Yksi syksyinen, viileä päivä istuin Tampereen linja-autoasemalla odottamassa bussia, kun alkoi tihuttaa vettä ja bussi lähtisi reilun viiden minuutin kuluttua. Etsin suojaa sateelta ja astuin asemarakennuksen odotustilaan. Asetuin penkille ja kaivoin puhelimeni taskusta selaillen Ylen uutisia. Silloin iloinen ja puhelias vanha nainen, Aino Korpela, istahti viereeni samalle penkille. Hän alkoi heti jutella, selvästi kaipasi seuraa, joten vaihdettiin kuulumisia ja juteltiin siitä perisuomalaisesta aiheesta säästä.
Aino oli todella puhetuulella, ja pian hän avasi oman elämäntarinansa. Hänen elämänsä ei ollut ollut helppo; hän oli kokenut äkillisen tragedian, kun kotinsa oli tuhoutunut tulipalossa. Talo oli vanha, kahden perheen rintamamiestalo Aino asui toisessa puoliskossa ja toisessa asui vähän arvaamaton perhe. Erään riehakkaan juhlan jälkeen toisen perheen puolella puhkesi tulipalo, joka levisi nopeasti myös Ainon puolelle. Hän ehti pelastaa muutamia tavaroita, mutta koti meni kokonaan.
Rauhatonta aikaa seurasi: Aino päätyi tyttärensä perheen luo Jyväskylään, mutta vain viikon jälkeen tytär sanoi suoraan, että mummi oli heille liikaa ja hänen täytyi lähteä. Sydäntä särki kuulla, miten oma tytär oli pystynyt olemaan noin tyly etenkin kun Aino oli ollut aina avuksi.
Kun kysyin, missä hän nykyään asuu, Aino kertoi muuttaneensa asumaan hylättyyn taloon pienen kylän laidalle. Tarjouduin auttamaan, mutta Aino kieltäytyi lempeästi sanoen, että pärjää kyllä. Juttelimme vielä hetken, saattelin hänet bussille nappasin kännykällä kuvan Ainosta bussin edessä, kyltissä kylän nimi, Nurmijärvi. Kotona mietin pitkään hänen tarinaansa, ja en voinut olla tekemättä asialle jotain. Otin yhteyttä kylän isännöitsijään. Viikon päästä menin ystäväni kanssa Ainon luokse, mukana oli joukko raksamiehiä.
Meillä oli isännöitsijän vinkit ja Ainon mökin kuva tiedettiin, mitä pitää tehdä. Mökki oli niin huonossa kunnossa, että melkein tuli tippa linssiin: ei lattioita, katto vuoti, putket olivat ihan rempallaan ja juoksevaa vettä ei tietenkään ollut, rahatilannekin tiukka.
Näytettiin talkooporukan taidot viikon verran. Kaupunkilaisten hyväntahtoisten lahjoitusten ja Yhteisvastuukeräyksen ansiosta saatiin Ainon koti kuntoon nyt siellä on juokseva vesi ja toimiva vessa! Vanhaan kahden huoneen mökkiin laitettiin uusi katto, seinät rapattiin ja lattiat uusittiin. Aino halasi jokaista meistä sydämellisesti ja pyyhki kyyneleitä silmistään sillä hetkellä tiesin, että tämä oli oikeasti tärkeää.
Mutta tarina ei loppunut siihen, koko kylä lähti mukaan auttamaan. Joku rakensi aidan, toiset siivosivat pihan, ja meille tarjottiin ruokaa ja jopa majoitusta kuin juhlavieraille. Siinä porukoiden kanssa savusaunassa istuessa olin varma, että suomalainen yhteisöllisyys ja välittäminen oikeasti ovat kaikkein parasta mitä löytyy.
