Otat tyttäresi mukaan ja lähdet! Meillä ei ole enää mitään yhteistä!
Mutta, Antti…
Sanoin jo kaiken! Enkä halua enää nähdä sinua!
Ovi pamahti kiinni, ja Maija horjahti. Koko olohuone pyöri silmissä, korvissa humisi, kun jostain kaukaa, aivan kuin äidin äänellä, kaikui: Älä uskalla!
Se herätti. Maija otti varovasti askeleen, toisen, ja istahti sitten keittiöntuolille, puristaen kynnet kämmeniin. Kipu auttoi palauttamaan todellisuuteen, pois siitä sumusta, joka oli nielaista hänet kokonaan.
Ei saa luovuttaa! Ei saa vajota epätoivoon! Mutta miten vaikeaa se olikaan…
Et saa! Sinulla on Annika! Ja… Ei, siitä ei nyt vielä. Täytyy koota ajatukset ja selvittää, mikä oikein meni pieleen.
Miksi Antti yhtäkkiä kääntyi häntä vastaan? Miksi hänet ajettiin ulos? Vielä eilen kaikki oli aivan hyvin…
Vai oliko?
Maijan pää alkoi viimein toimia, ja hän käänsi kämmenensä pöydälle.
Niin! Miten äiti aina opetti? Jos et tiedä mitä tehdä analysoi! Listaa asiat sormi sormelta, mieluiten kirjoita ne ylös!
Mutta kynät olivat toisessa huoneessa. Siellä Annika nukkui…
Tytär oli herkkäuninen, eikä Maija halunnut herättää tätä. Jos Annika herää, alkaa kiukuttelu ja itkeskely. Sitten olisi mahdotonta rauhassa miettiä asioita.
Piti pärjätä muuten.
Maija vilkaisi käsiään; nyrkit puristuvat. Kynnet olivat jo pitkään jääneet huoltamatta ei ollut aikaa, eikä kyllä rahaakaan kädet karheat ja pisamia ilmestynyt aina kun Maija viihtyi pihahommissa auringossa. Kuka olisi uskonut, että kotityöt vievät niin mukanaan ja vievät mennessään kaiken, mitä äiti oli aikanaan opettanut.
Maijukka, olet nainen!
En! Olen tyttö!
Nyt olet. Mutta kohta kasvaa, ensin neidiksi, sitten naiseksi. Kuten minä. Meidän ei sovi olla huolimattomia! Ei koskaan, olipa mitä tahansa! Manikyyri, pedikyyri, kampaus! Hoidetut kädet! Ne kertovat sinusta enemmän kuin hienot vaatteet. Timantteja ei voi pitää, jos kaulaa ei ole pesty viikkoon! Ymmärrätkö?
Joo, äiti, kahdeksanvuotias Maija vastasi, leikaten huuliaan huulipunalla peilin edessä.
Ja se riittää nyt! äiti nauroi ja nappasi huulipunan pois. Ei noin vahvaa! On vielä liian aikaista. Sinä olet kaunis ilman meikkejäkin. Kaikelle on aikansa ja paikkansa! Kasva rauhassa, niin sitten valitaan sinulle oikeat meikit.
No äiti…
Nyt riittää!
Se oli äidin viimeinen sana. Jos se tuli, riitelystä ei ollut enää hyötyä. Äiti oli aina sanansa mittainen.
Kaikessa
Maija, minun täytyy lähteä. Sinä jäät hetkeksi mummon luo. Tämä on nyt välttämätöntä.
Äiti, meneekö kauan? Maija, joka täytti juuri kymmenen, puristi mekkonsa helmaa ja yritti pitää kyyneleet pois.
Puoli vuotta. Minulle tarjottiin tosi hyvää työtä. Mutta se on pohjoisessa. En voi ottaa sinua mukaan sinne. Sinulle on parempi olla täällä, mummon kanssa. Mummo pitää huolen ja minä soitan ja kirjoitan.
Älä lähde….
Maija ei saanut pidäteltyä itkuaan, ja äidillä meni hermo.
Nyt riittää! Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa! Jos en tartu tähän tilaisuuteen, emme pääse koskaan muuttamaan isompaan asuntoon. Haluan, että sinulla on oma huone. Ja että voitaisiin joskus matkustaa vaikka Ahvenanmaalle! Jos isä olisi elossa, en lähtisi. Mutta nyt minä olen vastuussa kaikesta sinusta ja mummosta.
Entä täti Leena? Maija itki päätään pudistaen.
Leenalla on omat murheensa. Hänenkin täytyy saada apua.
Auta sitten minua! Jää kotiin!
Nyt äidillä katse kylmeni:
Maija! Älä ajattele vain itseäsi! Se ei ole oikein! Jos et osaa huomioida muita, ei he välitä sinusta myöhemmin. Minä ajattelen nyt ensisijassa sinua! Haluan sinulle hyvää! Ääni pehmeni, ja äiti rutisti Maijaa. Lupaan, tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta. Ole urhea, pieni! Näin on nyt pakko.
