Noin vuosi sitten minä ja vaimoni teimme päätöksen asua eri huoneissa, ettemme hermostuisi tai kyllästyisi toisiimme. Loppujen lopuksi kummallakin meistä on omat harrastuksensa ja tapansa viettää aikaa.
Esimerkiksi vaimoni tykkää kuunnella musiikkia kovalla volyymilla eikä suostu käyttämään kuulokkeita. Minä taas pidän siitä, että saan lukea kirjoja täydellisessä hiljaisuudessa tai katsella saippuaoopperoita rauhassa. Joskus joudun tekemään töitä kotona ja soittamaan asiakkaille puheluita. Se voisi häiritä häntä. Niinpä päätimmekin, että asumme eri huoneissa. Asunnossa on vain kaksi huonetta, molemmat on kalustettu hyvin. Haluankin nyt kertoa, millaista on asua näin.
On parasta sopia, ettei mennä toisen huoneeseen koputtamatta. Se on oikeasti hienoa voit istua omassa huoneessasi, askarrella omia juttujasi eikä kukaan keskeytä. Saatat miettiä, miksi pitää edes koputtaa omaan kotiin?
Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Lapsena minulla oli oma huone, mutta ovi oli aina avoinna ja vanhempani saattoivat kävellä sisään milloin vain kyselemään, mitä teen. Ei väliä luinko, nukuinko, katsoinko televisiota tai leikin. Aina piti keksiä jotakin selitystä. Ei kukaan meitä sen kummemmin haastanut, se oli vain tapa. Mutta tuntui vähän tukalalta.
Nyt voin sanoa vaimolleni suljetun oven läpi, että olen kiireinen, enkä halua, että hän tulee sisään. Hän ei ryntää paikalle eikä minun tarvitse keskeyttää tekemisiäni. Hän tekee omia hommiaan. Juuri näin sen pitää mennä!
Oma tila on melkeinpä paras asia, mitä tiedän! Menen huoneeseeni ja teen mitä huvittaa. Ei tarvitse sopia eikä pyytää lupaa keneltäkään, eikä koordinoida kenenkään kanssa. Pidän tavarani huoneessani ja järjestän ne kuten itse haluan tai sitten vain nautin pienestä epäjärjestyksestä.
Pienoinen jännitys syntyy siitä, että rajat oman ja toisen välillä ovat selvät. Se on tärkein tunne. Kunnioitan hänen tilaansa ja odotan kutsua. En mene sisään omavaltaisesti, vaan kysyn sopiiko tulla käymään. Jos saan myöntävän vastauksen, se tuntuu oikeasti hyvältä. Ei se ole sama kuin mennä toisen huoneeseen milloin vain silloin katoaa pieni jännitys.
Se on vähän kuin keskustelisi tytön kanssa, jota ei tunne kunnolla ei tiedä, suostuuko hän tapaamiseen vai ei ennen viime hetkeä.
Moni mies huomaa, että kun yhdessä asuminen alkaa, arjen tylsyys ja rutiinit vievät terän yhteisestä ajasta. Vaimo on aina läsnä kotona, eikä siinä ole enää samaa tunnetta. Siksi huoneiden jakaminen ratkaisee monia ongelmia.
Tulin tiettyihin johtopäätöksiin.
Onhan selvää, että jos kyseessä ovat varakkaat ihmiset, joilla on iso omakotitalo vaikka kymmenellä huoneella ja monella kylpyhuoneella, he asuvat tällä tavalla joka tapauksessa. Heille se ei ole mikään uusi asia. Mutta tavallisille ihmisille, kaltaisilleni, tämä järjestely on todellinen pelastus.
Tiedän, että monissa kodeissa, joissa on yksi tai kaksi huonetta, asutaan silti yhdessä samassa huoneessa koko ajan, koska lapset asuvat toisessa. Jos kolmas huone löytyy, se toimii yleensä olohuoneena. Mutta miksi ihmeessä? Molemmat, sekä mies että vaimo, tarvitsevat oman tilan. Vaikka asuu tavallisessa kerrostaloasunnossa, oma huone on paljon arjen luksusta.
