Olen aina tuntenut, että vanhempani kohtelivat minua epäreilusti. Palaan lapsuuteeni, jolloin asuin käytännössä isoäitini luona, koska vanhempani joutuivat tekemään kovasti töitä elättääkseen meidät. Muistan, miten he jättivät minut isoäidin huomaan lähtiessään töihin tai hoidettaville asioilleen. Totuuden nimissä, isoäitini kasvatti minut ja olen hänelle siitä äärettömän kiitollinen.
Nyt minulla on omat lapset, kaksi tytärtä, Veera ja Kaisa. Mieheni ja minä teemme kahta työtä säästääksemme omaa asuntoa varten. Alussa arki oli tosi haastavaa, mutta vanhempani tarjosivat apuaan. He veivät lapsia päiväkotiin, hakivat heidät kotiin, kuljettivat erilaisiin harrastuksiin ja viettivät heidän kanssaan aikaa. Yhteenvetona, vanhempani hoitivat lapsiani, kun minä ja mieheni uurastimme töissä. He ymmärsivät tilanteemme ja olivat valmiita tukemaan meitä.
Eräänä päivänä äiti kuitenkin kertoi minulle, että he aikoivat vuokrata asuntonsa ja muuttaa mökilleen Pohjanmaalle. Se olisi kaukana meiltä, eikä ajatus tuntunut minusta hyvältä. “Äiti, voisitko odottaa vielä pari kuukautta muuton kanssa? Olemme juuri saaneet säästettyä melkein tarpeeksi omaa asuntoa varten. Jos lähdette nyt, minun on pakko lopettaa työt, eikä meillä ole mahdollisuutta ostaa asuntoa tänä vuonna”, anelin.
Vastaus yllätti minut täysin. “Emme ole jääneet tänne sinun takiasi. Haluamme muuttaa ja aiomme tehdä sen. Nyt sinun täytyy itse huolehtia lapsistasi. Olet aina tottunut luottamaan muihin. Meidän ei tarvitse auttaa sinua”, äiti sanoi. Hämmennyin hänen sanoistaan ja tunsin oloni loukatuksi, mutta pidin tunteeni kurissa. Ymmärsin, ettei muutama kuukausi enää muuttaisi mitään heidän kannaltaan, joten en yrittänyt suostutella heitä. Tulin siihen tulokseen, etteivät he enää halunneet viettää aikaa lasteni kanssa, eikä siihen voi ketään pakottaa.
Mieheni ja minä olemme tottuneet ottamaan haasteet vastaan ja selviämään omin voimin. Lopulta opin, että itsenäisyys ja kyky luottaa itseensä ovat arvokkaita taitoja, jotka kantavat elämässä pitkälle vaikka apua olisikin välillä tarjolla, tärkeintä on uskoa omiin mahdollisuuksiinsa.
