MORSIAN
Helmi näkee, kuinka hänen sulhasensa, kasvot vääntyneinä vihasta, lyö Marttaa pientä mäyräkoiraa, joka sattumalta astuu likaisella tassullaan hänen valkoisille tennareilleen. Sanni, reipas sekarotuinen, yrittää puolustaa Marttaa, mutta saa itse raskaan nahkahihnan kasvoilleen. Nyt Helmi ymmärtää täysin, miksi hänen kissansa ja koiransa eivät pidä Tomista.
Helmi istuu syvissä ajatuksissa olohuoneen ikkunan ääressä. Ulkona hämärtyy talvinen ilta, ikkunoissa syttyy valot, mutta Helmiä ei kiinnosta, onko valoisaa vai pimeää. Ajatuksia riittää.
Paperilla Helmillä on kaikki: kaksio Lauttasaaressa, hyvä työ ambulanssissa, elämä kunnossa, mutta rakkauselämä on kuin jäällä ei etene minnekään. Kello käy, kaikki kouluaikaiset ystävät ovat jo perheellisiä ja hän yhä yksin. Onko kohtalona kulkea läpi elämän vanhanapiikana miksi juuri hän, ihan nätti ja fiksu nainen, jää yksin? Helmi katsoo hellästi höyhenisiä ystäviään, joita koko pieni koti on täynnä.
Helmin vanhemmat kuolivat nuorina, toinen toisensa jälkeen. Hän jäi isoäidin hoiviin ja päätti jo lapsena, että hänen on päästävä lääkäriksi. Koulun jälkeen hän haki Turun yliopistoon, mutta ei päässyt sisään, joten aloitti opinnot lähihoitajaksi. Nyt hän tekee vuoroja Helsingin pelastuslaitoksen akuutissa kenttätyössä.
Hänen rakas mumminsa asuu Porvoossa omakotitalossa; tarkoituksena oli, että Helmi voisi rauhassa rakentaa elämänsä. Jostain syystä rakkaus kuitenkin kiertää kaukaa.
Lapsena Helmi haaveili kissasta ja koirasta, mutta äidillä todettiin karva-allergia. Se kävi ilmi, kun Helmi toi kotiin kadulta löytämänsä oranssinpunaiseen vivahtavan kissanpennun ja äiti sai samana yönä astmakohtauksen. Piti viedä Pulla-mirri mummin luo.
Kun vanhemmat olivat poissa, Helmi löysi uuden kissaystävän roskiksen takaa ja antoi sille nimen Väinö. Koko sydämestään Helmi haaveili myös koirasta, mutta mummi pelkäsi vastuuta.
Nyt, sen sijaan että olisi puoliso, Helmillä on viisi rakasta kaveria, jotka tuovat elämään iloa ja lohtua. Sanni oli löydetty, pahasti vilustunut koiranpentu, Lidl-supermarketin oven luota pakkasella. Pikku koira yritti pujahtaa lämpimään, mutta vartijat hätistelivät ulos. Helmi nappasi pennun laukkuunsa ja kiiruhti lämmittämään sitä kotiin. Sanni, nopea ja kekseliäs tyttö, sai nimensä juoksemisestaan kuin ohjus!
Perhe ei vielä ollut siinä. Pian saapui Martta, naapureiden mäyräkoira, joka joutui pihan puolelle kun omistajat muuttivat uuteen, hienoon asuntoon ja pelkäsivät, että koira sotkisi uuden parketin. Martta parka pyöri viikon portaiden ympärillä ja paleli, kunnes Helmi kuuli koiran kohtalon koirapuistossa. Hän otti Martan kotiin ja paranteli tämän paleltuneita korvia pitkään.
Martta oli täydellinen kotikoira, rauhallinen ja järjestyksellinen kuin viisas vanha täti. Korvat tulehtuivat helposti, ja kylminä päivinä Helmi laittaa Martalle pienen villahuivin, jota Martta käyttää mielellään näyttäen hupaisalta, mutta ylpeältä ikäneidiltä.
Kissa Hertta-Maija ilmestyi erään kiireisen aamun eteiseen, kun Helmi oli lähdössä työvuoroon. Eteisessä pyörähti kylmänharmaa karvakasa nälkiintynyt naaraskissa. Helmi otti kissan lämpimän patterin viereen, antoi sille kaksi voileipää ja kiinnitti ilmoituksen rappukäytävään: Älkää ajako kissaa ulos! Haen hänet vuoron jälkeen Helmi, asunto 15.
Kotona kissa sai nimen Hertta-Maija, joka sopi sille kuin nenä päähän majesteetillinen, napakka persoona, joka laittoi koko muun eläinlauman kuriin. Hertta-Maija asetti talossa siisteyden säännöt ja oli öisin liikkeellä tarkastamassa, ettei kukaan ollut tekemässä tuhmuuksia.
Viimeisenä tuli ujo pentu Eetu, jonka Helmi löysi Keskuspuistossa. Eetua kiusasivat kaksi närheä, mutta hän pelasti pennun. Vaikka Eetusta kasvoi iso kolli, se oli yhtä hiljainen ja sovinnollinen kuin pentuna ei riidoissa koskaan.
Kaikki viisi koditonta ystävää muovatuivat yhtenäiseksi laumaksi ja koettivat parhaansa mukaan lohduttaa Helmiä. Hän rakasti heitä kaikkia, mutta tiesi, ettei moni mies pitäisi tällaista eläinlaumaa houkuttelevana. Mummi varoitteli:
Voi Helmi, onhan sulla lemmikkejä vähän liikaakin. Kaksi koiraa, kolme kissaa kaikki eivät tuollaista sulata. Nuorilla miehillä on usein omat polkunsa ja monia eivät eläimet kiinnosta.
