Minulla on maailman paras äiti! Hän synnytti minut liian nuorena vain 16-vuotiaana. Kaikki sukulaiseni olivat järkyttyneitä, mutta isovanhempani tukivat häntä. Lopputuloksena synnyin rauhallisimpana ja parhaana lapsena koko maailmassa.
Koko perhe kasvatti minua yhdessä. Vanhempani auttoivat äitiäni jatkamaan opintojaan, joten meillä ei ollut taloudellisia huolia. Kiitos äitini ahkeruuden, meidän ei tarvinnut koskaan riidellä rahasta, eikä kotona syntynyt riitaa.
Lapsuus kului, kasvoin teiniksi, ja 16-vuotiaana tulin itse raskaaksi. Vain poikaystäväni käyttäytyi kunnolla otti vastuun ja meni kanssani naimisiin. Synnytin lapsen 17-vuotiaana. Niinpä äitini tuli isoäidiksi 33-vuotiaana. Hän ei ollut masentunut vaan onnellinen ja yhdessä jatkoimme uuden lapsen kasvatusta perheenä. Pystyin jatkamaan opintojani ja löysin hyvän työpaikan.
Nyt oma lapseni on 12-vuotias ja odotan toista lastani. Kaikki oli hyvin. Tai paremminkin oli.
Vain vähän aikaa sitten äitini kertoi haluavansa toisen lapsen. Kysyin tietysti miksi. Ilmeni, että hän rakastui mieheen, jolla on kuitenkin perhe ja joka ei aio jättää vaimoaan. Olin järkyttynyt. Mitkään puheet eivät auttaneet. Äitini kertoi, että on jo raskaana eikä aio luopua lapsesta hän aikoo saada toisen lapsen.
Itkimme yhdessä. Itkimme, koska äidin mies ei tule menemään hänen kanssaan naimisiin, ei tunnusta lasta omakseen eikä tue häntä taloudellisesti. Jos äiti tämän lapsen haluaa, hänen pitää selviytyä itse. Ja tällä miehelläkin on jo lapsia.
Lopulta äiti loukkaantui. Olisin voinut yrittää kannustaa häntä, mutta en tiedä mitä tehdä. Hän on rakastunut, raskaana ja jätetty kuinka paljon pahemmin voi enää käydä.
Mielessäni pyörii koko ajan, että kun lapsi syntyy, kaikki naapurit ja tutut tulevat puhumaan asiasta ja ehkä nauravatkin äidille. Hänestä tulee yksinhuoltaja äiti viidennellä vuosikymmenellään. Meillä on pieni kaupunki, joten huhut leviävät nopeasti.
Tuemme äitiä kaikessa mahdollisessa. Jos jäisin itsekin surulliseksi ja katkeroituisin, äiti ei jaksaisi. Isoäiti ja isoisä eivät tiedä vielä mitään äiti pyysi, ettemme kertoisi heille vielä.
Luulen, että äiti miettii myös raskauden keskeyttämistä. En tiedä, pitäisikö minun puhua hänelle siitä vai olla tukena päätöksestä riippumatta. Pelkään, mutta samalla säälin äitiäni. Hän on selvästi kiintynyt tulevaan lapseen, mitä hän voisi muka tehdä? Kaikki vastustavat hänen päätöstään pitää lapsi. Uskon, että hän on jo ehtinyt rakastaa syntymätöntä lastaan. Mitä meidän pitäisi tehdä? Luopua lapsesta vai yrittää kasvattaa hänet? Äidin täytyy tehdä päätös itse.
Kerroin asiasta miehelleni hänellä yksin on perheemme tulot. Hän suhtautui asiaan yllättävän rauhallisesti. Ei pelkää vaikeuksia. Sanoi, että jos kaksi lasta mahtuu, kyllä kolmaskin. Mutta minä pelkään silti. Turhaan?
