Tiedätkö, joskus elämä mökillä on ihan kuin suomalainen draamakomedia. Kuulehan tämän tarinan melkein kuin meillä päin tapahtuisi.
Se alkoi, kun Taina Löppönen poikkesi naapuriin hakemaan suolaa. Kurkut odottivat suolausta, ja omasta purkista oli juuri päässyt loppumaan. Naapurimökin oven avasi Vesa. Hänen Vesa. Perisuomalaisissa alushousuissa ja verkkopaidassa.
Vesa? Taina sai juuri ja juuri sanottua.
Vesa valahti valkoiseksi, punastui, ja sitten taas kalpeni.
Taina minä voin selittää
Takana ilmestyi vielä Aila, se leskeksi jäänyt naapurin rouva. Ailalla oli päällään vain kylpytakki, joka näytti nopeasti ylle vedetyltä.
Vesa, kuka siellä? Aila kysäisi ja huomasi Tainan. Ai kamala
Kolmikko jäi tuijottamaan toisiaan kuin jäätyneet. Taina lähti äkkiä mökilleen, melkein juosten portista sisään.
Taina! Odota! Vesa ampaisi perään, unohtaen asunsa kokonaan.
Koko mökkikatu, missä yksitoista mökkiä sijaitsee järven rannassa, tuli tietenkin katsomaan. Vesa, arvostettu puheenjohtaja koko mökkiläisyhdistyksessä, juoksi kalsareissa vaimonsa perässä.
Sirkushuvit, tokaisi Eero, naapuri vasemmalta.
Taina lukittautui tupaan. Vesa hakkasi ovea.
Taina, avaa! Anna mun selittää!
Kuinka kauan? huusi Taina oven läpi.
Mitä?
Kuinka kauan tätä on jatkunut?
Vesa hiljeni. Lopulta vastasi hiljaa:
Kahdeksantoista vuotta.
Taina valahti lattialle oven taakse. Kahdeksantoista vuotta. Juuri niin kauan kuin heidän nuorempi poika Veeti on ollut elossa.
Portti narahti ja pihalle asteli Aila nyt hiukset harjattuna ja siististi pukeutuneena.
Taina, tule ulos. Puhutaan.
Mene tiehes, käärme!
Ollaan aikuisia älä nyt vedä hernettä nenään.
Taina keräsi itsensä ja istui portaille. Aila istahti viereen. Vesa pyöri hermostuneena muutaman metrin päässä.
Kahdeksantoista vuotta, Taina sanoi. Miten te siinä onnistuitte?
Muistatko, kun sinulla meni selkä ja olit sairaalassa kaksi kuukautta?
Kyllä hän muisti. Leikkaus, pitkä toipuminen. Silloin Vesa oli polttanut koko kurkku- ja tomaattisadon. Ihmettelihän hän, miten se selvisi ylipäänsä.
Minä autoin Vesaa pihalla ja ruuanlaitossa No, ja siitä se sitten lähti, Aila jatkoi.
Pyöritys alkoi, Vesa mutisi.
Kahdeksantoista vuotta! Taina nousi seisaalleen. Noin kauan te piditte minua pilkkanaan!
Kukaan ei pitänyt sinua pilkkana, Aila ponnahti myös seisomaan. Sinä elät omaa elämää, me omaamme.
Omaamme!? Onhan Vesa mun mies! Lasten isä!
On, Aila sanoi tyynesti. Mutta onko lapsilla ruokaa ja katsottu mökkiä? Eikö kaikki ole ollut kunnossa?
Taina meinasi käydä käsiksi, mutta Vesa nappasi kiinni.
Taina, rauhoitu.
Älä koske muhun!
Taina ryntäsi mökkiin. Mökilla tiivistyi porukka. Mökkinaapurustossa juorut liikkuvat kuin tuli kuivan kannon nokassa.
Ei mitään nähtävää enää! ärjäisi Vesa. Näytös päättyi!
Mutta kukaan ei liikahtanut. Kaikki jäivät supattelemaan. Sirkku kolmosmökin vaimo huusi:
Sanoinhan minä! Näin ne yhdessä!
Väität näkeväsi, mutta et huomaa mitään, Sirkun ukko naljaili.
Sinä et kyllä ikinä näe mitään! Sirkku vastasi.
