Arilta baarista jollekin Oonan kaverille? Mutta käsiala oli tutun suurta ja vinoa Oona piirsi aina kaikki o-kirjaimet pieniksi palloiksi.
Olet maailman paras emäntä! Oonukka
Sini tuijotti huutomerkkiä. Se näytti hänestä vähän vapisevalta. Hän hymähti toisella suupielellä. Paras emäntä rikki menneen täti Leenan vaasin ja suihkuun kertyneiden paljettien kanssa, joiden vuoksi jokainen aamuinen peseytyminen on kuin juhannuksen ilotulitus.
Kuinka monta kertaa olen luvannut itselleni; ei enää hän mutisi, istahtaen sängyn reunalle.
***
Tassun alta kuului epämukava lölähdys.
Sini säpsähti, siirsi tossuaan ja löysi sen sisältä täydellisen appelsiinin. Kiiltävä, sileä, vailla kolhuja ja siihen oli kuminauhalla teipattu paperilappu: Jotta elämä olisi makeampaa.
Eilen Sini ja tytöt nauroivat tämänkin toivotuksen äärellä. Nyt appelsiini tuntui suorastaan pilkalliselta.
Puhelin värisi yöpöydällä. Ruudussa luki: Oona (tulipyörretyttö).
Tietenkin, Sini totesi tyhjälle huoneelle, mutta vastasi silti, ääntä selvitellen. No hei.
Sinijäde! kuulosti, kuin puhelimessa juhlat jatkuisivat. Sä olet jumalatar, oikeesti! Kaikki on ihan haltioissaan täällä vieläkin nauretaan kun muistellaan, miten ajoit henget ulos vaatekaapista!
Taustalta: Kerro Sinille, että mä tuun synnyttämään vain hänen olohuoneeseensa! ja taas railakas huuto.
Kiitos Sini, Oonan ääni hiljeni lämpimäksi. Tiedät kyllä. Sun luona tuntuu aina kodilta.
Sini katsoi tossun appelsiinia.
Niin onhan täällä kuin kotona
Mut joo, en häiritse! Lepäile, brunssien kuningatar! linja sulkeutui hiljaisuuteen.
***
Sini riisui silmälasinsa, laski ne viestin viereen. Vaatekaapin lasiovesta heijastui viisikymppinen nainen väsynyt, mutta silmäkulmissa ilkikurinen pilke ja kiireessä kiinni nostetut hiukset, joista pilkisti paljetti. Yksi ainoa, itsepäinen.
Puhelin surahti uudelleen, nyt videopuhelua. Taru tytär.
Sini huokaisi, silitti hiuksiaan, mutta paljetti pysyi sitkeästi.
No hei rakas? hän vastasi, ruudussa Tarun pörröinen tukka ja kahvikuppi.
Äiti! Taru siristi silmiä. Niin tiesin! Taas paljetteja kissassa?
Minussa, korjasi Sini. Kissa piiloutui eilisiltaisten korttitanssien jälkeen. Kaipa lymyää taas alusvaatelaatikossa
Sini kertoi yksityiskohdat.
Äiti, Taru hymähti, muttei vitsillä. Kuunteletko itseäsi? Kissa piilossa, Iittalaa pirstaleina, appelsiinit tossuissa Etkö sä voisi joskus sanoa Oonalle ei?
Sanat soivat Sinin korvissa hetken lämpimästi ja kiukkuisesti samaan aikaan.
Oonalla on vaikeaa, Sini vastasi automaattisesti. Kyllä sä tiedät.
Entä sulla sitten? Taru kysyi lempeästi. Milloin sä lepäät, etkä aina päivystä emäntänä?
Sini katsoi vaaleanpunaista hanskaa, Oonan viestin sydäntä ja tyhjää asuntoa, täynnä toisten eilisiä nauruja.
En tiedä, hän sanoi rehellisesti. Ehkä mäkin joskus ryömin kaappiin, kissan viereen.
Taru suhahti pehmeästi.
Äiti, mä rakastan sua. Mutta mieti oikeasti. Josko ensi kerralla vaan juotaisiin teetä kahdestaan? Ilman ennustuksia ja paljetteja.
