Tänään tuli vuosi täyteen siitä, kun ensimmäinen lapsemme syntyi. Juhla oli iso tapaus koko suvulle, ja appivanhempani päättivät antaa meille suuren lahjan he antoivat meille oman asuntonsa. Tämähän olisi voinut olla meille täysi onni, mutta sisälläni kaipasin kuitenkin vanhaan vuokra-asuntoomme, ja toki ajattelin osittain appivanhempiani asiasta vastuullisina.
Heti häiden jälkeen vaimoni Aino ja minä asetuttiin pieneen vuokrakämppään Helsingin laitamilla. Molemmat paiskittiin töitä ja maksettiin vuokraa tunnollisesti joka kuukausi, tavoitteena ehkä joskus päästä vuokraamaan isompi talo. Sitten yllättäen Aino tuli raskaaksi. Olimme ajatelleet lykätä lapsen hankkimista vielä pari vuotta, mutta elämä päätti muuten. Kun kerroimme AiAinon vanhemmille, että heistä olisi tulossa isovanhemmat, he innostuivat järjestämään asiat lapselle mahdollisimman hyvin.
Niinpä appivanhemmat ostivat pienen omakotitalon maaseudulta ja antoivat meille omistamansa kaksion Kalliossa. Heillä kun on varaa, niin he myös remontoivat asunnon ja uusivat meidän kuluneet kalusteemme. Olimme kiitollisia, mutta samalla huomasimme, ettei meillä ollut juuri sananvaltaa sisustukseen. Otimme lahjan vastaan ja muutimme, mutta emme osanneet aavistaa, miten haastavaksi arki kävisi.
Appivanhemmista tuli meillä lähes vakioasukkaita; vierailut toistuivat tiheästi, ja aina löytyi jotain, mitä piti järjestellä heidän mielestään oikein. Usein tunsin olevani vieras omassa kodissani, eikä mielipiteilleni jäänyt tilaa. Anoppini kolusi kaappeja ja varastoja, välillä jopa ilman meidän läsnäoloamme. Tarpeeni omaan tilaan jäi jatkuvasti taka-alalle ja joskus tuntui, että jopa vesilasin paikkaa piti perustella heille. Joskus heidän siivousintonsa johti siihen, että tavaroita katosi tai niitä laitettiin kierrätykseen, ja vietimme tuntikaupalla niitä etsiessä. Kerran sattui jopa niin nolosti, että appiukko hävitti meidän tärkeät asiakirjat vahingossa, ja tämä johti Ukko-Pekan ja vaimoni väliseen mykkäkouluun moneksi kuukaudeksi.
Nyt Aino ja minä ollaan mietitty, miten saataisiin taas oma rauha ja vapaus. Olemme pohtineet, pitäisikö heidän avaimensa kerätä pois, että saisimme rakentaa perheemme arkea omilla säännöillä.
Opin tämän vuoden aikana, että hyvää tarkoittavat lahjatkin voivat muuttua taakaksi, jos rajat eivät ole selvät. Kaikella kunnioituksella: oma koti se tarvitsee omat rajat ja rauhan.