Maija nyökkäsi, vaikka tunsi sisältään, että tuska kynsi sielun pohjaa.
Maija kirjoitti äidille kirjeitä ja viikonloput kului puhelimessa huutamassa, että hän kaipaa. Joskus rakkaat jäätelötkin jäi syömättä, kun oli niin ikävä. Ja kun mummo sanoi, että menisivät lentokentälle hakemaan äitiä, Maija itki niin, että piti ottaa taksi muuten eivät olisi ehtineet mihinkään.
Äiti piti sanansa. Hän ei enää koskaan ollut Maijasta poissa niin pitkään. Työmatkoja oli, mutta ne eivät olleet samaa eroa.
He muuttivat pois siitä pienestä yksiöstä, joka oli jäänyt isältä, ja Maijalla oli viimein oma huone. Mutta tyttö vietti siellä vähän aikaa raahasi läksykirjat sekä vihot keittiöön heti kun äiti tuli töistä. Silloin he olivat vierekkäin, joskus aivan hiljaa, jos äidillä oli lisätöitä.
Heillä oli hyvä olla yhdessä.
Teini-iän myrskyt ohittivat lähes kokonaan. Kiitos äidin kärsivällisyyden ja ymmärryksen. Maija myöhemmin ihmetteli, mistä äidin rakkaus kumpusi, kun tukea ei ollut mistään. Mummo oli jo poissa. Jäivät vain he kaksi.
Äiti ei ollut väleissä siskonsa kanssa.
Miksi? Maija ei koskaan juuri kysellyt, mutta kerran sai suoran vastauksen.
Kaiken voi antaa anteeksi, paitsi petoksen.
Mitä Leena teki?
Hän petti äitimme. Sun mummon. Hän ei tullut hyvästelemään tätä, vaikka tiesi viimeisten hetkien olevan lähellä.
Miksi?
Pelkäsi, että pyytäisin jäämään ja auttamaan. Niin olisi pitänyt tehdä. Mutta hän ei vain kestänyt nähdä äitiä siinä kunnossa. Ei voinut hoitaa kuin vauvaa… eikä halunnut nähdä, kun äiti katosi pois.
Mutta sinä pystyit?! Maija suuttui.
En pystynyt, äiti tuijotti suoraan, huulet täristen, että Maija meni halaamaan ja silittämään. En olisi halunnut nähdä häntä sellaisena! Mutta ei ollut vaihtoehtoja. Hän oli minun äitini! Oli tehtävä kaikki, että hän saisi lähteä rauhassa, lähellä rakkaitaan. Vaikkei hän enää edes tunnistanut meitä kunnolla…
Siksi et päästänyt minua paljon hänen luokseen?
Niin. En halunnut, että sinä muistat mummon silleen.
En muistakaan… Muistan vaan, kuinka keitimme hilloja ja korjasimme vaaleanpunaista vaahtoa lautaselle ja söimme ihan pienellä lusikalla. Se oli parasta…
Me tehtiin samaa Leenan kanssa pienenä…
En ymmärrä! Teidät kasvatettiin samalla tavalla ja rakastettiin yhtä paljon miksi teistä tuli erilaisia?
Niin vain kävi, Maijukka. Äiti suojeli Leenaa enemmän, kun tämä sairasteli lapsena. Ehkä hän liioitteli suojeluaan. En tiedä…
Onnistuiko se?
No ei. Leenan elämä… kaksi avioliittoa, kolme lasta, kaikki vähän hajallaan En tiedä, oliko äidin suojelusta hyötyä. Mutta se opetti minulle jotain tärkeää: ei pidä lapsia suojella liikaa.
Eli ei pidä suojella lapsia?
Kyllä, pitää, mutta viisaasti! Olet äiti, jos autat lastasi. Mutta ei ole hyvä laittaa lasta lasikupuun ja yrittää elää hänen puolestaan uudestaan. Epäonnistumiset, onnistumiset, omat kolhut niistä oppii! Vieraiden virheistä harva oppii. Yleensä vain omista. Kun katsoin Leenan elämää, luulen, että jos äiti ei olisi aina pehmentänyt iskua, jos Leena olisi saanut jotkut kolhut itse, hänen kohtalonsa olisi voinut olla toisenlainen… Yksi asia: minä tuen ja autan aina kun tarvitset, mutta en ratkaise kaikkea puolestasi. Jos tulee vaikeaa mieti! Jos et pärjää, minä olen tässä. Aina…
Joo, äiti…
Nyt Maija istui ja mietti. Näpläsi sormia ja koitti tajuta, missä meni vikaan.
