Matti palasi kotiin Helsingin hämärissä illassa ja kohtasi järkyttävän näyn hänen vaimonsa ei ollutkaan paikalla. Vaimon ja vuoden ikäisen pojan poissaolo herätti hänessä hämmennystä sekä huolta. Syvästi huolestuneena Matti päätti selvittää asiaa ja asteli naapurin ovelle mutta juuri kun hän kohotti kätensä koputtaakseen, naapuri avasi oven poika sylissään.
Selvisi, että Mattin vaimo, Sini, oli jätetty heidän poikansa naapurin hoitoon eikä ollut kertonut Mattille syitä lähdölleen. Vaikka Matti oli tottunut huolehtimaan pikku-Akselia, hän ei voinut olla miettimättä, mikä oli saanut Sinin niin äkillisesti poistumaan. Hän kuitenkin tunsi kiitollisuutta Siniä kohtaan, sillä tämä oli jättänyt lasagnea mikroon.
Puoli tuntia, tunnin, kaksi, viisi Mattin levottomuus kasvoi joka minuutilla. Hän yritti toistuvasti tavoittaa vaimoaan soittamalla, mutta Sinillä ei ollut halua vastata puheluihin. Tunnit vierivät ja ahdistus painoi Mattin rintaa. Lopulta hän sai Akselin nukahtamaan, mutta odotus muuttui raskaaksi.
Vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen, Mattin puhelin värisi ja hän vastasi sekunnissa. Hän syöksyi kysymyksillään Sinin suuntaan missä olet, miksi lähdit, mitä on tapahtunut? Sini kuitenkin väisti jokaista kysymystä, ja Mattin sydän menetti toivonsa. Raskain sanoin Sini sanoi, ettei aikonut palata kotiin, vaan jättää Akselin Mattin huomaan pysyvästi.
Shokissa ja surun vallassa Matti tunsi maailman musertuvan ympärillään. Hän pidätteli kyyneliään, toivoen että kaikki oli vain paha unta, mutta Helsingin sumu tuntui nyt erityisen kylmältä. Yksin, uuden arjen keskellä, Matti ymmärsi että hänen oli oltava sekä isä että äiti Akselille ja kannettava vastuu uudenlaisesta elämästä, vaikka se tuntuikin mahdottomalta.
