Sillä aikaa kun äidit täyttävät keskustelupalstoja kysymyksillä siitä, mitä laittaa mukaan ensiapulaukkuun ja saako vaunuilla mennä koneeseen asti, muut matkustajat valmistautuvat jännittyneinä lentoihin heidän vieressään. Viime vuosina tästä on tullut hyvin yksinkertaista. Aluksi joku yritti nolata suomalaiset valittajat muistuttamalla, että lapsia pitää rakastaa, mutta nykyään lentoyhtiöitä pyydetään jo järjestämään melkein omia osastoja, jotta eri vierustoverit pysyisivät erillään. Milloin meille kävi näin?
Toivotan hyvää matkaa!
Milloin siitä tuli trendikästä olla rajoittamatta elämää, vaikka perheessä on lapsi? Käydä töissä, ylläpitää sosiaalista elämää, käydä tapahtumissa, matkustaa niin paljon kuin mieli tekee lapsen iästä riippumatta. Äitimme eivät eläneet noin prameasti eikä heidän mieleensä tullutkaan tuollainen. Vaikea kuvitella esimerkiksi äitiä vauvan kanssa ravintolassa 1960-luvun Helsingissä. Se olisi nähty onnena ja siihen oli hyvät syynsä.
Vaikka totuutta kuinka pakenisi, lapsen kanssa matkustaminen erityisesti pitkät matkat on stressaavaa niin vanhemmille kuin lapsellekin. Kaikkien viihtyvyys vaatii yritystä. Moni ei halua nähdä tätä vaivaa. Kun suomalaisten lomat alkavat, annetaan itselle lupa rentoutua heti ja lapset jätetään pärjäämään omillaan. Silloin muut saavat kärsiä.
Jokainen meistä haluaa matkustaa mukavasti. Kuka haluaa viettää edes kahta lentotuntia metelissä ja sähellyksessä etenkin kun on valmiiksi maksanut sievoisen summan euroja lentolipusta? Matkustajat marmattavat jo istuinten väljyyksistä, että voisi oikaista jalat kunnolla. Ja minkälaista viihtyisyyttä siitä tulee, kun takapenkillä viisi vuotta vanha lapsi innostuu heiluttamaan penkkiä edestakaisin? En ole koskaan nähnyt kenenkään vastaavan tähän hymyllä tai ryhtyvän leikkiin mukaan.
Päiväkoti katoava luonnonvara
Olen joskus yrittänyt olla kohtelias. Kun viereeni istuutui nainen alle vuoden ikäisen lapsen kanssa, teki mieli pidättää hengitystä. Pian kuitenkin selvisi, ettei se ollut vielä mitään perheessä oli monta lasta! He olivat levittäytyneet eteen, taakse ja molemmille sivuille, tavarat levällään, pulputtivat päällekkäin, jakoivat tuttipulloja ja tutteja penkkiriveillä. Olisi enää puuttunut että he olisivat adoptoineet minut mukaan niin tiiviisti joukkoon kuului. Ehkä kaikkein ärsyttävin hetki oli, kun minua pyydettiin pitämään milloin mitäkin ilman kiitosta, ja olin vähällä saada keitettyä vettä lämpimästä termarista päälleni pari kertaa. Aika loistavaa! Ei siinä päässyt pakoon minnekään, teki mieli hypätä ikkunasta.
Toisen reissun tein junassa. Näin miten nelivuotiaan tytön äiti piti tyttöään aktiivisena lähes koko 26 tunnin matkan. Nainen yritti parhaansa, ettei lapsi häiritsisi muita, mutta käytännössä matka kului Helmi, mennäänpä tuonne, Helmi, nyt katsotaan ikkunasta, Hei, piirretään yhdessä ja sitä piirtämistä kesti 40 minuuttia ääneen, värikynien ja piirrettyjen koirien sekä kissojen värien valinnalla. Lopulta alkoi mietityttää, oliko tämä vai joku muu pahempi.
Sitä seuraa helposti syyllistävä vinkki: olisitpa kotona, kunnes lapsi kasvaa. Tokihan jos lapsi on niin rauhallinen, että hiljainen piirtäminen sujuu kolme tuntia ja nukahtaa piirroksensa päälle mikäs siinä. Mutta onko sellaisia lapsia olemassa?
Eikä unohdeta niitä vauvoja, jotka itkevät nousussa ja laskussa ja siitä väliltäkin. Jos ennen heitä oli koneessa yksi, nyt suomalaisten koneissa on jo kolme, viisi tai enemmänkin. Mukana vielä iloiset siskot ja veljet, jotka juoksentelevat pitkin käytäviä. Sellaisten lentojen jälkeen koneesta poistuu liki yhtä nopeasti kuin se nousikin.
Täytyy mainita, etten pidä itseäni lapsivastaisena. Olen matkustanut pienen lapsen kanssa pakosta. En vain yksinkertaisesti jaksa lomalla palvella ketään muuta kuin itseäni. Reissuun lähdettiin sitten kun lapselle pystyi sormin näyttämään asiat ja selkeästi käskemään: istu paikallasi, älä koske mihinkään. Silloinkin mielestäni istutaan, eikä piirrellä ympäriinsä. Moni suomalainen vanhempi ei ajattele näin vaan varaa koko kehityspaketin: piirustusvälineet, juoksulenkit ja liikunnat, kaiken kuulumattoman tärkeän lapsen kasvuun. Ja siinä se toiset katselevat ja kuuntelevat.
Ehkä tämän kaiken jälkeen opin, kuinka arvokasta on nähdä asiat myös muiden matkustajien näkökulmasta ja pitää maltti mielessä seuraavallakin lentomatkalla. Suomalaisessa kulttuurissa arvostetaan hiljaisuutta ja toisten huomioon ottamista. Sen meinaa aina unohtaa, ellei omakohtaisesti koe näitä tilanteita ja silloin oppii.
