Kaunis ajatus… sanat eivät riitä
Eräs nainen, joka eli jo pitkään huonoissa väleissä miehensä kanssa, koki sydänpysähdyksen. Hänen ollessaan lähellä kuolemaa hän näki enkelin, joka kertoi, että hänen hyvät ja pahat tekonsa olivat vielä arvioitavana, eikä hän voinut astua taivaaseen. Enkeli ehdotti, että hän saisi palata maan päälle muutamaksi päiväksi tekemään hyviä tekoja, joita oli jäänyt puuttumaan. Nainen suostui ja palasi kotiinsa miehensä luo. He eivät olleet puhuneet pitkään aikaan riitaa oli ollut liikaa.
Ajattelin:
Minun pitäisi yrittää tulla taas toimeen tämän miehen kanssa. Hän nukkuu sohvalla, eikä ole hetkeen saanut kotiruokaa. Juuri nyt hän silittää itse omaa työpaitaansa voisin yllättää hänet positiivisesti.
Kun mies lähti töihin, nainen pesi ja silitti kaikki hänen vaatteensa. Hän valmisti kunnon aterian, laittoi pöydälle kukkia ja kynttilöitä, ja jätti sohvalle lapun:
Ajattelin, että ehkä olisi mukavampi nukkua sängyssä, joka joskus oli meidän molempien. Siinä, missä lapsemme syntyivät, missä lohdutimme toisiamme öisin pelkojemme keskellä ja tunsimme toistemme läheisyyden. Se rakkaus on yhä siellä ja odottaa meitä. Jos pystyt antamaan anteeksi virheeni tavataan siellä.
Sinun vaimosi
Kirjoittaessani rivin: Jos pystyt antamaan anteeksi virheeni, mietin:
Olenko minä aivan sekaisin? Pitäisikö minun pyytää anteeksi juuri häneltä? Hänhän se oli, joka tuli kotiin vihaisena menetettyään työpaikkansa Koneen tehtaalla eikä löytänyt uutta. Minä laskin pennejä ja kestin hänen kiukkunsa. Hän alkoi juoda, istui tuntikausia nojatuolissaan, käski lapsia olemaan hiljaa, kun he halusivat vain leikkiä. Hän huusi minulle, kun yritin sanoa, ettei näin voi jatkua. Hän romutti kaiken… ja nyt minun pitäisi pahoitella?
Repäisin lapun palasiksi raivosta, kunnes kuulin taas enkelin äänen:
Muista: vielä muutama hyvä teko, ja saavutat taivaan. Muuten et pääse sinne.
Pysähdyin miettimään:
Onko tämä vaivan arvoista?
Kirjoitin kirjeen uudelleen, tällä kertaa lämpimämmin sanoin:
En silloin ymmärtänyt. En nähnyt pelkoasi, kun vuosien turvallisuus katosi ja jäit työttömäksi. Sinua varmasti pelotti. Muistan, miten haaveilit meidän yhteisestä ajasta eläkepäivinä. Olisin voinut auttaa sinua toteuttamaan niitä, enkä pakottaa ajamaan taksia, mitä et koskaan halunnut.
Muistan myös yön, kun poltin vanhat rakkauskirjeesi ja maalauksesi. Suutuin, kun lukittauduit huoneeseesi, tuhlasit rahaa maaleihin ja kirjoitit runoja minulle. Olisin voinut auttaa sinua myymään töitäsi ne olivat oikeasti hienoja. Minuakin pelotti. Minullakin oli turva vain silloin, kun olit töissä tehtaalla. En nähnyt tuskaasi.
Anna anteeksi, rakas. Lupaan, että tästä eteenpäin teen kaiken toisin. Rakastan sinua.
Sinun vaimosi
Kun mies palasi töistä kotiin, hän huomasi heti, että jotain oli muuttunut. Ruoka tuoksui, pöydällä paloi kynttilät, kuuluivat hänen lempimusiikkinsa sävelet, ja sohvalla odotti kirje.
Kun nainen tuli keittiöstä ruoka sylissään, hän näki miehensä itkevän kuin lapsi. Hän laski ruoan pöydälle ja halasi miestä. Sanoja ei tarvittu. Itkimme hetken yhdessä. Hän nosti minut syliinsä ja vei yhteiseen sänkyymme. Rakastimme toisiamme yhtä intohimoisesti kuin ensimmäisinä päivinä.
Iltapala syötiin yhdessä, naurettiin lasten kommelluksille ja muisteltiin menneitä.
Myöhemmin, kun siivosin keittiötä, näin ikkunasta enkelin pihalla. Juoksin hänen luokseen kyynelissäni:
Enkeli, salli minun jäädä vielä hetkeksi. Haluan auttaa häntä palaamaan maalaamaan, haluan korjata virheeni. Lupaan, että pian hän on onnellinen. Sitten lähden kanssasi.
Enkeli sanoi:
Sinun ei tarvitse lähteä mihinkään. Olet jo taivaassa. Olet ansainnut tämän. Muista vain se helvetti, jossa elit ja että taivas on usein lähempänä kuin uskommekaan.
Silloin kuulin mieheni äänen pihalta:
Rakas, täällä on kylmä, tullaan nukkumaan. Huomenna on uusi päivä.
Ajattelin:
Niin onneksi huomenna on uusi päivä.
Mietiskeltävää:
Sinä, joka valitat siitä mitä et ole saanut oletko miettinyt, kuinka paljon annat itse?
Sinä, joka kärsit oletko miettinyt, kuinka paljon kärsimystä tuotat toisille?
Sinä, joka syytät muita tietämättömyydestä oletko arvioinut omaasi?
Sinä, joka tuomitset muiden virheitä näetkö omasi?
Sinä, joka pidät itseäsi rehellisenä ystävänä oletko rehellinen itsellesi?
Sinä, joka valitat puutteesta huomaatko, kuinka paljon sinulla jo on?
Sinä, joka kritisoit maailmaa oletko tehnyt jotain parantaaksesi sitä?
Sinä, joka haaveilet taivaasta mitä olet tehnyt lievittääksesi helvettiä ympärilläsi?
Sinä, joka pidät itseäsi vaatimattomana oletko todella nöyrä?
Sinä, joka tuomitset pahuutta levitätkö itse hyvyyttä?
Sinä, joka valitat välinpitämättömyydestä osoitatko itse rakkautta?
Sinä, joka pelkäät köyhyyttä käytätkö oikein sitä, mitä omistat?
Sinä, jota ruusut piikittävät istutatko itse ruusuja?
Sinä, joka pelkäät pimeyttä sytytätkö valon?
Sinä, joka ajattelet vain itseäsi huolehditko myös muista?
Sinä, joka tunnet itsesi pieneksi yritätkö kasvaa?
Sinä, joka pelkäät yksinäisyyttä annatko aikaasi muille?
Sinä, joka pelkäät sairautta pidätkö huolta terveydestäsi?
Sinä, joka toivot sovintoa ehkäisetkö riitoja?
Nämä ajatukset jäivät mieleeni huomasin, että taivas tai helvetti ei ole muualla, vaan usein juuri tässä, omassa arjessa.
