Olen tavannut hiljattain tytön, joka ensisilmäyksellä oli yksinkertaisesti upea. Kävelimme usein yhdessä Helsingin kaduilla, ajelimme ulos kaupungista mökille, kävimme kahviloissa ja elokuvateatterissa. Pian huomasin, ettei tämä enää riittänyt minulle. Halusin nähdä tyttöystävääni koko ajan, en vain treffeillä. En epäröinyt ja kosin häntä nopeasti. Miksi odottaa? Rakastamme toisiamme ja viihdymme hyvin yhdessä. Aloimme elää yhdessä ja tutustuimme toisiimme entistä paremmin. Menimme naimisiin.
Äitini ei kuitenkaan pitänyt Annasta yhtään. Hän kertoi sen suoraan Annalle. Anna ei suostunut asumaan kanssani ja äitini kanssa samassa kodissa. Olisin halunnut, että asuisimme kaikki yhdessä: meillä oli kaksi huonetta toinen minulle ja Annalle, toinen äidilleni. Anna ei kuitenkaan suostunut, vaan vaati, että asumme yhdessä hänen opiskelija-asunnossaan, kuten hän halusi.
En ollut koskaan ajatellut eläväni soluasunnossa tai vastaavissa oloissa. Kylpyhuoneet ja vessat ovat yhteisiä, eivätkä ne ole lainkaan mieleeni. Aluksi minua jopa hävetti mennä sinne peseytymään. Ja torakat… Ne vilistävät kaikkialla. Miten täällä voi elää? Anna ei piittaa niistä lainkaan. Hän sanoo, etteivät ne ole ketään syöneet, joten minun ei pidä murehtia hänen mielestään teen ongelmasta liian ison. Torakat eivät häviä mihinkään, likaa on joka puolella. Naapurihuoneessa asuu mies ja nainen, jotka riitelevät päivittäin.
Toisella puolella asuu perhe, jolla on pieni tyttö, joka itkee ja huutaa jatkuvasti. Kukaan ei saa nukuttua, eivät vanhemmat eikä me. Ja hiljattain minulla oli erimielisyyksiä toisen naapurin kanssa, joka joi liikaa yöllä ja alkoi riehua jouduin rauhoittelemaan. Nyt hän yrittää aiheuttaa minulle hankaluuksia ja vetää mukaan kaikkiin riitoihin. En haluaisi olla täällä ollenkaan. Olen jo ehdottanut Annalle, että voisimme vuokrata oman asunnon.
Mutta Anna ei suostu. Hän sanoo, että on tottunut tähän paikkaan ja että hän on täällä onnellinen. Jos asuisimme omassa asunnossamme, se olisi eri asia. Vaan vuokrat ovat hurjan korkeita koko palkkani pitäisi käyttää vuokraan. Äitini ehdotti taas, että muuttaisimme hänelle. Hän lupasi, ettei puuttuisi meidän suhteeseemme. Anna ei kuitenkaan halua kuulla asiasta sanaakaan.
Viime aikoina Anna on alkanut puhua lapsista. Hän uskoo, että lapsi vahvistaisi meidän perhettämme. Itse haaveilen isyydestä ja haluaisin lapsen. Mutta kun mietin millaisissa oloissa lapsi kasvaisi, en tunne enää innostusta. Naapurien jatkuvat riidat, huudot Joskus mietin jopa avioeroa. En siksi, etten rakastaisi vaimoani, vaan koska elinolosuhteet täällä eivät sovi perhe-elämään.
Haluan, että lapsellani olisi hyvät kasvuolosuhteet ja turvallinen koti. En tiedä kauanko jaksan enää tätä. Hermot ovat jo aivan riekaleina. Anna ei suostu kompromisseihin.