Yhteys nytkähti. Sitten jatkui pieni tauko jäi ilmaan.
Katsotaan, Sini sanoi.
Mutta ensimmäistä kertaa vuosiin katsotaan ei kuulostanut kiltin ihmisen Totta kai, Oona -vastaukselta, vaan alku jollekulle uudelle.
***
Ensimmäisen kerran Oona tuli Sinin luo ihan muuten vaan varhaiskeväällä, kun ulkona oli vielä loskaa, mutta Sinin ikkunalaudalla vihersi jo ensimmäiset rairuoho-ruukut.
Siniliini, avaa, ystävän kanssa tultiin! kuului oven läpi Oonan heleä ääni, jo ennen ovikellon sointia. Ja piirakka mukana!
Ovi avattiin, Oona ryntäsi tuoksuen vaniljalta ja tuprahtavalta pakkasilmalta. Mukana uunivuoka, täynnä vielä lämmintä kaalipiirakkaa.
Kunnon kotipiirakka, sellainen kun mummo Sastamalassa teki, Oona hymyili. Hän marssi suoraan keittiöön, potkaisi kengät nurkkaan. Voi että, Sinun eteinen kuin sisustuslehdestä!
Sini punehtui. Hän oli ylpeä kahden huoneen kerrostaloasunnostaan: vihreät verhot, äidin neuloma torkkupeitto sohvalla. Keittiössä vaaleat kaapit ja pihlajanmarjojen peittämät ikkunalaudat.
Täällä on lämmintä niin kaikki kehuivat. Sini uskoi, että siinä oli hänen salainen ansionsa.
Ota takki pois, hän totesi, ja kantoi piirakan pöydälle. Oho, aikamoinen paino!
Tuttua mulle, Oona huikkasi, mutta silmissä pilkahti ilo. Mä muuten mietin Kun mulla keittiö on kuin vaatekomero, seinä seinässä kiinni miksei voitaisi pitää pieni ilta sun luona? Vain me pari, sekä kaksi mun ystävää. Ne on huippukivoja!
On syntiä istua kotona yksin, se jäi Siniä kaihertamaan.
Muistui mieleen monta iltaa, kun hän todella istui yksin torkkupeittonsa alla, televisio taustalla ja toisessa kädessä villasukka, jonka neulonta oli ainut ohjelma.
Miksei, Sini nyökkäsi. Sattuu olemaan piirakka just.
Oona leikkasi silmiään yllättyneenä.
Eli myönnyit heti? Ajattelin, että pitää lahjoa sua, hän nauroi. No mutta! Lauantaina sitten. Ei mitään virallista syytä. Pidetään harjoitusilta.
Piirakka meni uuniin, lauantai tuntui kaukaiselta, mutta todelliselta kuitenkin.
Selvä, Sini nyökkäsi. Mä leivon jotain lisää.
Sinä olet kulta! Oona rutisti häntä, kylkiluut natisivat. Eikö me ollaan melkein kuin siskokset.
Sana melkein jäi kurkkuun, mutta Sini nielaisi sen piirakan mukana.
***
Pääsiäisenä tänäkin vuonna juhlat olivat Sinillä. Aloite tietenkin Oonalta.
Kaikkien pitää päästä paneelikeskusteluun, Oona sanoi kavereilleen. Sinillä leivotaan oikeat rahkapiirakat, muna kuin munakylvyssä ja Mirri on täällä vahtimassa joka tilannetta.
Oikeasti Mirri, tiikerikissa, oli melkoinen laiskanpulskea vartija, mutta Oonan versiossa hänestä tehtiin kuningas.
Oona toi mukanaan tällä kertaa kolme ystävää.
Sini, tottunut pieneen perhejuhlaan, hätkähti kun eteiseen tunki samaan aikaan punatukkainen nainen keltaisessa takissa, tumma neito nahkatakissa ja pikkuruinen kiharatukka, jonka nauru kirposi korkealle.
Tämä on Laura, se siinä on Iiris, se on Minna, Oona viittilöi. Ja tässä meidän Sini, jolla on aina parasta pullaa.
