Matti, meillä loppui rypsiöljy, eikä pesujauhettakaan riitä kuin yhteen koneelliseen, Sirkka seisoi ovella essuaan kuivaten märkiä käsiään. Kauppareissun tarvelista kasvoi taas aika pitkäksi.
Matti ei irrottanut silmiään televisiosta ruudulla pyöri hermoja kiristävä jääkiekko-ottelu. Hän ärähti olkiaan nytkäyttäen.
Sirkka, tiedäthän sä tilanteen, hän mutisi ääntä korottamatta. Tehtaalla on taas palkkaviivästys. Pomo sanoi, ettei bonuksiakaan ole luvassa tässä kuussa. Annoin sulle kumminkin toissapäivänä viimeiset sata euroa. Yritä pärjätä niillä jotenkin.
Sirkka huokaisi raskaasti. Tuo yritä pärjätä oli viime kuukausina ollut arkea. Ikään kuin kotitalousrahat venyisivät kuin Rovaniemen muovipussi. Hän palasi keittiöön, avasi jääkaapin ja tuijotti kaihoisasti yksinäistä kurkkupurkkia ja kattilassa kököttävää kevyttä kanakeittoa viimeisestä kananrangasta. Pari viikkoa oli jo syöty niin, ettei kunnon lihaa ostettu lainkaan.
Sirkka työskenteli yliluotsina terveyskeskuksessa. Palkka tuli ajallaan, mutta ei päätä huimannut. Ennen, kun Matti toi kotiin kunnon tilin, elämä rullasi: ylilaivalla käytiin joka kesä Ahvenanmaalla, vaatteet vaihdettiin uuteen ja jääkaapista löytyi aina herkkua. Sitten, Matin mukaan, tehtaalla alkoi alamäki: palkkaa leikattiin, bonukset vietiin, Matti toi kotiin vain murusia, jotka menivät bensoihin ja sähkölaskuihin.
Arjen ruokakulut ja kodin tarvikkeet jäivät Sirkalle. Hän teki ekstravuoroja, päivysti viikonloppuisin, vain jotta pää pysyi pinnalla. Matti taas tuli väsyneenä kotiin, rojahti sohvalle ja valitti maailman epäreiluutta odottaen samalla kolmen ruokalajin päivällistä.
Yritä pärjätä, Sirkka kuiskasi surullisena, vilkaisten tyhjää voikippoa. Mutta leipäkin loppuu, kun tarpeeksi venyttää.
Seuraavana päivänä työpäivän jälkeen Sirkka pysähtyi Prismaan. Hän katsoi pitkään meheviä porsaanlapoja, mutta päätyi lopulta tarjouksen kanaelimiin. Halvalla pärjäsi, jos haudutti pitkään smetanassa. Kassalla meni viimeinen kolikko. Välitilin saamiseen oli vielä kolme päivää, ja lompakko ammotti tyhjyyttään.
Illalla, kun kanansydämet porisivat kattilassa, Sirkka päätti siivota tuulikaapin. Matti nukkui ruokaa täynnä ja pari tölkkiä olutta juoneena joka oli hänen mukaansa ostettu säästyneillä pikkurahoilla.
Sirkka nosti Matin takin naulaan, ja huomasi taskussa jotakin. Hän tiesi, ettei taskuihin passaa kajota, mutta pyykkirutiini voitti. Sormi osui taitettuun paperinpalaan.
Osoittautui, että se oli pankkiautomaattikuitti. Eikä mistään kaupoista. Kuitissa luki selvästi tämäniltaisen noston perään: Tilin saldo: 3 200 euroa.
Sirkka räpäytti silmiään. Saattoiko katsoa väärin? Ei numerot olivat selkeät. Edellisessä rivissä luki Palkka: 710 euroa.
Seitsemänsataa kymmenen. Ja kotiin Matti toi sata. Väittäen, ettei ollut enempää.
