Äiti meni naimisiin yksitoista vuotta sitten. Isäpuolella, Filipillä, oli tytär hänen ensimmäisestä liitostaan Ilmatar, joka oli silloin neljätoistavuotias. Filip jätti entiselle perheelleen heidän asuntonsa kokonaan, luopuen lopullisesti oikeudestaan siihen, ja muutti äidin ja minun, suomalaisen 16-vuotiaan nuoren, luo perintöasuntoomme Helsingin Kalliossa, jonka olimme saaneet isältäni. Filip ei enää pitänyt yhteyttä Ilmatariin tyttö ei itsekään halunnut nähdä isäänsä. Hän maksoi elatusapunsa, ja se riitti, mitään muuta yhteyttä heillä ei ollut.
En voi sanoa, että minulla ja Filipillä olisi ollut lämmin suhde, enkä koskaan kiintynyt häneen kuin omaan isääni. Hän ei koskaan korottanut ääntään, ei koskenut lujasti, eikä edes yrittänyt määrätä tekemisistäni. Eikä kai enää voinutkaan kasvattaa, sillä olin jo täysi-ikäisyyttä lähestyvä suomenhevonen. Asuimme kolmisin kolme vuotta, kunnes menin itse naimisiin ja sain lapsen. Jouduin muuttamaan pois omasta kodistani äiti ja Filip eivät suostuneet ottamaan miestäni saman katon alle, vieras ei saanut asua heidän kanssaan.
Äidin ja puolisoni välit eivät sujuneet koskaan. Filip ei edes välittänyt miehestäni, eikä koskaan puuttunut asiaan. Äiti auttoi lapseni hoidossa, ei koskaan kieltäytynyt viettämästä aikaa lapsenlapsensa kanssa. Tai… näin oli aiemmin. Kerran soitin äidille ja pyysin, että hän hakisi poikani päiväkodista, johon hän vastasi, ettei voi hänen oli hoidettava Filipin lapsenlasta.
Silloin muistin: isäpuolellani oli joskus tytär Ilmatar. Nyt hän oli ilmeisesti saanut itsekin vauvan joten nyt minullakin oli “uusi” pikkuserkku. Niinpä nielin torjunnan. Mutta se ei jäänyt siihen. Epäilys hiipi mieleeni ja kävin yllättäen tarkistamassa tilanteen heidän luonaan.
Asunto oli hiljainen, ketään ei näkynyt. Huoneessa oli pinnasänky, ympäriinsä ripustettuina vauvanvaatteita. Sänkyni päiväpeitto oli rutussa. Soitin äidille ja vaadin selitystä.
Ilmatar asuu nyt täällä, Filip pyysi ja minä hyväksyin. Hänellä on vaikeaa, elämässään yksin, tarvitsi turvallisen paikan, äiti selitti lempeästi mutta samalla ärtyneenä. Eikö niin, että vierailusta ilmoitetaan etukäteen?
Siinä sitä ollaan: minä kuulemma “vierailen” omassa asunnossani. En vain, että äitini puoliso asui perintökodissani sillä välin kun minä maksoin lainaa vuokra-asunnosta, mutta nyt Filip oli tuonut sekä tyttärensä että lapsenlapsensa asumaan toisen omistamaan asuntoon. Onko reilua, että minä paiskin duunia pankille ja makselen lainaeriä, kun taas Filip ja Ilmatar asuvat jouten, ilman huolta huomisesta?
Raivoni kiehui. Ja äiti vielä lisäsi kun he palasivat kotiin, hän käski Ilmatarta jäämään omaan huoneeseensa ja tuli haukkumaan minua huonosta käytöksestä. Olo oli kuin pakkasyö olisi laskeutunut sieluun.
Niin kauan kuin Ilmatar asuu täällä se ei ole puheen aihe, äiti sanoi jyrkästi.
Kysyin, entä se asunto, jonka Filip oli jättänyt entiselle perheelleen?
Asia ei kuulu sinulle, sanoi äiti ja lopetti puhelun.
Olin raivoissani miten niin ei kuuluisi, kun MINUN huoneessani asuu nyt joku vieras perhe lapsineen!
Riitelimme äitini kanssa, kunnon suomalaisen riidan, jonka jälkeen ilmoitin, että Ilmattaren on muutettava pois tai minä kirjaimellisesti muutan mieheni kanssa omaan puoliskooni. Äiti uhkasi saman tien siirtää oman puoliskonsa Filipille ja ilmoitti, että minun tulisi rauhoittua, muuten en hyötyisi mistään. Soitin Filipille kotimatkalla. Hän ilmoitti, ettei ole minun asiani kuka asuu missäkin ja että hän ottaa asuntoonsa kenet tahtoo.
Mieheni kehotti jättämään koko jutun: onhan meillä katto pään päällä, lapsi aloittaa kouluun pian, kaikki järjestyy. Minua vain harmitti, että äiti päästi vieraita asuntooni ilman lupaani samalla kun minä maksoin asuntolainaa. Äiti lopulta soitti ja pyysi saada nähdä lapsenlastaan. Olin kuitenkin niin loukkaantunut, että kieltäydyin, kehottaen häntä viihtymään uuden lapsenlapsensa, Ilmattaren tyttövauvan seurassa. Äiti haukkui minua ja sanoi odottavansa anteeksipyyntöä.
Niin että minun pitäisi pyytää anteeksi?! Mistä? Että hän yksin hallinnoi yhteistä asuntoamme? Että isäpuoleni tytär nukkuu huoneessani? Ajatus yhteisen asunnon jakamisesta hiipi mieleeni. Juuri silloin Ilmatar soitti. Hän sanoi voivansa muuttaa pois, jos minun on epämukavaa hänen läsnäolonsa vuoksi, ettei halunnut aiheuttaa ristiriitoja perheeseemme.
En usko. Hän ei ole niin viaton kuin antaa ymmärtää. Mistä muuten äiti sai päähänsä luovuttaa asuntonsa Filipille? Sitä juuri Ilmatar odottaa! Mitä minun pitäisi tehdä tässä oudossa, sumuisessa tilanteessa en tiedä. En pidä siitä, mitä tapahtuu. Olen varma, että Filip ja Ilmatar suunnittelevat jotain ja yrittävät saada asunnon itselleen.
Miten turvata äiti? Entä saako tähän asuntoon otettua vakuutuksen? Pitäisikö tilat jakaa virallisesti ja jakaa markat niin, että äiti voisi ostaa itselleen pienen yksiön Vallilasta? Vai muuttaisinko suoraan omaan puolikkaaseen ajaakseni Ilmattaren ja Filipin takaisin paikoilleen, niin että lumihiutaleet tanssisivat ikkunoissa ja yössä kaikuisivat riidat kuin kaukaiset, kalskeiset kellot?
