Ella oli joutunut Naistenklinikalle hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa: raskaus oli ollut loppuvaiheessa haastava, eivätkä lääkärit halunneet ottaa mitään riskejä eikä hän ollutkaan saamassa vain yhtä lasta, vaan tulossa oli kaksoset. Tulevalle äidille ehdotettiin sovittua keisarileikkausta, mutta Ella halusi kovasti synnyttää itse. Lääkärit päättivät kokeilla hätätilanteessa saliin ehtisi kyllä vielä.
Lisäksi Ellalla ja hänen miehellään Olavilla oli yhteissynnytyssopimus, ja leikkaussaliin ei yleensä mielellään huolita ylimääräisiä henkilöitä. Avautumisvaihe alkoi Ellalla myöhään illalla, siitä soitettiin heti Olaville, joka ehti paikalle parissakymmenessä minuutissa, ja heidät siirrettiin synnytysosastolle. Koska Ella ei ollut ensisynnyttäjä, hän tiesi täsmälleen mitä tehdä, toimi asiallisesti ja rauhallisesti ja aamuyöllä neljän aikaan syntyi ensimmäinen lapsi.
Vauva parkui heti äänekkäästi, ja kätilö onnitteli Ellaa esikoistyttären syntymästä. Tavallisen riemun sijaan isä väänsi kasvoilleen väkinäisen hymyn ja kääntyi heti vaimonsa puoleen. Kymmenen minuuttia myöhemmin syntyi toinenkin tyttö. Ella hymyili onnellisena, mutta tuore isä alkoi vollottaa silmät päästään eikä kyse ollut liikutuksesta. Tokihan me olimme vähän huolissamme, mutta Ella vain viittoi ja puuskahti:
Älkää välittäkö, Olavi pääsee yli tästä seuraavan tunnin kuluessa. Tämä on taas ne hänen viisi entistä pettymystään tyttöjen suhteen. Hän on niin odottanut, että joskus tulisi edes poika, mutta eipä tullut. Hetken harmittaa, mutta kyllä nuo tytöt ovat hänelle kuitenkin kaikki kaikessa, kunhan pääsee yli järkytyksestä. Ja totta tosiaan seuraavana päivänä, kun synnytyssairaalan ikkunan alla seisoi joukko iloista, toinen toistaan suloisempaa tyttöä, heidän isänsä johdolla, joka kiinnitti ilmapalloja porttiin ja huuteli Ellalle ikkunaan kuinka kovasti he häntä rakastavat, ymmärsimme, että tällä perheellä oli kaikki todella hyvin. Mutta vähän kävi Olavia sääliksiKun Ella viimein pääsi kotiin kaksostensa kanssa, koko koti tuntui täyttyvän uudenlaisesta onnesta. Vanhemmat sisarukset kilvan kanniskelivat pikku nalleja vauvoille ja supattivat hiljaa salaisuuksia heidän korviinsa. Olavi istui hetken kuistilla molemmat vauvat sylissään, katsoi tytärtensä silmiin ja hymyili sellaisella lempeydellä, joka sulatti sydämet. Pahoitteluni, että olin hetken toivoton, hän nauroi vaimolleen. Nyt ymmärrän joskus elämä antaa juuri sen, mitä et tiennyt tarvitsevasi.
Ilta-auringon laskiessa ikkunoista lankesi lempeitä säteitä kehdon ympärille. Ella sulki silmänsä ja kuuli, kuinka koko talo hengitti uutta elämää pienten tyttöjen tuhinaa, isompien sisarusten naurua olohuoneesta, Olavin askeleet keittiössä. Juuri tässä oli kaikki, mitä hän olisi koskaan voinut toivoa. Pienessä hetkessä, yhtenä iltana, kaikki surut ja pelot pyyhkiytyivät pois, ja jäljelle jäi vain ilo ja kiitollisuus siitä, että he olivat nyt yhdessä täydellisempänä kuin koskaan ennen.
