Saara ei enää pystynyt kestämään vanhempiensa tapaa kohdella häntä. Ensimmäistä kertaa hän lopetti keskustelun äitinsä kanssa yllättäen, purkaen turhautumisensa paiskaamalla puhelimen seinään niin kovaa, että se hajosi. Vaikka hän tiesi, että hänen reaktionsa oli liioiteltu, hän ei voinut hallita sitä tunnevyöryä, joka kuohui hänessäraivoa, katkeruutta ja voimattomuutta. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan, kun myrsky riehui hänen sydämessään, ja hän tunsi tilanteen raskauden.
Työskennellessään kahdessa eri työssä Saara ei saanut lainkaan tukea vanhemmiltaan, mikä vain lisäsi hänen tuskaansa. Oivallus siitä, että vanhemmat olivat keskittyneet vain hänen siskoonsa kaikki nämä vuodet, satutti häntä syvästi. Vaikka hänen olisi pitänyt iloita siskonsa puolesta, raha-asiat pyörivät jatkuvasti Saaran mielessä.
Puhelin soi lakkaamatta. Ensimmäinen puhelu tuli äidiltä, joka pyysi häneltä lainaa. Saara, vaikeuksissa rahojen kanssa, päätti kieltäytyä. Sen jälkeen hän sai kutsun siskonsa uuteen kotijuhlaan, mutta Saara ei suostunut siihenkään. Muutaman päivän kuluttua äiti tuli käymään, ja Saara toivoi, että tämä ehkä pyytäisi anteeksi pyytämällä rahaa siskon asunnon vuoksi, vaikka tiesi Saaran taloudellisen tilanteen.
Sen sijaan keskustelu kiristyi pian. Äiti vaikutti siltä, että oli huomannut Saaran loukkaantuneen, ja arvosteli tämän rahahuolia. Saara yritti selittää, että kyse ei ollut pelkistä euroista. Hän nosti esiin oman asuntolainansa vaikeudet, jotka vanhemmat tiesivät hyvin, mutta silti jättivät huomioimatta. Äiti kiersi aihetta ja syytti häntä siitä, että hän ajattelee vain rahaa.
Syvästi satutettuna Saara riiteli äitinsä kanssa ja toi esiin kaipuunsa hyväksynnän ja rakkauden. Hän kysyi, oliko tehnyt jotain väärin ansaitakseen sen, että häntä kohdeltiin eri tavoin kuin siskoa. Keskustelun jälkeen Saara oli täysin loppu henkisesti, mutta hän mietti edelleen, miten päästä eteenpäin ja löytää perheeseensä rauhaa ja rakkautta.
