Hei kuulkaas, pakko kertoa sulle, mitä mulle sattui yhtenä aamuna. Olin matkalla kouluun Helsingin bussilla, ja huomasin siinä yksi vähän yli viisikymppinen mies, joka selvästi kamppaili pysyäkseen pystyssä ja piti kaiteesta kiinni. Ensin ajattelin, että ehkä hän oli vähän päihtynyt, mutta kun tarkemmin katselin, oli aika selvää, ettei kaikki ollut kunnossa. Sattumalta jäätiin samalla pysäkillä pois, mikä herätti mun uteliaisuuden. Huomasin että mies käveli todella epävarmasti niinpä lähestyin ja kysyin: Anteeksi, herra, voitteko hyvin? Hän katsoi mua silmiin silminnähtävässä hämmennyksessä ja tuskassa. Jumituin siihen miettimään, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.
Yhtäkkiä se mies romahti maahan, eivätkä minun yritykset herättää häntä tuottaneet tulosta. Ohikulkijat vaan jatkoivat matkaansa, eivätkä pysähtyneet auttamaan. Toimin nopeasti ja soitin hätänumeroon, ja ambulanssi tuli tosi nopeasti. Ensihoitajat kiittivät mua, että soitin ajoissa sanoivat, että jos en olisi reagoinut, lopputulos olisi voinut olla katastrofaalinen. Jatkoin sitten matkaa yliopistolle, mutta toi tilanne jäi kyllä kummittelemaan mieleen.
Asuin vain äidin kanssa, koska en ikinä oppinut tuntemaan isääni. Äitini oli siivojana ja me molemmat tehtiin lumitöitä yhdessä, jotta saataisiin kasaan sen verran tuloja, että pärjättäisiin. Yhtenä lumisena aamuna, kun oltiin haravoimassa pihaa, pysähtyi meidän eteen oikein pramean näköinen ulkomainen auto. Sieltä nousi upean näköinen nainen, joka tuli suoraan meidän luokse. Hän sanoi, Lääkäri antoi teidän yhteystiedot. Pelastitte isäni hengen. Lääkäri kertoi, että ilman teidän nopeaa toimintaa hän ei olisi ehkä selvinnyt. Hän ojensi mulle kirjekuoren, jossa oli euroja, ja sitten hän jatkoi matkaansa. Se ele auttoi meitä äidin kanssa paljon, sillä se helpotti meidän taloudellista taakkaa. Muistan sen päivän edelleen.
Lukion jälkeen menin armeijaan. Äiti oli tosi ylpeä: Olet iloni, sinusta on tullut oikea mies, hän sanoi ja hymyili. Silloin tapasin Aino-nimisen naisen, jonka kanssa tunsin että haluan viettää loppuelämäni. Ennen kuin etenin, esittelin hänet äidilleni. Äiti kiintyi Ainoon heti hän oli kaunis, fiksu ja hyvä sydäminen, selvästi kasvanut rakastavassa perheessä. Jossain vaiheessa tapasin Ainon vanhemmat ensimmäistä kertaa. Hänen äiti katseli mua hetken hiljaa, sitten lämpimästi hymyili ja rutisti. Aino, muistatko sen tarinan pojasta, joka pelasti isoisäsi hengen? Silloin hän oli matkalla töihin, auto meni rikki ja hän joutui bussilla liikkeelle. Sai pahat rinnat lyyhistyi , mutta tämä nuorimies auttoi ja soitti ambulanssin, pysyi hänen vierellään koko ajan, muistelee Ainon äiti leveässä hymyssä. Se kohtaaminen toi kaikille iloa jotenkin tie jälleen kohtasi vuosien jälkeen.
