15. helmikuuta
En voi vieläkään käsittää, miten elämäni päätyi tähän pisteeseen. Sain tänään kuulla karun totuuden: vaimoni, Sirkku, tunnusti pettäneensä minua. Hän säälitteli itseään ja rukoili minua antamaan anteeksi. Mutta miten voisin? En ole voinut ymmärtää, kuinka Sirkku saattoi toimia noin. Vaikka täytyy sanoa, ajattelemattomuus ei ollut hänelle vierasta.
Muistan vielä, kuinka häämatkan jälkeisenä päivänä Sirkku kertoi minulle ottaneensa ison lainan. Nyt meidän pitäisi maksaa sitä takaisin yhdessä. En voinut muuta kuin huokaista. Sitten, muutama viikko myöhemmin, Sirkku sairastui äkillisesti ja jouduimme jopa kutsumaan ambulanssin. Silloin sain tietää, että Sirkku oli ollut raskaana, mutta menettänyt lapsen. Sain kuulla tästä vasta jälkikäteen minulle ei oltu kerrottu raskaudesta ollenkaan.
Sirkku selitti: “Nyt kun kummallakin on hyvät työpaikat ja säästöjäkin on kertynyt, en halunnut lapsen muuttavan taloudellista tilannettamme. Ja sitten tuli tämä uskottomuus”
Jotta voisin jotenkin antaa anteeksi, Sirkku keksi oudon ratkaisun: minun pitäisi pettää häntä, jolloin hänellä ei olisi syyllisyyden taakkaa yksin. Hän esitteli minut ystävättärellensä, Leenalle pitkälle, vaaleahiuksiselle naiselle, jolla oli hoikka vartalo. Mutta minulta ei onnistunut tuntui mahdottomalta ymmärtää koko ajatusta.
Leena kysyi: “Etkö sinä ole mies ollenkaan?” Vastasin: “Olen ihan tavallinen suomalainen mies, enkä pysty pettämään vaimoani tarkoituksella.”
Palasin kotiin pahalla tuulella. En halunnut puhua Sirkulle, enkä katsoa häntä silmiinkään. Pakkaisin kimpsuni ja muutin ystäväni Laurin luo.
Jonkin ajan päästä Sirkku soitti ja sanoi: “Olen nyt raskaana, joten joudut kuitenkin palaamaan perheesi luo.” Mutta minä en enää kaivannut Sirkun seuraa enkä perhe-elämää. Lapsikaan ei saanut mieltäni muuttumaan.
Kaupassa törmäsin taas Leenaan. Hän virnisti: “Etsitkö vieläkin vastauksia? Ajattelin, että Sirkun suunnitelma toimi ja olet jo palannut kotiin.”
Aloin epäillä koko juttua ja vaadin nähdä ultrakuvia tai lääkärintodistusta raskaudesta. Sirkku loukkaantui: “Etkö usko sanaani?” Vastasin: “En enää, en petturuuden jälkeen.”
Sirkku ei voinut näyttää mitään todisteita. Silloin ymmärsin, että hän oli taas valehdellut minulle. Laitoin eropapereihin nimeni ja päätin, että nyt riittää.
Tänään opin, että luottamus on kaikki kaikessa. Ilman sitä ei ole yhteistä tulevaisuutta eikä rakkautta. Tästä eteenpäin lupaan itselleni, etten enää aliarvioi omaa arvoani edes parisuhteessa.