Jos joku pitää minua ongelmana eläinlauman takia, ei se ole minun ihmisiäni, mummi.
Juuri niin kävi. Helmillä oli suhde Aaro-nimisen miehen kanssa kun hän aloitti ensihoidossa, mutta Aaro ei sietänyt kotieläimiä. Erosta Helmi ei ollut yhtään rikki.
Sitten tuli Tomi: näyttävä, hyväntuulinen uimari, Uudenmaan mestari. Tomi osasi valloittaa, auttoi ulkoilutuksissa, kaikki vaikutti lupaavalta. Mutta kummasti ajan myötä eläimet alkoivat vältellä häntä. Sanni murisi, Martta livahti selän taakse, kissat pysyivät kaukana ja Hertta-Maija sähisi vihaisesti.
Eräänä päivänä Helmi näkee Tomi lyömässä Marttaa ja Sanni saa myös osansa. Helmi ryntää ulos ja ottaa hihnat pois Tomin kädestä, läimäyttää tätä niillä.
Ai Helmi, se sattui! Tomi kiivastuu. Nyt Helmi tajuaa, mikä hänessä on vikana.
Voinet lähteä, eläimeni eivät tarvitse sinua.
No ei kiinnosta, ei tuollaiseen eläintarhaan jää kukaan järkevä!
Helmi itkee kauan. Hän oli jo ajatellut, että Tomi olisi hänen kohtalonsa, mutta ei nähnyt ajoissa todellista luonnetta iloisen kuoren alta.
Vuosi menee, ja juuri kun Helmi on luopunut toivosta, hän ihastuu myrskyn lailla. Satunnaisella yöllisellä työvuorolla Tapio, ortopedi, kirjoittaa paperia ensiavussa. Katseet kohtaavat ja Helmi on saman tien myyty. Hän ei usko rakkauteen ensi silmäyksellä, mutta niin vain käy.
Tapio onnistuu saamaan Helmin numeron ja soittaa seuraavana iltana. He alkavat tapailla. Tuntuu jännittävältä mutta myös pelottavalta jospa taas kaikki romahtaa. Helmi päättää, ettei kerro vielä eläimistään. Kunpa ehtisi mennä naimisiin ensin sitten kaikki selviää.
Puolessa vuodessa Tapio tutustuu Helmin mummiin, Helmi Tapion siskoon. Ajavat autolla Keski-Suomeen vanhempien luo. Helmi käy Tapion yksiössä, mutta Tapio ei ole koskaan ollut hänen kotonaan. Tekosyyt serkun vierailuista ja flunssasta alkavat käydä epäilyttäviksi.
Helmi vie lemmikkinsä mummille tilapäisesti: Sanni ja Martta viihtyvät pihalla, kissat rakastavat mummia. Mummi ei hyväksy tätä:
Helmi, ei näin saa tehdä, Tapio on hyvä ihminen eikä petoksia ansaitse.
Mummi, en pärjää ilman Tapioa enkä ilman eläimiäni, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa.
Tiedä sitten, mutta tästä ei hyvää seuraa.
Helmi käy päivittäin katsomassa rakasta karvaista joukkoaan. Tapio kosii antaa sormuksen, jossa on violetti ametisti sydämen muodossa.
Minulla ei ole mitään suurta myötäjäistä, Helmi naureskelee onnen huumassa.
Vihkiaikaa järjestellään, kiirettä pitää. Hääpuvun sovitus, ravintolan menu, koruliike… Vihdoin, väsyneenä työvuoron jälkeen, Helmi ja Tapio saapuvat Helmin kotiin. Vieraslistaa käydään läpi, koetetaan tilata ruokaa juhlaan.
Roskapussi täyttyy nopeasti, Tapio huomaa sieltä kissan- ja koiranruokapakkauksia.
Mitä nämä?
Ei mitään, puhutaan myöhemmin, Helmi väistää aiheen.
Samaan aikaan mummi päästää Sannin ja Martan jaloittelemaan pihalle, jää kiireessä sulkematta portin. Hertta-Maija, Väinö ja Eetu hiipivät ulos, vain Pulla jää sisälle. Koko eläinporukka lähtee päättäväisenä Helsingin keskustaan, suuntana Helmin koti. Sanni johdattaa letkaa, Hertta-Maija seuraa tarkasti joukkoaan.
Kadulla ihmiset katsovat kulkuetta ihaillen ja kun Martan huivi valahtaa toiselle korvalle, moni hymyilee.
Tapio kuulee rapinaa ja avaa oven. Sisään marssii Martta, perässään Sanni ja kolme pörheää kissaa. Helmi purskahtaa hiljaisesti itkuun.
Kaikki nämä ovat sinun?
Ovat. He olivat mummilla.
Sanni ja Martta haukkuvat Tapioa, Hertta-Maija sähisee.
Sanot ettei sinulla ole myötäjäistä! Tapio naurahtaa.
Hän laittaa takin päälle ja ajaa pois. Helmi ei soita perään, vaan itkee pitkään eläintensa keskellä, pettyneenä valheeseensa.
Tunnit kuluvat, kun ovikello soi. Tapio palaa, mukanaan kolme isoa säkkiä parasta lemmikkiruokaa.
Älä sulje ovea, tulen heti takaisin.
Hetken kuluttua hän tuo pienen mäyräkoiran, punaisessa haalarissa.
Tämä on minun koirani Nuppu, ja tässä on meidän kissamme Helka. Olisiko teillä tilaa meidän tiimillekin?
Vuodet vierivät. Helmi ja Tapio muistavat tätä tarinaa usein ja nauravat yhdessä. Kukapa tietää, jos myötäjäistä ei olisi ollut, olisivatko he koskaan olleet näin onnellisia yhdessä.
