On olemassa monia koskettavia tarinoita jälleennäkemisistä vuosien jälkeen. Tämä on yksi niistä. Emma Virtasen isä jätti perheen, kun tyttö oli vasta neljävuotias. Hänen äitinsä kasvatti Eman yksin, mutta isän puute vaikutti tytön elämään. Jo nuorena Emma yritti auttaa äitiään kaikin tavoin, etsien jopa osa-aikatyötä, jotta taloudessa riittäisi rahaa, kun elättäjää ei ollut. Tämän vuoksi Eman elämästä puuttuivat läheiset ystävät ja illanvietot kaupungilla hän kasvoi hiljaisena ja vetäytyneenä.
Vasta kun äiti jäi eläkkeelle, Emma alkoi viettää enemmän aikaa itseään ajatellen. Hän tapasi lopulta Arto-nimisen nuorukaisen. Ajan myötä Emma esitteli Arton äidilleen, ja pian Arto kosi häntä. He suunnittelivat näyttäviä häitä, joista Emma oli salaa haaveillut lapsesta asti. Kun juhlan vieraslistaa laadittiin, Emma mietti voisiko kutsua myös oman isänsä.
Ongelmana oli, ettei Emmalla ollut yhteystietoja isästään. Arto neuvoi häntä antamaan kutsun isänsä veljelle eli sedälle, joka varmasti tiesi, miten tavoittaa isä. Huolimattomuudesta johtuen Emma kuitenkin myöhästyi hääpäivänä maistraatista. Ulkona satoi vettä. Hän heitti nopeasti takin mekkonsa päälle ja juoksi ulos. Yllättäen hän huomasi auton, jonka vierellä seisoi hänen isänsä. Ilman epäröintiä Emma nousi kyytiin. Hän itki koko matkan oli odottanut tätä hetkeä niin kauan… Oli selvää, että keskusteltavaa olisi paljon.
Elämä ei aina kulje suunnitelmien mukaan, mutta rohkeus kohdata menneisyys voi tuoda mukanaan uuden alun ja tärkeän sovinnon.