Sini riisutti vieraat, tarjosi tossuja, ripusti pusakat, samalla laskien: tuoleja riittää, piirakkaa kaksi, munia yksitoista. Salaatit, kylmät lihapullat
Pian Oona jo kiirehti kännykkä kädessä.
Apua! Katariina ja Julia on ihan tontilla, kutsun nekin mukaan! Sini, eihän haittaa? Ne tuo omat munat!
Sini avasi suunsa, mutta uunista napsahti silloin häly. Hän juoksi tarkastamaan pullan ja kun palasi, Oonan puhelin oli jo pöydällä, ilme tyytyväinen.
Tulossa ovat!
***
Juhlista tuli vilkas markkinatunnelma.
Tytöt riitelivät, kenen rahkataikina kohosi kotimaisimmin ja kenen lapsuus kului leivinuunin äärellä. Todistaakseen asiansa Laura vispasi suklaakuorrutetta liian innokkaasti, ja sitä roiskahti Sinin valkoiselle pöytäliinalle. Sini automaattisesti pyyhki tahran, mutta jälki jäi.
Ei haittaa, Sini sanoi. Kyllä lähtee.
Oona vilkaisi häntä kiitollisena, kuin Sini olisi pelastanut muutakin kuin pöytäliinan.
Illalla ikkunoilla koreilivat värjätyt munat, seinällä oli yhdessä taiteiltu servettikranssi, lattialla kului joku sandaali. Oona kohotti maljan ja julisti:
Tytöt! Sanon nyt virallisesti Sinillä on aina aito juhlatunnelma!
Kaikki taputtivat. Sini punastui ajatus aitosta juhlasta tuntui vatsassa suloiselta. Tuntui, että oma hiljainen keittiö ja tarkkaan aseteltu sohva olivat todella jonkin tärkeän näyttämö.
***
Lapsuudessa asiat olivat toisin. Aito juhla oli Oonalla.
Oona oli oma-aloitteinen, äänekäs järjestelijä, jonka ympärillä lapset kokoontuivat. Sini taas hillitty ja huomaamaton, joka palautti kirjat ajoissa ja kuivasi kengät eteisen mattoon kiiltäväksi.
Sini on meillä järki-ihminen, sanoi täti Leena, Oonan äiti. Katopas vähän Oonan perään.
Nuorena tiet erkani: Oona palasi kotiin täynnä tarinoita, Sini aloitti opinnot ja meni töihin tilitoimistoon. Sitten nähtiin vain sukujuhlissa.
Kun täti Leena kuoli, kaikki muuttui hetkeksi. Silloin Sini ja Oona istuivat yöllä teellä, suru yhdisti.
Tuntuu kuin koti olisi kuollut äidin mukana, Oona sanoi. En ymmärrä miten jatkaa.
Se jatkuu, mutta eri tavalla, Sini rauhoitti. Ei paremmin eikä huonommin. Uudella tavalla.
Sen jälkeen yhteydenpito alkoi tiheämmin ensin asioissa, sitten muuten.
Vähitellen Oona tempaisi Sinin mukaansa heidän maailmansa alkoi yhdistyä taas. Sini harvoin kävi Oonan luona aina oli muka jotakin. Mutta Oona tuli yhä uudestaan Sinin ovelle.
***
Ajan myötä Sinillä tuli käsite.
No missä juhlitaan? kysyivät Oonan ystävät.
No Sinillä tietenkin! Oona vastasi. Mulla on minikeittiö, Sinillä löytyy keittiö+olohuone bloggarin unelma!
Uusi vuosi? Sinillä.
Pääsiäinen? Sinillä.
Minnan synttärit? Sinillä, siellä kakku näyttää hyvältä!
Aluksi se imarteli Siniä. Hänen järjestyksestä pitävä kodistaan tuli muiden arjen keskipiste.
Mutta pian kävi ahdistavaksi, kun tuntemattomat ystävät alkoivat ottaa yhteyttä.
Moi Sini! Täällä Laura, käytiin just sun luona Oonan kanssa voidaanko tulla tunniksi, Iiriksellä on uutisia
Kerran ovelle ilmestyi vanha tuttu, jonka kanssa Sinillä oli ikävä välirikko. Nadja ojensi kukkapuskan ja sanoi: Oona lupasi, että juhlat on täällä ja voisin tulla auttamaan.
