Saara, paras ystäväni, on ollut rinnallani lapsuudesta asti. Kävimme yhdessä päiväkotia ja peruskoulua, ja lopulta päädyimme samaan yliopistoon Helsingissä. Opiskeluaikana tapasin hurmaavan nuoren miehen, johon ihastuin kovasti. Kuitenkin kohtalo puuttui peliin: hän huomasi sattumalta Saaran, joka ei ollut pelkästään kaunis vaan myös poikkeuksellisen viehättävä, ja rakastui häneen.
Kun ystäväni tuli luokseni ja kysyi, voisiko hän alkaa virnistellä pojalle, koska tunsi myös jotain häntä kohtaan, epäröin hetken sanoin ettei se haittaa, vaikka oikeasti sydämeni oli murtua. Annoin rakkauden elämässäni parhaalle ystävälleni. Elämä jatkui, ja sekä Saara että minä perustimme omat perheemme ja saimme lapsia. Ajatukseni siitä pojasta hälvenivät lopulta, ja keskityin omaan perheeseeni.
Eräänä syksyisenä päivänä Saara pyysi minua peittämään hänen jälkiään, sillä hänellä oli salainen tapaaminen. Ihmettelin, miksi hänen miehensä ei saisi tietää asiasta. Saara tunnusti minulle rakastuneensa toiseen mieheen eikä voinut elää ilman häntä. Kuitenkaan hän ei aikonut erota miehestään, sillä tämä oli hyvä elättäjä, rakasti lapsiaan syvästi ja kohteli Saaraa hyvin.
Olin hämmentynyt Saaran valinnoista. Hänen miehensä oli rakastava isä, menestynyt töissään ja kaikin puolin hieno ihminen. En voinut käsittää, miksi Saara pettäisi häntä. Jos mies olisi ollut välinpitämätön tai ei olisi osannut arvostaa Saaraa, ymmärtäisin ehkä, mutta nyt, kun hänen puolisonaan oli lämmin ja kannustava ihminen, Saaran kaipuu uusiin ja epävarmoihin tunteisiin tuntui käsittämättömältä. Pohdin asiaa pitkään ja opin, ettei kaikki elämässä ole yksiselitteistä, ja että jokainen kantaa omia ristiriitojaan mukanaan mutta rehellisyys ja arvostus läheisiä kohtaan olisi silti aina tärkein ohjenuora.