Eilen vietettiin Antin syntymäpäiviä. Ei mikään suuri juhla, vaan läheisillä vain. On kesä! Talo, jota Antti ja Maija olivat saaneet viimeinkin valmiiksi, oli iso ja tilaa kaikille.
Paikalla oli Maijan äiti, appi, ja Antin sisko perheineen.
Annika odotti innoissaan leikkikavereita ja pomppi pihalla, kysellen:
Milloin ne tulee? Mennäänkö me uimaan? Ja…
Kysymyksiä riitti, ja pian Maija ei enää jaksanut vastata. Annika kyseli ja myös vastasi itse, siivoten omaa huonettaan. Ei kai vieraita voi päästää, jos talo on sotkussa?
Antti kävi kauppahallissa, keittiössä kävi tohina. Äiti auttoi Maijaa ruuanlaitossa ja kysyi tämän vointia.
Miksi olet noin huolestuneen oloinen, äiti? Mikä nyt vaivaa? Maija hermostui lopulta.
Kaikki hyvin, Maijukka! äiti hymyili. Minkä verran olet nyt raskaana?
Maija tajusi, ettei enää ole olemassa omaa salaisuutta, ja helpotus oli valtava. Hän nauroi ja rutisti äitiään.
Vasta kolme viikkoa. En ole vielä kertonut Antillekaan. Mistä tiesit?
Sinä hehkut. Samalla tavalla hehkuitsat, kun odotit Annikaa.
Äiti, minua pelottaa…
Mitä pelkäät, hölmö? Teillähän menee hyvin!
En tiedä… minulla on outo olo. Antti on ollut outo, en ymmärrä mitä se miettii…
Oletko kysynyt?
Ei se puhu!
Ehkä et ole kysynyt oikein!
Äiti!
Niin? Etkö muka saa miestäsi ruotuun? Pidä läheiset tiukasti, älä päästä irti! Jos päästät, se kyllä löytää jonkun jolle vuodattaa sydäntään ja siitä ei koskaan tiedä mitä käy…
Maija veti taas yhden sormen koukkuun. Siinä! Siitä se lähti! Hän oli sivuuttanut hienovireiset epäilyksensä, kunnes äiti kehotti puhumaan.
Mutta Maija ei ehtinyt. Ensin juhlat, sitten siivous… Ei löytynyt hetkeä ottaa Anttia kädestä ja kysyä.
Ja sitten se tuli.
Ota tyttäresi ja lähde!
Mitä ihmettä se oli olevinaan?!
Maija puristi nyrkkejään. Nyt hän tekee kaiken oikealla tavalla, kuten äiti opetti. Ensin puhe miehen kanssa. Riittää arvoitukset!
Antti ajoi auton ulos tallista ja oli jo lähdössä, kun Maija juoksi ulos ja kiljaisi niin, että pihalinnut pelästyivät.
Pysähdy!
Maija juoksi portille saakka, suoraan auton eteen.
Antti katsoi epäuskoisena, suu auki, kun Maija asettui kädet konepellillä seisomaan.
Väistä… ääni oli tumma, mutta Maija kuuli siitä toivon.
Ei Antti oikeasti halunnut lähteä. Ei halunnut jättää perhettään.
Tule ulos! Nyt puhutaan, ennen kuin Annika herää! Mitä pääsi sisään?! Minä olen sinun vaimosi, et mikään vieras akka!
Maijan ääni koveni, Antti tunsi puristuksen sisällään.
Jos Maija olisi ollut yhdentekevä, hänkö olisi näin raivonnut ja pysäyttänyt?
Hän nousi autosta ja murahti:
Et muka tiedä, miksi näin teen?!
Jos tietäisin, en kysyisi! Antti, mitä tapahtuu? Olet ollut kuin eri mies jo viikkoja! Näen sen kyllä! Tänään meni aivan yli! Mitä sinä sanoit? Miten muka Annika olisi minun entä sinä?
En tiedä! Antti parahti ja katsoi Maijaa silmiin Sano sinä! Kenen kanssa oikein olet? Miksi Annika tapaa isänsä salaa?
Mitä ihmettä puhut? Maija tuijotti järkyttyneenä. Oletko mennyt sekaisin?!
Kenen kanssa asioit Helsingissä, kun viet Annikan harrastuksiin?
Maijalle nousi kuuma aalto, hän kuitenkin rauhoittui.
Jassoo! Kuka tämän sinulle syötti? Äitisi? Vai siskosi?
Äiti ei tähän liity!
No Ilona siis…
Mitä sitten? Eikö siskon pitäis kertoa, jos huomaa jotain outoa? Olen sentään hänen veljensä!
Ja minä sun vaimosi! Maijalla kiehahti. Sinä uskot mieluummin kaikkia muita! Ja samalla mustamaalaat mun rakkauteni ja lapsesi! Haluatko oikeasti geenitestin? Mennään vaan! Ei ongelmaa niin ainakin nähdään, että se tytär, joka katsoo sinua sinun silmilläsi, on sinun.
