Olin kotona askareissa omaan tahtiin, kun muisto päivän vapaasta tuntui erityisen hyvältä. Yhtäkkiä puhelin soi, ja tuttu nainen ilmoitti yllättäen tulevansa poikansa kanssa kylään. Yritin selittää, että olin juuri siivoamassa, mutta hän ei tuntunut kuulevan lainkaan.
Kymmenen minuutin päästä he olivat jo oveni takana. En ollut erityisen iloinen siitä, että Matti tuli mukaan, sillä hän oli hyvin vilkas lapsi.
Istuskelimme keittiössä kahvia juoden, ja ystäväni poika katseli piirroselokuvia olohuoneessa. Hetken kuluttua kuului hurja rysähdys. Menin katsomaan, ja huomasin akvaarion olevan särkynyt. Kalat olivat pitkin mattoa, ja vesi valui nurkkiin.
Ystäväni kiirehti heti Matin luo tarkistamaan, ettei mitään ollut sattunut. Minä aloin kuivata vettä rievulla, ettei alakerran naapuri saisi vesivahinkoa. Kun sain pahimmat siivottua, ystäväni totesi heidän lähtevän.
Voisitko auttaa viemään maton pesulaan? kysyin varovasti. Ei, Matti on nyt kovin järkyttynyt, meidän täytyy rauhoittaa hänet.
Kysyin Matilta, miksi hän oli akvaariolla. Hän vastasi, että paperilentokone lensi sinne, ja hän yritti hakea sitä. Parasta oli se, ettei mitään paperia näkynyt missään. Matti tuijotti kaappia ja väitti, että oli ottanut sieltä. Ymmärsin, että lentokone oli tehty vihkitodistuksesta.
Teet sitten uuden. Ei se niin suuri vaiva ole.
Totta kai, miksi ottaisinkaan stressiä? Ostaisin uuden akvaarion, hankkisin uuden todistuksen ja maksaisin naapurin vahingot. Lisäksi ystäväni syytti minua ei pitäisi pitää tärkeitä papereita näkyvillä.
Kun vieraat olivat lähteneet, kävin naapurin luona tarkistamassa, ettei vettä ollut vuotanut. Siivosin viimeisetkin jäljet ja kävin lepäämään. Illalla ystäväni lähettää viestin, että olen hänelle velkaa. He olivat käyneet psykologilla, koska Matti oli pelästynyt. En vastannut, vaan suljin koko numeron pois mielestäni.
Muistan tämän kaiken edelleen, vaikka vuodet ovat vierineet, ja aina ihmettelen, kuinka jotkut vieraat sulkevat korvansa toisen arjelle ja unohtavat koko tekemisen merkityksen.