Sini halusi sulkea oven, mutta jostain syystä päästi Nadjan sisään.
Tule vaan, hän sanoi. Otatko teetä?
Keittiöpyyhe hänen käsissään puristui tiukaksi solmuksi.
***
Ensimmäinen vastalause tuli melkein lapsellisena.
Jos tahdot pilata juhlat, osta huonoja keksejä, Sini pohdiskeli kerran.
Yleensä hän osti tuoreita korvapuusteja pienestä leipomosta nyt valitsi halvimmat keksiherkut lähimarketista.
Nähkööt, että kaikki ei ole kuin kahvilassa, hän päätti.
Juhlat tietenkin onnistuivat. Kaverit söivät keksejä, toivat juustoja ja oliiveja, Oona toi tomaattisalaatin.
Jossain kohtaa Minna riemastui pujottamaan muoviset korunsa ovenkahvaan seuraavana aamuna Sini löysi ne hohtamasta ovenpielessä.
Oona ponkaisi taas sisään.
Sinillä on juhlaa, vaikka ovenkahvassa!
Sini halusi sanoa että kyse on kaaoksesta, ei juhlista. Mutta Oonan innostus oli niin tarttuvaa, että Sini hymähti:
Juhla
Juhla ei ottanut loppuakseen.
***
Se ennustusilta oli aivan erityinen. Oona kutsui tytöt ja Sinin yhteiseen viestiketjuun:
Sini, sä olet meidän oraakkeli, sun teepannu osaa jo puhua!
Yksi vieraista toi Tarot-kortit, kynttilän ja koristeellisen peilin.
Nyt pidetään kunnon spiritismi-ilta, hän sanoi juhlavasti.
Sini naurahti hermostuneesti.
Ainoat henget täällä on makkarakastikkeen tuoksu.
Oona nauroi. Anna mennä, Sini, tämä on vain leikki!
Valot sammutettiin, kynttilä syttyi, ja Mirri siirtyi kauas, häntä pörröllä.
Laura levitti kortit ja nosti peiliin kasvot.
Nyt kysytään universumilta, hän kuiskasi.
Sini istui reunalla miettien, miten kaikki nämä kysymykset rakkaus, raha, muutto lipuvat aina hänen ohi.
Sitten yhtäkkiä kodissa välähti. Ensin yksi lamppu, sitten toinen. Sähköt sammuivat kokonaan.
Voi apua, joku kiljaisi.
Tämä on merkki! Laura henkäisi, ja muut innostuivat.
Sini haparoi taskulamppua, kun musta varjo lipsahti jalkoihin. Mirri, hermostuneena sähisten, syöksyi vaatekaappiin ovea paiskaisten.
Tämäkin varmaan merkki, Sini totesi.
Valot syttyivät taas pian. Syy oli rappukäytävän sähkökaappi. Mutta Mirri pysytteli kaapissa seuraavaan päivään saakka.
Sini silitti kissaa, kun tämä viimein ryömi esiin.
Mennäänkö kaappiin piiloon yhdessä?
Kissa tyytyi mulkaisemaan ja tassutteli keittiöön, jossa lattialla kimmelsi unohtunut paljetti.
***
Sini ei uskaltanut enää pitkään sanoa mitään.
Hän naputti puhelimeen: Oona, ensi kerralla teillä. Pyyhki pois.
Oona, mä en jaksa enää
Oona, voitaisiinko pitää taukoa juhlista mun luona?
Mikään lause ei tuntunut oikealta. Oonan kiltit Siniliini, sähän ymmärrät, Sä olet hyväntahtoinen, Eihän sulle ole vaivaa -mielenosoitukset alkoivat soida päässä.
Hän laski puhelimen ja meni peilin eteen, otti harjan, mutta katsoi itseään suoraan silmiin.
Oona, ensi kerralla juhlitte teillä.
Ääni vapisi, mutta hiukan koveni.
Ei tekosyitä, Tarun ääni kuului jossain mielen takana. Sinulla on oikeus.