Sirkka valahti eteisen jakkaralle. Mieletön suma pyöri päässä. Hän muisti aiemmat viikot vanhoissa, falskaavissa saappaissa, koska Matti kehotti odottamaan, ei nyt rahaa ole. Muisti, kuinka jätti hammaslääkärin väliin ja turrutti sykkivän posken särkylääkkeillä. Muisti kanaelimet pöydässä.
Eikä kyseessä ollut enää loukkaus, vaan silkkaa petosta. Kun hän tinkasi jopa kupissa aamuteetä, Matti säästi tuhansia mihin? Uuteen autoon? Jollekin toiselle vai silkkaan itaruuteen? Ehkä hänestä vaimon kuului elättää perhe, ja miehen säästää miten halusi?
Sirkka laittoi kuitin huolellisesti takaisin taskuun. Hän oli halunnut marssia makuuhuoneeseen ja heittää paperilapun Matin kasvoille. Paiskoa astiat ja lähettää ukko sukulaisiin. Mutta Sirkka hillitsi itsensä. Riidasta ei olisi ollut hyötyä. Matti selittäisi jotain yllätyssäästöstä tai pankin virheestä.
Nyt täytyi toimia toisin.
Sirkka meni keittiöön, sammutti lieden, laittoi ruuan pieneen rasiaan ja sujautti sen laukkuunsa jääkaapin sijaan.
Jos ei ole rahaa, ei ole, Sirkka hymähti itsekseen.
Aamulla hän lähti aikaisin töihin, jätti pöydälle vain tyhjän lautasen ja lapun: Ruoka loppui, rahat myös. Ota vettä.
Koko päivän Sirkka painoi duunia autopilotilla, mutta mielessä pyöri tuleva ilta. Lounaalla hän osti pitkästä aikaa kunnon aterian salaatin ja lihapullien kera, plus pullan kompotilla jälkkäriksi.
Kotiin hän palasi kevyin kantamuksin, selkä suorana.
Matti tuli ovelle. Ilme nyrpeä.
Missä sä olet ollut? Mä olen nälkäinen kuin susi. Jääkaapissa ei ole muuta kuin valo, edes munia ei ole. Kävitkö kaupassa?
Sirkka riisui takin rauhassa ja meni huoneeseen.
En käynyt, Matti.
Mitä ihmettä?! Mitä me syödään?
Ei ole mitään syötävää, Sirkka vastasi. Kuten sanoin, rahaa ei ole. Saatavilla vasta myöhemmin. Join töissäkin vain teetä, kestän kyllä. Kestä sinäkin. Kriisi, muistatko?
Matti tuijotti häntä silmät suurina.
Lasketko leikkiä? Missä keitto, missä lämmin ruoka? Sinähän yleensä keksit keinon!
Keitot ja puurot on loppu, Matti. Raha meni laskuihin ja bussikorttiin. Nyt on budjetti nollilla.
Matti seisoi suu auki. Hän taisi odottaa, että Sirkka kuten aiemmin loisi ihmeen: laina ystävältä, salainen jemma, jotain löytyisi jostakin.
Onpa menoa Matti mutisi. Mitäs tässä nyt tekee?
Juo vettä. Tai mene nukkumaan nälkä ei tunnu yhtä pahalta unessa.
Matti paiskasi oven kiukkuisena ja meni kolistamaan keittiötä. Sirkka kuuli hänen rapistelevan kuivapusseja. Ehkä löysi jämät makaroneja, sillä pian keittiöstä leijui keitetyn pastan tuoksu. Sirkka hymähti. Tyhjät makaronit ilman voita olivat sopivaa ruokaa miehelle, jonka tilillä oli tuhansia.
Seuraava päivä kului samalla kaavalla. Sirkka söi töissä vatsansa täyteen, osti kotimatkalla latten ja leivoksen eikä kantanut kotiin mitään.
Matti oli nyt jo kiukkuinen.
Nyt tämä menee liian pitkälle! Mä olen kaksi päivää elänyt pelkillä makaroneilla! Sinä et hoida mitään! Oletko enää edes emäntä?
Olen vain vaimosi, Matti en velho. Ilman rahaa ei osteta ruokaa. Jos annat rahaa, käyn kaupassa. Mikä on ongelma?
