Missä sä oot taas viipynyt? ärähti Tapio, kun hänen vaimonsa astui ovesta sisään.
Töissä olin.
Nytkö lauantainakin?
Mä työskentelen myös lauantaisin.
Töissä muka, mutta rahaa ei tule!
Ethän säkään tee mitään.
Sinä kyllä rupeat puhumaan, Tapio jupisi hampaittensa välistä ja astui uhkaavasti lähemmäs. Nyt äkkiä kauppaan! Ei täällä ole mitään syötävää.
Tapio, meillä on enää vain kaksisataa euroa, palkkapäiväänkin viikko. Menisit edes töihin tai ajelisit taksia sillä autollasi.
Minäkö joku taksikuski? Kiitä onnees, että saat asua MINUN asunnossani, hän aukaisi oven. Nyt! Mars kauppaan!
***
Kyyneleet valuivat Hiljan poskille. Miten nöyryyttävää! Eihän tämä ollut hänen syytään, että elämästä oli tullut tällaista. Neljä vuotta naimisissa alussa kaikki tuntui menevän hyvin. Molempien vanhemmat laittoivat rahansa yhteen ja he saivat ostettua kahden huoneen asunnon. Pian heillä oli varaa jopa autoon ei mikään länsiauto, vaan käytetty suomalainen, mutta sittenkin millainen onni! Kaikki oli kirjoitettu Tapion nimiin mieshän oli perheen pää. Hiljan vanhemmat asuivat pienellä paikkakunnalla, mutta auttoivat omalla osuudellaan.
Tapion ja isän pieni yritys toi kohtalaisen elannon kunnes Tapio päätti olevansa jotakin enemmän. Hän riiteli isänsä kanssa, menetti kaiken, eikä ole ollut töissä enää vuoteen. Outo, voipunut odotus vain jäi.
Nyt hän purkaa pahaa oloaan vaimoonsa ensin huutamalla, sitten käsiksi käyden. Hilja huhki kuusi päivää viikossa, silti rahat eivät riittäneet, ja koko ajan syytökset jäytivät. Ajatukset palata vanhempien taloon vilkuilivat jo mielessä, mutta siellä asuivat jo kaksi nuorempaa siskoa. Ei hän halunnut lisää taakkaa heidän niskaansa.
***
Hilja pyyhki kyyneleet poskiltaan ja lähti kaupalle ei lähimpään, vaan kauempana olevaan hyvään ja halpaan, ettei kotiinkaan olisi kiire.
Parkkipaikalla mustasta Volvosta nousi mies, joka ontui hieman. Hilja huomasi hänet sivusilmällä.
Hilja! kuului iloinen huudahdus.
Hilja kääntyi: Aleksi!
Alaluokkien ystävä, Aleksi, oli ollut lapsesta saakka liikuntavammainen, jotakin käsissä ja jaloissa. He olivat käyneet kaikki luokat yhdessä muistojen mukaan Aleksi vietti puolet kouluajasta sairaaloissa. Poikien pilkasta huolimatta hän ei lannistunut, vaan oli luokan kirkkaimpia oppilaita. Jokainen sairaalajakso toi lisää liikettä jalkoihin ja käsiin; ekaluokalla Aleksi kantoi melkein, mutta keväällä lukion kultaista päästötodistusta hakiessa hänen askeleensa oli jo melko varma, vaikka pieni nilkutus jäi.
Nyt Aleksi nousi näyttävästä autosta ja käveli iloisesti kohti Hiljaa.
En voi uskoa, että se olet sinä! hänen äänestään kuului itsevarmuus. Et ole juuri näkynyt. Meillä oli luokkakokous pari vuotta sitten, Sari sanoi laittaneensa sullekin viestiä.
Joo, minulla oli kaikkea… Hilja änkytti, mikä ei jäänyt Aleksilta huomaamatta.
Käydäänkö kaupassa? Aleksi kysyi vaihtaakseen aihetta.
Mennään vaan.
Aleksi ohjasi Hiljan läheiseen markettiin, mutta Hilja epäröi.
Aleksi tajusi syyn: tämä kauppa oli liian kallis. Hän katsoi tarkemmin ystäväänsä ja tuntui ymmärtävän paljon muutakin.
Hilja Aleksi halusi sanoa jotakin.
Ei, Aleksi, en voi mennä tuonne, anteeksi! Hilja irrotti kätensä ja käveli seuraavaan, halvempaan kauppaan.
***
Hilja osti hartaudella vain välttämättömimmät, laski jokaisen euron. Poistuessaan kaupasta hän näki Aleksin taas, joka seisoi parkkipaikalla autonsa vieressä.
Päättäväisesti Aleksi tuli Hiljan luo, nappasi kädestä kiinni, avasi etuoven ja sanoi:
Tule kyytiin!
Hilja istui pyytämättä, Aleksi viereen.
Nyt kerrot, mikä on hätänä.
Vielä lapsen lailla Hilja niiskutti ja vuodatti koko tarinansa.
Lähde pois sieltä, helppoa!
Mihin mä menisin? Kaikki omaisuus on hänen nimissään.
Minä olen yksi kaupungin parhaista asianajajista. Ei ole väliä, minkä nimissä paperit ovat puolet kuuluu sulle, Aleksi sanoi ja kaivoi puhelimensa. Sanelen numerosi.
Hilja antoi numeronsa. Aleksi soitti siihen saman tien.
Nyt on lauantai, maanantaina jättäisit avioerohakemuksen. Koko prosessin ohjaan minä. Hän käynnisti auton. Minne ajetaan?