Illalla Taina istui verannalla. Vesa käveli edestakaisin.
Taina, sano nyt jotain.
Sanon vaan: avioero?
Mitä eroa! Ollaan kuuskymppisiä!
No entä sit? Eikö kuuskymppisinäkin erota?
Hyvänen aika Taina, meillä on neljäkymmentä vuotta takana!
Ja niistä kahdeksantoista olet elänyt Ailan kanssa.
Olenhan minä sinun kanssasi elänyt! Käynyt joskus siellä.
Käynyt? Kuinka usein?
No pari kertaa viikossa.
Pari kertaa viikossa, kahdeksantoista vuotta? Se on säännöllinen systeemi, Vesa.
Vesa istahti.
Ymmärrä nyt. Rakastan sinua. Mutta Aila Hän on erilainen.
Parempi?
Ei parempi, vain erilainen. Sun kanssa on koti, lapset ja arki. Hänen kanssaan lepään kaikesta siitä.
Lepäät, vai? Itsekin tahtoisin lepoa, mutta paistan lettuja ja hilloan.
No sepä juuri! Sinähän olet aina touhuamassa! Kurkut, hillot Minä tahtoisin joskus vaan istua, ottaa saunaoluen ja jutella.
Mun kanssa et voisi jutella?
Sun kanssa puhutaan lapsista, mökistä, arjesta. Hänen kanssaan kirjoista, elämästä.
Niinkö? Aila lukee?
Taina nauroi mielessään. Vesa ja klassikot.
Niin lukee, runoistakin pitää, Vesa sanoi.
Mitä nyt sitten tehdään?
Päätä sinä.
Entä sinä?
Olen 62. Ei tässä tarvi mitään ratkaisuja pyörittää. Loppuelämä rauhassa vaan.
Kenen kanssa? Minun vai hänen?
Vesa hiljeni. Lopulta sanoi:
Voinko olla molempien kanssa?
Taina nappasi lähimmän purkin suolakurkkupurkin ja viskasi Vesaa. Ohihan se meni. Purkki särkyi seinään.
Painu pois!
Vesa häipyi. Selvähän se, Aila odotti.
Yöllä Taina mietti. Neljäkymmentä vuotta yhdessä. Lapset, lapsenlapset. Mökki, jonka rakensivat kimpassa.
Ja kahdeksantoista vuotta valhetta.
Mutta oliko se valhetta? Eihän Vesa vannonut mitään uskollisuutta. Elämä soljui, hän oli siinä ja myös Ailan luona.
Aamulla Sirpa naapurista tuli piirakan kanssa.
Voimia, Taina.
Kiitos.
Jos tarvitset, mun Ukko voi ottaa Vesasta mittaa.
Ei tarvitse, ei olla päiväkodissa.
Mitä aiot tehdä nyt?
En mitään vielä.
Minä olisin heittänyt pihalle. Petturi!
Sirpa, kuinka usein sun ukko on Sirkun kanssa kukkapenkissä?
Sirpa punastui.
No ei kai
Näin teidät vattupuskassa.
Meillä oli penkkiasiaa!
Halauksessa?
Sirpa lähti paiskaten oven.
Puolilta päivin tuli Eero.
Taina, tartteeko nurmikko leikata? Tai muuta apua?
Kiitos, ei.
Vesa käski sanoa, että hakee illalla kamansa.
Mitkä kamat? Kalsarit vai?
En tiiä. Sanoi vaan. Nää tuli sanottua.
Eero lähti.
Illalla Vesa tuli noutamaan tavaroitaan.
Otan nyt tämän.
Ota vain.
Taina kysyi vielä:
Vesa, miksi juuri Aila? Mikä siinä on niin erityistä?
Vesa pysähtyi.
En tiedä. Se on vaan helppoa hänen kanssaan.
Onko mun kanssa vaikeaa?
Sulla on aina kaikki tiedossa: miten kurkut säilötään, koska perunat laitetaan, paljonko rahaa lapsenlapsille annetaan. Hän kysyy minulta. Tuntuu tärkeältä.
Taina istui sängylle.
En minäkään kaikkea hallitse. En tiedä yhtään, miten tästä eteenpäin. Miten selitetään lapsille? Entä lastenlapsille?
Ei tarvi selittää.
