Muutama päivä sitten isäni tuli käymään luonani. Rupattelimme siinä pöydän ääressä ja kerroin hänelle, että mieheni puhelimessa alkaa olla viimeinen käyttöpäivä käsillä: laite pysyy käynnissä ehkä 1520 minuuttia kerrallaan ennen kuin sammuu, ja vaikka akku vaihdettaisiin, toimii entistä huonommin. Olen siis etsimässä uutta puhelinta syntymäpäivälahjaksi.
Mieheni aikoo antaa vanhan puhelimensa pois. Tiedämme molemmat, että tarvitsen uuden eniten. Sitten isäni otti esiin vanhan, kuluneen laatikon ja sanoi: “Tämä on sinulle mummiltasi. Voit myydä tämän ja ostaa itsellesi uuden puhelimen.” Mummi oli päättänyt antaa minulle vihkisormuksensa. Yllättävää kyllä, säilynyt oli jopa alkuperäinen laatikko.
Sormuksen lisäksi rasiasta löytyi kuitti, hintalappu ja sinetti. Sormus oli ostettu vuonna 1977 ja painoi hieman yli seitsemän grammaa.
Oman ikäni perusteella minun on vaikea vertailla, minkä arvoinen se on nykyään euroissa. Tuntuu kuitenkin arvokkaalta. 1970-luvulla paksut vihkisormukset olivat kovasti muotia, ja moni pystyi sellaiseen silloin panostamaan.
Nykyään harva ostaisi näin jykevää sormusta. En edes osaa arvioida, kuinka paljon se nyt maksaisi. Sormus on 14 karaatin kultaa (583-leima), ja rehellisesti sanottuna uskon vanhan suomalaisen kullan olevan parempaa kuin nykyään. Koon puolesta tämä sormus on valtava verrattuna nykyaikaisiin kihlasormuksiin.
Sanoin heti, etten haluaisi myydä sormusta. Aion käyttää sitä. En usko kaikenlaisiin sanontoihin siitä, ettei vanhoja sormuksia muka voisi käyttää minulle tällä on paljon suurempi merkitys muistona. Puhelimet taas hajoavat ja vaihtuvat joka vuosi, mutta tällaista sormusta en enää koskaan saisi ostettua.
Mitä sinä tekisit tällaisella sormuksella?
