Äiti on jo suuttunut minulle sen jälkeen, kun hän kuuli, että mieheni sukulaiset ovat kutsuneet meidät ensi kesäksi heidän luokseen. He asuvat aivan meren lähellä, ja olisivat iloisia, jos minä ja tyttäreni tulisimme koko kesäksi vieraaksi. Totta kai haluan lähteä lääkäri onkin suositellut viemään lasta merelle kesällä, jotta hän sairastelisi vähemmän vuoden aikana.
Mutta äiti itkee, ettei tämä käy mitenkään päinsä, koska kesällä on hirveästi hommia kasvimaalla eikä hän selviä yksin. Hän luottaa kovasti apuuni, ja moittii yhä siitäkin, etten viime vuonna auttanut tarpeeksi. Näinhän se oli, silloin lapsi oli vasta muutaman kuukauden ikäinen, enkä ehtinyt ollenkaan äidin puutarhatöihin.
Jo lukiossa kyllästyin äitini kasvimaahan. Kaikilla muilla oli vapaat ja kesälomat, mutta minun piti mennä melkein joka päivä kasvimaan laidalle, tehtävälista kädessä, kitkemään, kastelemaan ja tekemään muita askareita. Vanhemmat olivat töissä ja pääsivät käymään vain viikonloppuisin. Minulla oli aikaa, joten miksen olisi voinut painaa päätä pensaassa?
Kun muut nuoret kuljeskelivat, uivat ja leikkivät, minä kyykin porkkanoiden keskellä. Kaikki, että äiti saisi kirjaimellisesti pidellä taimiaan ja moittia koko viikonlopun, että teen kaiken väärin.
Yliopistossa halusin tienata vähän kesärahaa, ja siitäkin sain uuden moiterumban oikeastaan joka kesä.
Kun menin naimisiin, äiti yritti vetää miehenikin mukaan kasvimaan töihin, mutta hän kävi pari kertaa ja totesi ettei niillä hommilla ole loppua eikä mitään järkeä, ja kieltäytyi tiukasti. Äiti oli silloin aivan pöyristynyt siitä, ettei kasvimaan sato ole vain hänelle vaan myös meille, mutta mieheni huomasi, että on paljon helpompi ja halvempaa hakea kaikki tarpeellinen kaupasta kuin istua joka viikko multakasan vieressä.
En käynyt itsekään enää niin usein, vaikka äiti jankkasi välimatkojen läpi. Sitten tulin raskaaksi ja ongelma ratkesi itsestään. En voinut enää olla kasvimaalla, kun kärsin pahasti helteistä.
Lapsen synnyttyä jätin koko kasvimaakauden väliin, vaikka äiti siihen vihjailikin, että jotenkin pitäisi yhdistää hommat. Mutta ei hänkään lopulta painostanut, kun tajusi ettei siitä tule mitään näin pienen kanssa. Silti hän teki jo suunnitelmat seuraavalle vuodelle.
Äiti järkeili, että siihen mennessä lapsi kasvaisi, voisimme olla vuorotellen hänen kanssaan, ja minä voisin taas osallistua kasvimaan hoitoon.
Ja lapsi viihtyy! Kaupungissa kaikki on saastunutta, vihreys pölyssä, mutta maalla on raikasta ilmaa ja aurinkoa. Ostetaan pieni allas, laitetaan varjo ja päästetään lapsi pulikoimaan, äiti haaveilee.
Nämä näkymät eivät lämmittäneet minua, mutten sanonut sitä ääneen, ettei tilanne pahene. Omat suunnitelmani olivat aivan toisenlaiset.
Uutena vuotena mieheni äidillä kävi hänen siskonsa, joka samalla on mieheni kummi. Mieheni on hänelle todella läheinen ja pitää häntä kuin toisena äitinään. Kummitäti asuu miehensä kanssa meren rannalla, omakotitalossa. Heidän aikuinen poikansa on töissä ulkomailla, joten kotona ovat vain hän ja miehensä.
Saimme kutsun viettää koko kesä heidän luonaan ilmaiseksi tietenkin. He sanoivat olevansa aidosti iloisia, jos tulisimme.
Aluksi pidin sitä kohteliaisuutena, mutta kummitäti muistutteli miehelleni monta kertaa, että meitä oikeasti odotetaan. Mieheni ei tietenkään pysty viettämään koko kesää, mutta hän ottaa viikon loman alkukesästä viedäkseen meidät ja toisen viikon syksyllä hakeakseen kotiin.
Haluamme todella lähteä meren äärelle, ja lisäksi lääkäri suositteli tällaista matkaa, jotta lapsi pysyisi terveempänä. Olen siis täysin samaa mieltä. Ja tietenkin, vain äitini on saanut tilanteen sotkettua.
Heti äiti muisti, että aurinko on vaarallista; kuinka voisin mennä vieraille asumaan, ja että kasvimaa olisi lapsellekin hyväksi terveyden kannalta. Hän muistutti, että viime kaudella hän teki kaiken yksin. Olen kuitenkin päättänyt lähteä, mikä ärsyttää äitiä entisestään.
Mutta rehellisesti, kuka järjissään valitsee kasvimaan, jos vaihtoehtona on meri? Varsinkin, jos siitä kasvimaan sadosta ei ole meille mitään hyötyä. Ostamme kaiken kaupasta kummassakaan emme ole innostuneita äidin hilloista ja suolakurkkuvarastoista, joita on kellari täynnä… Kaikkea on vieläkin jäljellä yllin kyllin ei ne meille oikein maistu.
