Päiväkirjamerkintä
Olen usein miettinyt, kuinka erilainen lapsuuteni oli verrattuna moniin muihin lapsiin Helsingissä. Isoisäni kasvatti minut, sillä tiesin äidistäni vain vähän, ja isäni oli lähtenyt tavoittelemaan muusikon unelmaa Saksaan, mutta ei koskaan onnistunut. Katsoin usein kateellisena päiväkodin kavereitani, joiden vanhemmat toivat heille uudet vaatteet ja herkkuja mustikkapiirakkaa, suklaata, ja kauniita leluja. Meillä elämä oli vaatimatonta. Isoisäni teki kahta työtä siivosi koululla aamuisin ja iltaisin ajoi ratikkaa mutta rahaa ei juuri ollut. Pidin ylleni vanhoja, pesun kuluttamia villapaitoja, ja lelujeni määrä oli laskettavissa sormilla. Syntymäpäivänäni haaveilin isosta paloautosta tai pelikonsolista, joita näin mainoksissa.
Salaisessa toivossa päätin kirjoittaa kirjeen taikurille. Laitoin sen ikkunalaudalle, ja odotin jotakin ihmeellistä. Mutta syntymäpäiväaamuna löytyi vain isoisän vanha villasukka tyynyn alta, ja sen sisällä yksi pieni suklaakarkki. Sydämeni tuntui särkyvän en voinut estää kyyneleitä silmissäni. Isoisä huomasi heti ja tuli viereeni. “Älä ole surullinen, Eevi,” hän sanoi lempeästi. “Etkö näe, miten onnekas olet? Tämä sukka ei ole ihan tavallinen se on taikasukka. Taikuri antoi meille lahjan! Joka aamu siitä löytyy uusi karkki. Tässä on isoisäsi sukka, ja se on nyt taianomainen.”
Pyyhin silmäni ja tuijotin sukkaa uudella tavalla. Jotain mullistavaa oli tapahtunut sisälläni; ehkä tämä olikin oma pieni salaisuuteni. Sitä seuraavista päivistä lähtien sormeni löysivät joka aamu uuden karkin sukan sisältä. Kerroin tästä ylpeänä päiväkodissa muille lapsille he olivat kateellisia. Vuosien mittaan sain tietää totuuden, mutta en koskaan kantanut kaunaa isoisälleni hänen pienestä valkoisesta valheestaan. Päinvastoin. Sydäntäni lämmitti ajatus, miten hän yritti parhaansa tehdäkseen minut onnelliseksi.
Kun kasvoin aikuiseksi, kävin yliopiston ja löysin hyvän työn kaupungilta. Muutin takaisin isoisäni taloon perheeni kanssa en koskaan unohtanut ketä minua oikeasti rakastettu. Viimeisellä syntymäpäivälläni annoin isoisälleni yllätykseksi uuden villasukkaan, jossa oli vihreä omena-kuvio. Hänen kasvoillaan loisti ilo. “Nyt täällä ilmestyy joka päivä taikaomena!” hän nauroi. Meidän välinen taika ei koskaan kadonnut. Sukan tarina jatkui, ja arvostus, rakkaus sekä kiitollisuus jäivät sydämiimme, suussakin maistuvalle suklaakarkille.