Sini oikaisi selkänsä.
Oona, hän sanoi peilille. On ihanaa että voimme viettää iltoja, mutta mä olen väsynyt. Juhlikaa seuraavaksi teillä.
Taas ääni lipsahti anteeksipyyteleväksi.
Ei mitään muttia, hän muistutti itseään. En ole anteeksipyytäjä.
Sini tarttui puhelimeen:
Oona, olen oikeasti väsynyt. Ensi kerralla juhlat teillä, eikö? Mä tarvitsen tauon.
Sormi epäröi lähetysnappulan päällä. Kurkkua kiristi pelko menetyksestä ja loukkaamisesta.
Viesti lähti.
Nyt pitää puhua kasvotusten, hän huokasi.
Peilin edessä Sini harjoitteli:
Oona, tämä on mun koti, mulle rankkaa kun täällä on aina vieraita
Oona, rakastan sua, mutta mun ei tarvitse olla kaikkien tukikohta
Oona, tehdään selkeät rajat.
Kerta toisensa jälkeen sanat muuttuivat määrätietoisemmiksi.
Lopulta peilissä näkyi nainen, joka päätti ottaa oman paikkansa.
Hyvä, Sini sanoi. Nyt mennään.
***
Sini lähti Oonan luo ilmoittamatta.
Jos Oona voi aina tulla, voin minäkin.
Oonan talo oli vanha kivikerrostalo, porraskäytävässä laasti hilseili, postiluukuista pursui lehtiä. Sini oli ennen pitänyt vanhoista kodeista, nyt ne haisivatkin tunkkaiselta ja pesemättömältä.
Ei hissiä, vain puiset raput ylös. Kolmannessa kerroksessa tuli vastaan hajuyhdistelmä: halpa ilmanraikastin ja eilinen keitto.
Oonan ovessa roikkui vino seppele ja puinen kyltti: Ihme asuu täällä. Ennen Sini oli pitänyt sitä hauskana. Nyt hieman surumielisenä.
Ovi aukesi pitkän piipityksen jälkeen. Oonan silmät olivat turvonneet, tukka sotkuinen.
Sini? aidosti hämmästys. Miten noin yllättäen?
Sinäkin ehdit yllättää, Sini sanoi.
Oona päästi hänet sisään.
Koti iski heti tyhjyydellään. Naulakossa ei tervehdysmattoa, ei lämpöä. Lattialla kenkiä sekaisin, paperikassi, kuivunut kahvitahra, sohvalla kasa vaatteita. Pöydällä likaisia kuppeja, yksi kellahtanut nurin, kahvi kuivunut tähdeksi.
Ikkunalaudalla ei ollut kukkia, vaan muoviastioita ja puolikuollut sitruuna.
Tämä ei ollut vain sotkuinen koti. Vaan sellainen, missä elämä oli lakannut järjestymästä.
***
Älä katso noin, Oona jupisi. En ole ehtinyt siivota en mistään.
Minkä jälkeen? Siniltä.
Kaiken, Oona huokasi. Äidin jälkeen, duunin, ihan koko kaiken.
Oona meni keittiöön. Se oli todellakin pieni, yksi tuoli, vanha jääkaappi. Likainen paistinpannu, lautasia, täysi roskapussi.
Olisin halunnut soittaa, Oona mumisi. Mutta en osannut.
Sini puristi laukkuaan ja mietti omaa järjestystä kotonaan. Ensi kertaa hän tajusi, ettei Oonalle hänen kotiinsa tuleminen ollut vain helppoa paikanvaihtoa. Se oli pakoa kaaoksesta.
Oliko sulla asiaakin? Oona kysyi. Vai tarkastatko tilannetta?
Olin. Ja tavallaan joo, Sini vastasi.
***
Mä pelkäsin sun olevan vihainen, Oona sanoi.
Olenkin, Sini myönsi. Kaikki ne illanistujaiset mun luona. Eilen oli viimeinen niitti.
Hän laittoi laukun pöydälle.
Mutta mä halusin ymmärtää.
Oona kuivasi poskia kämmeneensä.
Mitä?