Maija kuunteli. Annika heräsi.
Maija meni sisälle ja jätti Antin seisomaan pihalle. Hetken kuluttua kuuli auton lähtevän.
Annika tuli innoissaan halimaan ja Maijalla oli niin paha olla, että olisi voinut huutaa.
Miten kaikki meni näin? Soittaako äidille? Kertoa kaikki? Vai ottaa vähän etäisyyttä ja miettiä rauhassa?
Äidin sanat älä kerro minulle teidän riidoistanne, ellet todella ole varma että kaikki on ohi. Jos silloin soitat, minä tulen, mutta muuten pidä asiat omassa perheessäsi pyörivät mielessä.
Maija pyöritteli puhelinta, pani sen pois. Vielä ei ollut sen aika Antin pitää tietää, että tulee isäksi uudestaan. Sen jälkeen mietin lisää.
Kun päätös oli tehty, Maija rauhoittui vähän. Juuri silloin, kun Antti kurvasi pihaan, Maija oli jo melkein kunnossa.
Maija syötti Annikaa keittiössä, kun Antti työnsi Ilonan sisälle.
Tule jo! Maija, missä olet?
Tässä… Maija katsoi tytärtään.
Ei sopinut että Annika näki riidan.
Kulta, söitkö tarpeeksi? Mene ylös, laita lastenohjelmat päälle. Osaatko?
Joo! Annika livahti iloisesti ylös ja vilahti yläkertaan.
Aikuisten keskustelu oli raskas. Ilona itki, Antti raivosi, eikä Maija tiennyt mitä ajatella.
Luulin että huijaat veljeäni! Ymmärrä! Olen nähnyt niin paljon pettämistä ympärillä, etten luota kehenkään, Ilona nyyhkytti.
Niinkö? Sinäkö pyörität omaa miestäsi samalla lailla? Kenen kanssa sinun lapsesi on?
Ilona parahti, lakkasi itkemästä.
Mitä oikein höpötät?!
Entä sinä? Tajusitko, että typerällä tempullasi olisit voinut hajottaa meidän perheen? En sano mitään Antista hänkin mokasi kun uskoi. Mutta sinä käytit väärin hänen luottamustaan! Miksi?
En tiedä… Ilona parkui päätään painaen. Luulin vain suojelevani Anttia…
Minulta? Ja miten meni?
Maija kohautti olkiaan ja katsoi miestään.
Asia selvä? Lisää kysyttävää?
Maija…
Ei, Antti. Nyt olen loukkaantunut. Tarvitsen aikaa miettiä. Ilona, en halua sinua vähään aikaan tänne. Syy on selvä, eikö? Maija seisoi, avasi eteisen oven, ja nyökkäsi Antille. Sinulle myös. Mene.
He kyllä palaisivat yhteen aikanaan, Maijan ehdoilla. Eikä kukaan muu, paitsi Ilona, koskaan saisi tietää mitä tapahtui. Kaikkea ei vain kannata jakaa ulkopuolisille. Ja siitä Maija on kiitollinen äidilleen.
Kun uusi vauva syntyy, mummo huokailee ja vertailee, keneltä lapsi näyttää ja hymy pilkahtaa suupielessä.
Sinusta tuli viisas nainen, Maijukka! Hyvä vaimo ja hyvä äiti…
Ihanko totta?
Olenko joskus valehdellut?
Mutta äiti, mitä tarkoittaa viisas? Sinä kutsuit minua viisaaksi, mutta en koe itseäni sellaiseksi…
Naisten viisaus, kultaseni, on siinä että säilyttää sen, minkä elämä antaa lapset, kodin, ystävät… Kokoaa ympärilleen, huolehtii ja tekee niin että kaikilla on hyvä olla. Se ei ole helppoa! Aina pitää miettiä, mitä kannattaa pitää, mistä päästää irti, mitä suojella ja mitä antaa olla. Minusta olet oppinut sen…
Niin?
Olen varma! Ja muuten, Seppo soitti hän menee naimisiin kuukauden päästä. Toivotti sinut ja Antin mukaan.
Äiti…
Älä nyt inttä! Minä kyllä hoidan lapsia. Mutta tee nyt minulle yksi juttu, jooko?
Mikä?
Laita jo kädet kuntoon!
No hyvä on!
Maija halaa äitiään, nyökkää miehelle ja Ilonalle, joka pyörii syrjemmällä, ja iskee silmää Annikalle:
Mennään, kulta! Autat laittaa veljeäsi nukkumaan.
Saanko oikeasti? Annika loistaa ja koskettaa varovasti vauvan pientä nyrkkiä.
Saat tietenkin, rakas. Saat…