Eihän minulla Ei minulla ole!
Sitten mennään dieetillä. Terveellinen valinta.
Matti puki takin ja lähti uhmakkaana. Palasi tunnin päästä, tuoksui kebabilta. Sirkka huomasi, että rahaa siihen kyllä löytyi.
Viikko meni. Kotona vallitsi kylmä hiljaisuus. Sirkka lopetti ruoanlaiton, ei pessyt Matin astioita eikä hänen paitojaan.
Pesujauhe loppui, hän vastasi Matin marmatukseen likapyykistä. Ei ollut varaa ostaa.
Matti yritti suostutella, välillä uhriutui, välillä sätti.
Olet muuttunut kylmäksi! hän huusi perjantaina. Mä teen töitä sentään, ja koti on kuin sikolätti! Miksi mulla on tällainen vaimo?
Miksi minulla on mies, joka ei tuo perheeseen edes leipää ja pesujauhetta? Minäkin teen töitä ja väsyttää ihan yhtä lailla, mutta miksi ruokahuoli on vain minun niskassani?
Koska sä olet nainen! Sun tehtävä!
Mun tehtävä on rakastaa ja välittää silloin kun minustakin välitetään. Yksinpelit ei nappaa.
Lauantaina Sirkka heräsi paistetun makkaran tuoksuun. Matti istui keittiössä ja söi munakasta sekä voisarvia. Kuppi höyryävää kahvia, iso pala meetvurstia lautasella.
Nähdessään Sirkan hän hätkähti, mutta kuroi hymyn.
No hei, tuu pöytään jos maistuu. Löysin vähän käteistä vanhasta takista ja kävin kaupassa.
Pöydällä oli kuitenkin kallista makkaraa, herkkujuustoa, iso rasia kananmunia vanhasta takista, Sirkka hymyili.
Kiitos, en ole nälkäinen, Sirkka valehteli. Oli pakko nähdä, miten pitkälle Matti aikoi mennä.
Matti hotki ruokaa vältellen Sirkan katsetta.
Kuule, olisko nyt aika lopettaa tämä pelleily? Lainasin Jussilta viisi sataa. Käy nyt kunnolla kaupassa ja tee vaikka keittoa. Eihän tätä kestetä.
Hän laski viisisatasen pöytään. Sirkka vilkaisi ensin seteliin, sitten Mattiin.
Lainasit Jussilta? Miten maksat takaisin, kun et kuitenkaan saa palkkaa?
Makselen jossain vaiheessa! Ota nyt vaan rahat ja mene kauppaan.
Sirkka pyöritteli seteliä käsissään.
Käyn kyllä kaupassa mutta ostan nyt enää vain itselleni. Syö sinä Jussin piikkiin, jos hän kerran sponsoroi.
Mistä sä tuollaista puhut?! Annoin sulle rahaa, yhteisiä rahoja!
Yhteisiä? Sirkka nousi seisomaan, ääni kireä. Entä kun kolme päivää sitten sait 710 euroa palkkaa? Olivatko nekin yhteisiä? Entä kolmetuhatta tileilläsi kenen kassaa se on? Miehisyyden säästörahasto?
Matti jähmettyi ja kalpeni, punastui sitten. Hän änkytti hetken.
Kaivelit taskujani? Kyttäsit vai?
Älä vaihda aihetta, Matti. Kuitti tuli vastaan, kun järjestelin takkeja. Tiedätkö, mikä tässä on kaikkein surullisinta? Et se, että piilotat rahasi. Vaan että katselit rauhassa, kun minä venytän senttejä ja kävelen rikkinäisissä saappaissa samalla kun syöt iltapalana minun pennosilla ostettua keittoa. Ei hävetä?
Mä säästin! Matti karjaisi iskien nyrkin pöytään. Uutta autoa varten! Mulla se vanha jo hajoaa! Halusin tehdä yllätyksen! Mutta eihän sulle kelpaa kuin raha!
Yllätys on sitä, että säästetään yhdessä eikä toinen kituuta toisen selkänahasta. Sä hyväksikäytit minua, Matti.
