Moikka! Mä halusin kertoa sulle vähän miten on mennyt viime aikoina. Mä aloitin siis just hiljattain työt lemmikkieläinkaupassa täällä Helsingissä. Nyt kun mun koeaika päättyi kesäkuussa, musta tuli osa vakkariporukkaa. Ajattelin kertoa mitä se käytännössä tarkoittaa.
Meillä on kaupassa sellainen käytäntö, että aina kuukauden lopussa saadaan ottaa myymälästä tavaroita, jotka ei enää mene myyntiin. Eli esimerkiksi jos ruoka- tai herkkupusseissa on hieman revennyt paketti, tai päivän parin päässä viimeisestä käyttöpäivästä tai vaikka kissanlelussa joku pikku vika.
Sitten me sovitaan tiimin kesken, kuka ottaa mitäkin. Mulla ei siis ole omia lemmikkejä, mutta haluan aina napata jotain mikä vois ilahduttaa vaikka läheisiä. No, kerran otin sellaisen ison kissanruokapussin, jonka vein appivanhempien kotiin, kun niillä on kissa nimeltä Rauha.
Siitä tuli sellainen hassu kaava: kun kerran vein ruokaa, aloin miettiä että oikeastaan vois aina ottaa kissoille jotain kun mahdollisuus tulee.
Seuraavalla kerralla nappasin mukaan vähän rikkinäisen raapimispuun. Siinä oli pieni ompelema vailla, mutta anoppi kursi sen hetkessä kasaan.
Mutta kun menin viemään sitä, tunnelma olikin vähän viileä. Ruoka oli nimittäin loppunut, ja sen sijaan että olisivat olleet kiitollisia raapimispuusta, kuulin aika napakan kommentin:
Mikset sä ottanut taas ruokaa, et sä nyt voi tulla tän kanssa!
En voinut olla vähän harmistumatta, olinhan viimeksikin selittänyt miten mä saan niitä tuotteita töistä. Sanoin taas ja ne nyökkäsivät että juu juu, ymmärretty muka.
Kotimatkalla ehdotin sitten Ailalle, vaimolleni, että voin jatkossa tuoda joka kuukausi hyvää kissanruokaa sen vanhemmille kunhan sitä töissä ilmaiseksi irtoaa. Siitä tehtiin diili niin sanotusti.
Mut yks juttu ihmetytti seuraavaksi: vaan kuukauden päästä 10 kilon ruokasäkki oli jo syöty tyhjäksi. Kysyin anopilta suoraan, ja kävi ilmi että hän oli jo luvannut osan ruoasta naapurilleenkin. Ajatteli että kun mä kuitenkin tuon lisää pian, niin voi hyvin vähän jakaa muillekin. Ja me puolestamme oltiin ostettu uutta ja vielä kallimpaa kissanruokaa heidän kissalleen. Selitin sitten taas, että ruoka on tarkoitettu nimenomaan Rauhalle, ei koko taloyhtiölle.
Tästä anoppi sitten närkästyi:
Sinähän olet töissä lemmikkieläinkaupassa kai nyt yksi ruokasäkki tännepäin irtoaa!
Niinpä he jotenkin koko ajan luulivat, että mä tahallani pidättelin enkä halua järjestää kissalle ruokaa.
Siinä vaiheessa mulla kyllä paloi hermot tähän soppaan. Sanoin suoraan appivanhemmille, että tästä eteenpäin en enää tuo mitään periaatteesta, ettei tarvitse odottaa mitään ja tiedetään missä mennään. Ei ehkä ollut paras idea mutta ainakin nyt kaikki on selkeää.
