Anopillani, Lempi Mäkelällä, on luonne kuin jäinen tuuli Oulunlahdellakovaa, arvaamatonta eikä koskaan taivu. Hänen jatkuvat ristiriitansa ja puuttumisensa arkeemme saivat minut ja mieheni, Juhani, vaeltamaan levottomina Kalliolle, vailla rauhaa kuin haapa tuulessa. Vaikka Lempi kulki kanssamme silmä kovana, olimme pakotettuja asumaan yhden katon alla häiden jälkeen, sillä perheen olosuhteet olivat kuin keskeneräinen silta yli joen.
Aloimme osallistua arvoituksellisiin marjanpoimintaretkiin pohjoisten metsien syliin. Ne olivat kuin unien täyttämää aikaa, jossa linnut laulavat väärinpäin ja mustikat kasvavat pilvissä. Keräsimme sankollisia puolukoita ja mustikoita hilloksimutta omalle perheellemme jäi aina vain tyhjiä kannuja ja pehmeitä haaveita.
Aluksi marjaretket tapahtuivat vain viikonloppuina, sillä työ kutsui arkisin kuin talvinen pakkasaamu. Mutta kun tyttäreni syntyi, kaikki muuttui. Metsä kutsui minut pehmeästi, jokaisena aamunsumutettuna päivänä. Lempi vaati, että poimimme marjat aivan aamunkoitteessa, vaikka metsän kostea ilma kuhisi hyttysistä ja salaperäisistä sumuista, maa oli upottavaa ja siimeksessä ei ollut suojaa lainkaan. Lempi ahmi kaikki marjat, piilotti ne pakastimeen omaa varastoaan varten, ja meidän osaksemme jäi pelkkiä muistoja.
Tilanne kantoi oudon painetta, kun Juhani lopulta uskaltautui puhumaan äidilleen rahahuolistamme. Tarvitsimme tukeaihan kuin kaikki muutkin. Riita kasvoi, Lempi muuttui kuin jäätynyt järvi ja kosti kokkaamalla meille keiton, johon lorahti vain pieni pala lihaaehkä ahvenen häntä? Tunne oli kuin olisimme syöneet pelkkää sumua. Loukkaantuneena, raskasmielisenä ja outona sulkeuduin saunan lauteille, missä kyyneleet sekoittuivat kiukaan löylyihin.
Uudessa käänteessä päätimme vuokrata asunnon Turusta. Muutto tuntui epätodelliselta: yhtäkkiä kotimme oli täynnä pehmeää valoa ja hiljaisia hetkiä, ja niiden myötä palasi myös rauha, joka oli kuin metsän hiljaisuus. Kävimme toisinaan Lempiä katsomassa, mutta kieltäydyin juomasta hänen tarjoamaansa teetä. Se oli kuin vaimea protestitavalla, joka saattoi lipua hänen ohitsensa kuin sumu järvellä. Uskon, että hän aavistaa syyn, mutta tuskin välittää.
Mietin usein: kummalla on oikeus ja totuus tässä oudon unenomaisessa tanssissa, minulla vai Lempillä? Onko vääryys vain marja, jonka poimii yöllä, vai voiko sen jättää metsään kasvamaan?
Entä sinun mielestäsi, kumpi unessa on oikeassaminiä vai anoppi?