Asun Kirkkokadulla, postin vieressä.
Mäkin asun uudessa talossa tuossa vastapäätä, Aleksi nyökkäsi kerrostaloon.
***
He pysähtyivät Hiljan talolle. Aleksi nousi, avasi oven:
Rohkeasti, Hilja! Soitan maanantaina. Jos viikonloppuna sattuu mitä tahansa, soita suoraan mulle.
Aleksi, mä pelkään häntä!
Ei syytä pelkoon, hän hymyili lämpimästi.
***
Kotiin päästyään Hiljan eteiseen ilmestyi heti Tapio:
Kenen kyydissä sä oikein tulit? Autoja ajelet, kun mies on nälissään
Seuraavaksi tuli rumempia sanoja ja lyönti. Hilja pudotti kassinsa ja hyökkäsi ulos tuskastuneena, nenä veressä, sydän täynnä loukkausta. Ulkona hän törmäsi Aleksin.
Tule autoon, nyt heti!
Aleksi vei Hiljan kolmion asuntoonsa.
Hilja, tässä asunnossa saat olla rauhassa. Ei kukaan käy enää päälle.
Naisten puhelin soi Tapio.
Missä hemmetissä sä oot?
Aleksi nappasi puhelimen.
Hilja hakee avioeroa maanantaina. Asunto jää hänelle.
Kuka hitossa olet?
Mikäli käytät enää väkivaltaa, lähtee rikosilmoitus samantien. Mieti sitä.
Aleksi sulki puhelimen, palautti sen Hiljalle, joka nyyhkytti hiljaa.
Kaikki järjestyy. Käypesulla, minä keitän teetä.
Hiljan ollessa kylpyhuoneessa Aleksi laittoi veden kiehumaan ja soitti puhelun.
***
He eivät jaksaneet syödä juuri mitään, mutta pian Aleksi sanoi päättäväisesti:
Nyt mennään selvittämään asia Tapion kanssa.
En voi Mä pelkään
Sinä päätät kaikesta, Aleksi vakuutti lempeästi.
Alhaalla odotti poliisiauto. Nuori konstaapeli tervehti Aleksia arvokkaasti:
Aleksi Virtanen, olemme valmiina.
***
He koputtivat Hiljan kotiovelle.
Kuka siellä muka nyt?
Tapio Rantanen? poliisi kysyi tiukasti.
Niin No tulkaa.
Tapio mulkoili vaimoaan vihaisena.
Aleksi sanoi hiljaa Hiljalle:
Kokoa paperit ja tarvitsemistasi tavaroista ainakin tärkeimmät mukaan.
Hiljaa puuhasi, otti paperit ja antoi ne Aleksille. Tämä hymyili, katsoi suoraan silmiin. Hilja alkoi pakata tavaroitaan ajatukset sumuisina, mutta sisimmässään varmana: huonommaksi ei enää mene. Ja Aleksi vanha luokkatoveri, johon suhtautui aina kuin hyvään ystävään, ehkä enemmänkin. Prinssi valkoisessa autossa siinä hän nyt oikeasti istui, liikutus nousi rintaan.
Olen valmis, poliisi sanoi pöydän ääressä.
Hyvä. Hetki, minä keskustelen Tapion kanssa kahden.
Aleksi istui pöydän taakse Tapion eteen.
Kuuntele. Maanantaina vaimosi hakee avioeroa. Tarvitaan myös sinun hakemus. Lapsia ei ole avioero tulee rekisteritoimistosta. Omatisuudet jaetaan reilusti.
Entäs jos en suostu? Ja asunto on minun!
Sitten Hilja nostaa myös syytteen väkivallasta. Minä olen maakunnan asianajajakollegion puheenjohtaja, ja varaa ihmeisiin. Oletko varma, että tahdot ottaa riskin?
Ehkä parempi että hän menee, minne menee, Tapio murahti.
Hyvä. Maanantaina tulen hakemaan, käydään yhdessä jättämässä paperit.
***
Puhelin soi, Hilja havahtui äiti soitti. Avioeron jälkeen heidän välinsä olivat olleet viileät. Vanhemmat eivät hyväksyneet eroamista, he itsehän olivat yli 25 vuotta olleet yhdessä.
Moi äiti! Hilja ilakoi.
Hei kultaseni, äidin ääni oli surullinen.
Mikä hätänä? Miksi kuulostat noin alakuloiselta?
Sinä ainakin näytät olevan iloinen. Aviomiehesi jättänyt ja kaikki näyttää sujuvan.
Olen rehellinen, äiti. Olen helpottunut.
Sinunhan pitää elää sen kanssa
Miksi soitit?
Helena aikoo naimisiin. Joku kaupungista. Toivoo saavansa asunnon kaupungista, mutta miehellä ei ole juuri mitään vain rakkautta. Hänen perheensä asuu kolmiokämpässä, siellä asuu vielä veli mukana. Mihin ne meidän Helenan huomisaikovat tuoda? Suunniteltiin, että ostetaan yksiö puoliksi, mutta häitä ei pidetä. Nyt siskosi on vain hiljaa.
Voivat asua mun asunnossa ensin, katsotaan sitten.
Mitä sinä sitten aiot?
Äiti, Hilja nauroi, minäkin menen naimisiin.
No johan nyt Ero ehdit hakemaan ja taas kihloihin!
Tällä kertaa tämä kestää. Hänen nimensä on Aleksi. Rakastan häntä. Täysin sydämin.
