Asun äitini kanssa Helsingissä ja minulla on kaksi työpaikkaa. Makselen itse ruokani ja sähköni, koska äidin koko eläke hupenee siihen, että pidetään vanhempi veljeni Mikko hengissä. Hikoilen pitkiä päiviä, jotta voin säästää tarpeeksi rahaa oman asunnon ostoon ei ole helppoa tasapainottaa kaikki laskut ja silti laittaa sivuun tarpeeksi, jotta joskus saisin sen parvekkeellisen unelmakämpän. Kaikesta huolimatta puserran eteenpäin, koska onhan minulla päämäärä ja suomalainen sisu.
Tässä taannoin Mikko pyysi minulta lainaa, jotta voisi maksaa pantin jossain ulkomailla. Tiesin ihan hyvin, ettei tulisi takaisin, joten torjuin pyyntöäni rauhallisesti kuin järvi aamuauringossa. Selitin, että tarvitsen jokaisen sentin siihen, että pääsen pois äidin nurkista. Ei Mikko siitä ilahtunut meni suoraan äidin luo valittamaan.
Mikon taloudellinen tilanne on, sanotaanko, yhtä vakaa kuin viime talven jääkausi. Hän ajaa taksia milloin missäkin, ja tekee vähän remonttia anoppilassa tulot vaihtelee niin kuin Suomen sää. Lisäksi hänellä ja vaimollaan, Marjukalla, on tapana tuhlata euroja turhaan, kuten kalliiseen ravintolaruokaan ja uusiin merkkiastioihin. Elämäntyyli johtaa siihen, että rahaa on usein enää kahvileipään, vaikka kolmesta lapsesta huolimatta ei ole kunnon kattoa pään päällä.
Sillä välin minä pidän kiinni joka eurosta ja kilpailutan puhelinliittymätkin kahdesti vuodessa. Sain saman puhelimen kestämään jo kolmatta vuotta, kun taas Marjukka ostaa uutta mallia heti kun vanhassa ruutuun tulee naarmu tietenkin osamaksulla. Kun kieltäydyin rahoittamasta Mikon ulkomaan haaveita, hän loukkaantui niin kovasti, että äitikin sai osansa. Äiti koitti painostaa, että auttaisin vaikka Mikko ei ole koskaan maksanut mitään takaisin. Hauskinta oli, kun äiti ehdotti, että jos annan Mikolle rahaa, saan hänen asuntonsa joskus, mahdollisesti, tulevaisuudessa. Kieltäydyin kohteliaasti: ei kiitos, en halua lipittää perintöä odotellessa.
Äiti hyväksyi päättäväisyyteni, mutta Mikko keksi ovelan ratkaisun: hän, vaimo ja mukulat muuttivatkin äidin luo! Eivätpä he paljoa miettinyt, että minne minä menen, ja kohta olin ilman kotia kuin järven kalat keväällä. Äiti sanoi, että säästönvälineenä minulla pitäisi olla varaa pärjätä, ja Mikko ei ole minulle sanaakaan sen jälkeen sanonut.
Vaikka perheessä on nyt enemmän draamaa kuin suomalaisessa tv-sarjassa, en tunne syyllisyyttä päätöksestäni. Toimin omien periaatteideni mukaan, pidän unelmani kirkkaana ja hoidan rahani niin kuin savolainen hoitaa sieniä. Eikä siinä ehkä jonain päivänä nauran tälle kaikelle omalla parvekkeella, missä saan paistaa makkarani rauhassa.
