Poikani on juuri mennyt naimisiin. Tietysti ennen sitä hän toi tyttöystävänsä useaan otteeseen tapaamaan meitä, ja pidimme hänestä kovasti. Hän oli kohtelias, vaatimaton, kaunis ja viisas. Olimme onnellisia poikamme puolesta ja koko perhe valmistautui juhlaan.
Häihin miniäni kampasi hiuksensa siten, että hänen korvansa jäivät selkeästi näkyviin. Hän näytti upealta, enkä huomannut mitään tavatonta. Mutta yhtäkkiä näin syntymämerkin hänen oikeassa korvassaan. Täsmälleen samanlainen äitini kadonneen tyttären korvassa aikoinaan. Säikähdin ja minun oli pakko varmistaa epäilyni.
“Kultaseni, anteeksi että kysyn näin suoraan, mutta oletko sattumalta ollut adoptoitu?”
“En, miksi ajattelet niin?”, tyttö vastasi ja siirtyi tanssimaan nuorukaisen kanssa.
Hänen äitinsä, joka istui vieressä, kuuli keskustelun ja nyökkäsi hyväksyvästi minulle. Salaisuuksia ei enää tarvinnut peitellä. Vanhemmat myönsivät adoptoineensa hänet pienenä.
He olivat kerran matkalla kaupunkien välillä ja huomasivat pikkutytön istumassa tien varressa itkemässä. He päättivät heti ottaa tytön mukaansa. He olivat yrittäneet saada omia lapsia viisitoista vuotta tuloksetta, ja päättivät viimein lievittää suruaan näin eivätkä olleet kertoneet kenellekään.
Se tapahtui samana vuonna, kun kadotin oman tyttäreni. Olin matkalla Hakaniemen torille, ja käännyin hetkeksi. Helsingin vilinässä lapsi hävisi kuin pisara mereen. Etsin häntä monta vuotta, mutta epätoivon jälkeen toivo hiipui.
Nyt siis poikani oli aikeissa mennä naimisiin hänen kanssaan oman, kadonneen lapseni kanssa. Kuvitelkaa! Hän oli valinnut hänet miljoonien joukosta.
Tämän jälkeen hääjuhla oli vähällä peruuntua. Tytön vanhemmat olivat huolestuneita, eivätkä tienneet, pystyisivätkö nuoret rakentamaan onnellisen perheen. Rauhoittelin heitä: oman tyttäreni menetettyäni halusin lohduttaa itseäni ja tehdä maailmasta hitusen paremman paikan. Menin lastenkotiin ja otin pojan sieltä luokseni. Rehellisesti sanottuna, poika itse valitsi minut muiden joukosta. Niin me paransimme toistemme elämää edes vähän.
Näin samana iltana paljastui kahden äidin salaisuus molemmat rakastivat lapsiaan suunnattomasti.
Kun häiden vieraat kuulivat tämän kaiken, keskustelua riitti pitkään. Kaikkien mielestä kyseessä oli ihme!
Luotatko, että tämä oli pelkkää sattumaa vai kohtalo?