Kyllä pitää. Janne tulee huomenna käymään perheensä kanssa. Mitä minä sanon?
Että meillä oli riita.
Vesa istahti viereen.
Taina, voitaisiinko unohtaa koko juttu?
Miten muka?
No esitetään että mitään ei tapahtunut.
Helppoa sanoa. Aila naapurissa, näet joka päivä. Kuinka muka unohdetaan?
Mitä sinä sitten ehdotat?
Taina meni ikkunaan. Aila kasteli kurkkuja, taas siinä aamutakissaan.
Tee miten haluat. Mutta lapsenlapsille sanot itse totuuden.
Taina!
Kurkut saat tänä vuonna suolata itse.
En minä osaa!
Aila auttaa. Sehän osaa kaiken. Kurkutkin.
Vesa poistui nyssykkänsä kanssa. Kaikki naapurit katsoivat.
Yöllä Taina heräsi kolinaan. Pihatöissä joku siellä kömpi. Hän meni ulos Vesa tutki tomaattipenkkiä.
Mitä nyt?
Pitää avata kasvihuone, huomenna on hellettä.
Luuletko, ettetkö jo muuttanut pois?
Muutin, mutta tomaatit on minun! Minä kasvatan ne.
Aila voi kastella sinun tomaattisi.
Onhan Ailalla omat! Nämä on yhteisiä!
Taina ojensi letkun.
Anna nyt, niin hoidetaan yhdessä.
Kastelivat yhdessä, hiljaa. Lopuksi istuivat penkille.
Vesa, ihan tosissaan: kumpaa sinä rakastat enemmän?
Taina, mikä kysymys!
Ihan normaali kysymys.
Vesa mietti pitkään.
Molempia, mutta eri tavalla.
Miten niin?
Sinä olet kuin oikea käteni. Arjen perusta, aina siinä. Hän on juhla, satunnainen ilo.
Entä jos minä katoaisin?
Älä nyt puhu höpöjä.
No, menisitkö hänen kanssaan naimisiin?
En varmaan. Hänestäkin tulisi arki, juhla katoaisi.
Niinpä niin.
He katselivat tähtiä.
Vesa, ehkä minullekin pitäisi olla juhla. Eero naapurista oli avulias.
Mitä ihmettä? Eero!?
Mitä sinä sille teet? Itsehän sinä asut Ailalla.
Se on eri asia!
Kaikessa on kaksi puolta.
Taina, mitä sinä haluat?
Niin. Mitäpä hän enää halusi? Palata entiseen? Mutta mennyttä ei voi saada takaisin.
Haluaisin vain rauhassa elää. Säilöä kurkut. Leikkiä lastenlasten kanssa.
Ja?
Ja siinä se.
Eli?
Tee mitä tahdot. Kotiin voi tulla, kun haluat. Mutta älä enää valehtele.
Entä jos Eero tulee sun luo?
Ei tule. Eerolla on Raili.
Mistä sinä sen tiedät?
En ole ihan sokee minäkään. Olen vain ollut hiljaa, kuten kaikki täällä.
Aamulla Vesa tuli kamojen kanssa.
Taina, saanhan mennä aittaan yöksi?
Mene vaan. Mattokin on siellä laita se paksuksi.
Vesa painui aittaan. Naapurit uteliaana kurkistelivat. Aila kasteli kurkkujaan kuin mitään ei olisi.
Janne tuli verannalle.
Äiti, palasiko isä?
Näyttää aittaan petaavan petiä.
Oletko pyhimys vai hullu, äiti?
En kumpaakaan. Ja muutos ei enää kuulu meille.
Kuukauden kuluttua Vesa siirtyi takaisin tupaan. Vuoden päästä kukaan ei muistanut koko hässäkkää. Sitten Sirkku muutti Pasiin ja Sirpa Sirkun ex-mieheen uudet draamat taas kiersivät pihoja.
Taina säilöi kurkkuja, Vesa rakensi uutta kasvihuonetta. Aila luki kirjaa omassa pihassaan.
Lopulta mitä se rakkaus on? Elää neljäkymmentä vuotta, kasvattaa lapset, rakentaa mökin, istuttaa omenapuun.
Ja hyväksyä, ettei mikään ole täydellistä. Ei edes rakkaus.
Etenkään rakkaus.
