Ulkoapäin katsoen Sirkka vaikutti onnelliselta naiselta: kolmen lapsen äiti, joka puhui sujuvasti useita kieliä, työskenteli analyytikkona pankissa, ansaitsi hyvin, näytti hyvältä ja oli tunnettu hienosta maustaan. Hänen miehensä, taas, oli ollut kotona jo viisi vuotta, eikä vaikuttanut aikovansa löytää itselleen töitä. Lasten syntymän jälkeen Sirkka palasi pian takaisin työelämään ja sai hyvät tulot, joiden ansiosta perhe pystyi palkkaamaan kunnon lastenhoitajan. He asuivat Sirkalle miehen isovanhemmilta perityssä kerrostaloasunnossa Helsingin Kalliossa, mutta Sirkka oli ottanut asuntolainan yksin omiin nimiinsä ja ostanut pienen yksiön, jonka hän vuokrasi, saadakseen helpotusta velanhoitoon.
Sirkka oli lempeäluonteinen ja yritti ymmärtää miehensä tilannetta, odottaen kärsivällisesti että Tapio löytäisi työtä. Hän ystävystyi erään pariskunnan, Kaisan ja Antin, kanssa. He viettivät paljon aikaa yhdessä, usein myös lomilla, saunoen mökkirannassa, järjestäen yhteisiä iltoja ja jakaen arjen ilot ja huolet.
Elämä kuitenkin muuttui, kun Antti sairastui vakavasti. Sirkka oli tukena niin taloudellisesti kuin henkisestikin vaikeina hetkinä. Lopulta Antti menehtyi, mutta Sirkka jatkoi Kaisan auttamista rahallisesti ja ystävyyden voimin, jotta tämä selviytyisi surustaan ja uudenlaisesta arjestaan.
Eräänä kevätiltana Tapio yllättäen ilmoitti Sirkalle löytäneensä toisen naisen ja muuttavansa pois. Sirkka oli lamaantunut, kykenemättä ymmärtämään äkillistä muutosta ja kenet Tapio oli valinnut. Murtuneena ja hämmentyneenä Sirkka hakeutui parhaan ystävänsä, Kaisan luo saadakseen lohtua. Siellä hän näki Tapionkin, ja kaikki viimein selvisi: uusi rakkaus olikin ollut hänen ystävänsä.
Uupuneena Sirkka palasi kotiin. Iltamyöhällä anoppi soitti ja syytti häntä kaikesta: Tapion lähtemisestä, Tapion vuosia jatkuneesta työttömyydestä ja vielä siitäkin, että Sirkka oli muka laiminlyönyt perheen työn vuoksi. Nämä syytökset painoivat Sirkkaa raskaasti. Hän jäi miettimään, oliko tehnyt elämässään oikeita valintoja ja olisiko voinut toimia toisin. Nyt vuosien jälkeen muistaessani tuota aikaa, voin edelleen tuntea sen hiljaisen surun, mutta samalla muistelen Sarikan vahvuutta ja kykyä jatkaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta.
