Äiti on jo suuttunut minulle sen jälkeen, kun sai tietää, että mieheni sukulaiset kutsuivat meidät ensi kesäksi kylään. He asuvat merenrannalla Turun saaristossa ja olisivat iloisia majoittaessaan minut ja tyttäreni koko kesän. Tietenkin haluan lähteä, sillä lääkäri on suositellut, että veisimme lapsen meren äärelle kesäisin, jotta hän sairastelisi vähemmän vuoden aikana.
Mutta äiti itkee ja sanoo, ettei tämä käy mitenkään päinsä, sillä kesällä on hirveästi hommaa puutarhassa eikä hän pärjää yksin. Hän laskee kovasti minun apuni varaan, ja muistuttaa jatkuvasti, etten viime vuonnakaan auttanut riittävästi. Se on totta, viime vuonna lapsi oli vasta muutaman kuukauden ikäinen, enkä ehtinyt äidin puutarhalle ollenkaan.
Jo lukiossa kyllästyin äidin kasvimaahan. Kaikilla muilla oli kesälomat ja vapaa-aikaa, mutta minun piti kulkea lähes päivittäin puutarhalla, tehdä lista tehtävistä, kitkeä, kastella ja hoitaa muita askareita. Vanhempani olivat töissä ja pääsivät puutarhalle vain viikonloppuisin, mutta koska minulla oli aikaa, niin miksipä en tekisi puutarhatöitä?
Sillä aikaa kun muut nuoret kuljeskelivat ulkona, uivat ja pelasivat, minä hikoilin kasvimaalla, jotta äiti voisi viikonloppuna huomauttaa, että teen kaiken väärin.
Opiskeluaikoina halusin tienata kesällä hieman ylimääräistä rahaa. Tästäkin sain osakseni uuden kierroksen moitteita.
Kun menin naimisiin, äiti yritti houkutella miestänikin mukaan puutarhatöihin, mutta hän kävi pari kertaa, huomasi ettei töille näy koskaan loppua ja kieltäytyi loppujen lopuksi kokonaan. Äiti oli loukkaantunut, koska kuvitteli kasvatusten olevan myös meille, mutta mieheni totesi, että oli paljon helpompaa ja halvempaa ostaa kaikki kaupasta kuin rehkiä viikonloput kasvimaalla.
En minäkään enää käynyt yhtä usein, vaikka äidin moitteet kaikuivat monen kilometrin päähän. Sitten tulin raskaaksi ja ongelma ratkesi kuin itsestään en enää jaksanut rääkkääntyä puutarhassa, kun olin niin herkkä lämmölle.
Kun lapsi syntyi, hyppäsin koko puutarhakauden yli, vaikka äiti vihjaili, että asia voitaisiin ehkä järjestää. Mutta ei hänkään lopulta vaatinut, kun tajusi, ettei pienen lapsen kanssa hommasta tulisi mitään. Silti hän alkoi jo suunnitella seuraavaa vuotta.
Äidin ajatus oli, että siihen mennessä lapsi olisi kasvanut, ja voisimme vuorotella hänen kanssaan hoitamassa kasvimaata.
Ja lapselle tekisi hyvää. Kaupungissa kaikki on saasteista, vihreys pölyssä, mutta maalla on niin kaunista raikas ilma ja aurinko. Ostetaan pieni allas, varjoisa aurinkovarjo, lapsi saa polskia vedessä, hän unelmoi.
Minua nämä suunnitelmat eivät innostaneet, mutta en sanonut sitä ääneen välikohtausten välttämiseksi. Minulla oli aivan toisenlaiset haaveet.
Uutena vuotena anoppiani tuli käymään hänen sisarensa, mieheni täti ja kummitäti, jota hän pitää toisena äitinä. Täti miehineen asuvat rannikolla, omassa talossaan Paraisten suunnalla. Heidän aikuinen poikansa on muuttanut ulkomaille töihin, joten kotona ovat vain täti ja hänen miehensä.
Saimme kutsun viettää koko kesä meren äärellä, ilmaiseksi tietysti. He sanoivat olevansa kovin ilahtuneita, jos tulisimme.
Ajattelin ensin, että tämä oli vain kohteliaisuus, mutta täti soitti miehelleni useasti ja muistutti, että he todella odottavat meitä. Mieheni ei tietenkään voi olla koko kesää pois töistä, mutta voisi ottaa viikon kesän alussa viedäkseen meidät, ja toisen viikon syksyllä hakiakseen takaisin.
Me todella halusimme lähteä meren äärelle, lisäksi lääkäri oli suositellut sellaista lapselle, jotta hän pysyisi terveenä eikä sairastelisi talvella. Päätin siis lähteä. Vain äitini pilasi tunnelman.
Äkkiä auringosta tuli haitallista, ja miten muka voisin mennä vieraiden luo asumaan hänen mielestään puutarha olisi lapselle paljon terveellisempi kesäpaikka. Hän muistutti, että viime vuonna teki kaiken yksin puutarhalla. Olen päättänyt lähteä, mikä ärsyttää äitiä entistä enemmän.
Sillä kuka oikeasti haluaisi valita kasvimaalla rehkimisen, jos vaihtoehtona on meri ja lepo etenkin, jos ei oikeasti tarvitse mitään puutarhan antimista. Ei meilläkään ole tarvetta äidin satoa kohtaan: ostamme kaiken kaupasta ja hänen säilykkeensä täyttävät kellarin, emmekä niitäkään syö
Joskus täytyy vain ajatella itseään ja oman perheen hyvinvointia, eikä aina muiden odotuksia. Elämässä tasapaino löytyy, kun uskaltaa tehdä itselleen tärkeitä valintoja ja äitienkin täytyy joskus hyväksyä, että lapset kasvavat ja ottavat oman polkunsa.
