Olen päättänyt, että menen naimisiin, ilmoitti poika illallisella.
Isä hymyili vinosti ja äiti keskeytti puraisunsa, katsellen poikaansa uteliaana.
Mitä tarkoitat? kysyi äiti, hämmästyneenä. Kenen kanssa?
Hän on uusi. Niin kaunis, niin viisas, niin hurmaava, poika huokaisi unenomaisesti, nojaten päätään käteensä.
Tuo tyttö oli vienyt pojan ruokahalun, eikä hän saanut mitään tehtyä oikein.
Tietääkö tyttö tästä? Isä kysyi pidätellen nauruaan.
Tietää… Kerroin tänään ja hän sanoi, ettei sitä haittaa, kunhan minulla on asunto.
Onko sinulla? Äiti oli yllättynyt.
Tietenkin on! Siis mehän asumme kerrostalossa. Isällä on auto, ja lupasin lainata sitä häihin…
Isä pudisti päätään kuin sanoakseen, ettei ollut suostunut moiseen eikä aikonut lainata autoa lähiaikoina.
Mitä tytöllä on? Onko hyvä morsian? Äiti alkoi innostua keskustelusta.
Joo, vastasi poika varmana. Hän on suloinen ja puhuu kauniisti.
Äiti ei jaksanut pidätellä nauruaan, osoittaen poikansa lautasta.
Et sitten syö mitään.
Anna olla, hän ajattelee vain tulevaa häätä, isä vitsaili. Mutta kielletään naimisiinmeno kunnes näytät minulle matematiikan ja oikeinkirjoituksen arvosanat.
Poika katsahti kauhuissaan isäänsä. Hän oli koko päivän ajatellut tyttöä eikä ollut tehnyt mitään läksyjä, ja tämänpäiväinen oikeinkirjoituskin meni ihan pieleen, kun uusi tyttö luokassa kieputti ajatukset. Se oli kaunein tyttö mitä hän oli ikinä nähnyt. Ja hän ei ollut ainoa joka oli ihastunut, joten poika panosti kaiken energiansa tytön sydämen voittamiseen, eikä koulutehtäviin.
No mutta, isä!
Syötyäsi mene huoneeseesi ja tee läksyt. Ei häitä, ei asuntoa, ei autoa, ennen kuin arvosanat ovat vähintään neljä.
Poika loukkaantui, mutta nousi pöydästä ja poistui kuuliaisesti huoneeseensa.
Ai, nämä viidennen luokan oppilaat, äiti huokaisi surrealistisesti.
Niinpä, myötäili isä, ääni kaikui kuin sumussa.