Tarvin hyvän auton, että näyttää kavereille… Ei siinä kuukaudessa kuollakaan, vaikka vähän säästetään!
En kuollut. Mutta jotain minussa kuoli. Kunnioitus ja luottamus.
Sirkka laski viisisatasen pöydälle.
Ota rahat. Osta niillä matkalippu.
Mihin? Matti kysyi säikähtäneenä.
Uuteen tulevaisuuteen. Tai äidin sohvalla nukkumaan. En tahdo asua enää tämän jälkeen.
Ai tästäkö mut heität pois? Oikeesti?
Ei pelkistä rahoista. Vaan siitä, miten kohtelit minua. Pakkaa tavarasi.
Matti ei lähtenyt heti. Riita oli pitkä ja tukahduttava. Hän syytti ja maanitteli, välillä lupasi uuden takin niillä säästöillä, sitten taas huusi. Sirkasta tuntui kuin näkisi Matin ensimmäistä kertaa: pikkumainen, katkera, itselleen valehteleva mies.
Illalla mies pakkasi laukkunsa.
Tulet vielä katumaan! Matti uhkasi. Kuka sua enää huolii? Yksin jäät!
Onnea matkaan, Sirkka sanoi rauhallisesti ja sulki oven perässä.
Kun lukko kolahti, hän valahti ovenpieleen. Itkeä teki, mutta ei kyyneltäkään tullut. Oli vain hiljainen, soiva tyhjyys.
Sirkka meni keittiöön. Pöydällä kökötti kallis makkara. Sirkka heitti sen roskiin. Avasi jääkaapin tyhjää, paitsi oma eväsrasia, jonka oli unohtanut.
Nytpä ainakin tiedän, mihin omat rahani oikeasti menevät.
Kuukausi kului.
Sirkka palasi töistä hitaasti, kevään tuoksuja hengittäen. Toukokuun alku, syreenit nupulla, meri tuoksui raikkaalle. Hän suuntasi rauhallisesti lempikauppaansa. Ostoskoriin päätyivät pieni purkki kirjolohenmätiä (tarjouksessa!), pala sinihomejuustoa, pullo kuivaa valkoviiniä, tuoreita vihanneksia, kunnon lohipihvi.
Kassalla Sirkka maksoi kortilla, jolla nyt riitti rahaa. Osoittautui, että yksin asuminen oli paljon halvempaa. Laskut puolittuivat, ruokaa ei mennyt juuri lainkaan, eikä enää kulunut senttiäkään olueen, bensaan tai ainaisiin varaosiin.
Kotona Sirkka avasi soittimen ja valmisti kalalleen lisukkeet. Lasi viiniä käteen. Hän istui ikkunan ääreen katselemaan auringonlaskua.
Puhelin piippasi. Viesti Matilta.
Sirkka moi. Miten menee? Voitaisko jutella? Ymmärsin, olin väärässä. Auto jäi ostamatta, rahat tallessa. Aloitetaanko alusta? Mulla sua ikävä.
Sirkka katsoi ruutua, siemaisi viiniä. Hän muisti Matin kasvot kun tämä huusi kanaelimiä. Muisti, miltä tuntui kerjätä rahaa pyykkijauheeseen.
Hän poisti viestin ja blokkasi numeron.
Oli mullakin ikävä, Sirkka sanoi heijastukselleen ikkunassa. Omia hyviä vuosiani ja elämää, jossa ei tarvitse nöyristellä. En anna sitä kenellekään enää.
Seuraavana päivänä Sirkka osti itselleen uudet kengät. Kalliit, pehmeää nahkaa, italialaiset. Varasi myös kahden viikon lomamatkan kylpylään. Uudestaan löydetyn talousrauhan ansiosta rahat riittivät.
Ero ei ollut elämän loppu. Se oli uuden, reilun elämän alku.
Opin, että toista voi rakastaa mutta itseään ei saa unohtaa. Vasta nyt, kun rahat ja rauha pysyvät minulla, hengitän taas vapaasti.