Miksi täällä on näin. Miksi kaikki tapahtuu aina mulla.
Oona naurahti katkerana.
Koska siellä sun luona on koti. Täällä pelkkä lavaste. Mä en tunne tätä omakseni, äidin jälkeen en. Siellä sullakin ekaa kertaa ikinä tuntu siltä ettei pelota, eikä ole yksin.
Sinistä tuntui, että Sydän suli.
Mä luulin että tykkäät siitä, kun sulla käy porukkaa. Että oot järjestyksen kuningatar.
Oona puri huulta.
Mä oikeasti pelkään yksinoloa. Kun illalla istun täällä yksin, kuulostaa kuin äiti toruisi. Siksi pakenen sun luo siellä on rauhallista. Siellä tuntuu kodilta.
Ja sillä aikaa, Sini sanoi, mun koti muuttuu kaaoksen jatkeeksi?
Oona nyökkäsi hiljaa.
Sini istui alas.
Oona, hän sanoi lempeästi mutta päättäväisesti. Mua surettaa sun yksinäisyys ja olen iloinen että mun koti tuntuu sulle tärkeältä. Mutta mä en voi kantaa kaikkia sun juhlia.
Ehkä Oona niiskutti. Ehkä voisit joskus järjestää täälläkin.
***
Miten? Oona kysyi kyynelten keskeltä.
Järjestysvuorot, Sini sanoi. Ensin mulla, sitten täällä. Mutta ei isoja porukoita. Kerran kuussa riittää.
Oona katsoi ympärilleen.
Tänneko nämä kaikki?
Ensin korjataan perustukset. Koti on paikka, jossa ei ole häpeä olla itsensä.
Oona hymähti.
Mua on hävettänyt pitkään
Sitten aloitetaan nyt, Sini nyökkäsi. Käydään läpi nämä astiat, nostetaan roskat. Ja paistetaan lettuja, kahdestaan. Ei mitään kaverikimaraa, ei paljetteja, ei ennustamista. Vain me.
Lettujako? Mä teen parempia paksumpia, Oona naurahti.
Sopii.
***
He aloittivat.
Ruosteenpoistoa. Sini sitoi roskapussin, Oona keräsi kupit. Sini tiskasi.
Eikä kukaan meistä synny järjestyksen kanssa. Sitä oppii, kuten kaiken muunkin.
Astioita jynssätessä Oona alkoi taas muistuttaa sitä piirileikin mestaria pihalta.
Lettujen kypsyessä ovikello soi.
Kuka sieltä nyt? Oona pelästyi.
Sini kurkkasi ja hymyili.
Tuttuja, hän sanoi.
Taru seisoi ovella reppu selässä, kassissa pulla.
Tulin tuoksun johdattamana. Laitoin viestiä äiti, et vastannut, joten tulin.
Oona silitti tukkaansa.
Tule vaan. Meillä on harjoittelupäivä uuden elämän mallista.
Taru vilkaisi ympärilleen ja hymyili.
Hoho, Oonan katossa on kanssa paljetti.
Missä muka?
Kattolampussa, Taru sanoi.
Siellä hopeinen tähti kiilsi oli kai tarttunut Oonan vaatteisiin Sinin asunnosta.
Sini nauroi.
Nyt meillä molemmilla on paljetteja. Ja tällä kertaa suostumuksella, Taru lisäsi.
Sini tunsi sisällään uuden pehmeyden. Hän saattoi edelleen hermostua Oonalle, pelätä uusia juhlia, mutta nyt hänellä oli valtaa ja Oonalla myös.
He istuivat pienessä keittiössä, söivät lettuja, nauraa hihittivät kun Oonan poskelle jäi jauho.
Tällä kertaa kukaan ei käyttänyt toisen kotia itsestäänselvyytenä. Tämä oli pieni, mutta tosi juhla vain Sini, Oona ja Taru.
Ja siinä hetkessä elämä muistutti, että kodin lämpö syntyy niistä, jotka uskaltavat paitsi avata ovia myös asettaa rajat. Sillä hyvä koti rakentuu lämmöstä, mutta pysyy pystyssä, kun sen rajat ovat omissa käsissä.
