Olen 41-vuotias ja ollut naimisissa puolisoni kanssa siitä lähtien, kun olin 22. Kaksi kuukautta sitten mieleeni hiipi ajatus, jota en ollut ennen uskaltanut sanoa ääneen: en taida olla koskaan rakastunut häneen sillä tavalla, kuin ihmiset kuvailevat sitä oikeaksi rakkaudeksi. Se oli tavallinen ilta, istuin olohuoneessa katsomassa televisiota, kun aloin miettiä, miksen koskaan ole tuntenut niitä perhosia vatsassa, sitä kutkuttavaa jännitystä ja kaipuuta halata toista heti, kun tämä astuu ovesta. Ajatus jäi mieleeni ja sen myötä moni asia elämässäni alkoi asettua paikoilleen.
Tulen vaikeasta kodista. Isäni joi paljon, tuli kotiin humalassa, kulutti rahansa viinaan ja aiheutti jatkuvasti ongelmia. Äitini siivosi muiden ihmisten koteja paikaten sillä summalla sitä, mitä isältä jäi puuttumaan. Kasvoin riitojen, väsymyksen ja jännitteiden keskellä. Teininä toivoin vain, että pääsisin pois kotoa, saisin omaa rauhaa, voisin nukkua öisin enkä joutuisi heräämään huutoon. En haaveillut rakkaudesta haaveilin pakomatkasta.
Kun tapasin mieheni, olin 22 ja hän oli minua kymmenen vuotta vanhempi. Jo kuukauden seurustelun jälkeen hän puhui yhteen muuttamisesta, siitä että hän halusi auttaa minua ja perustaa kanssani perheen. En pysähtynyt miettimään, olenko oikeasti rakastunut. Näin tilanteessa mahdollisuuden paeta vanhaa kotia ja aloittaa uusi elämä. Lähdin nopeasti mukaan, keräsin tavarani ja muutin hänen luokseen. Ei ollut pitkää pohdintaa, ei syviä epäilyjä vain polttava tarve päästä pois.
En voi sanoa, että elämäni olisi ollut huonoa. Hän on hyvä mies ahkera, vastuullinen. Meillä ei ole koskaan puuttunut ruokaa pöydästä, olemme aina pystyneet maksamaan vuokran, myöhemmin saimme oman asunnon ostettua. Lapsemme ovat hänelle kaikki kaikessa, hän huolehtii kaikesta. En ole koskaan epäillyt häntä uskottomuudesta, eikä suhteessamme ole ollut suurempia riitoja. Ulospäin liittomme näyttää täydelliseltä. Juuri tämä hämmentää minua eniten, sillä mitään suurta syytä tähän outoon tyhjyyden tunteeseen ei löydy.
Rakastan häntä. Kunnioitan häntä. Olen kiitollinen monesta asiasta. Hän antaa minulle rauhaa ja turvaa. Mutta kun katson menneisyyteen, ymmärrän, etten ole koskaan tuntenut sitä suurta, liekehtivää rakkautta, josta toiset naiset puhuvat. En ole koskaan ollut mustasukkainen, pelännyt hänen menettämistään tai odottanut sydän pamppaillen hänen tulevan kotiin. Rakkauteni on ollut enemmän tapa, kumppanuutta ja kiitollisuutta ei liekkiä.
En ajattele eroa enkä etsi ketään muuta. En tahdo rikkoa perhettäni. Nyt vain uskallan ajatella asiaa, jota en ole ennen itselleni myöntänyt: ehkä se, mitä vuosien ajan kutsuin rakkaudeksi, oli oikeasti tarve, turva ja halu karata vaikeasta elämästä. Ja nyt, 41-vuotiaana, aikuisten lasten ja omakotitalon kanssa, ymmärrän tämän.
Tunnen ajoittain syyllisyyttäkin, että edes pohdin tällaisia. Sanon itselleni: Miten voit kyseenalaistaa jotain, mikä on tuonut sinulle vakauden? Samalla mietin, että rehellisyys on tärkeää. Ehkä minun tapani rakastaa vain on erilainen. Ehkä opettelin ensin selviytymään ja vasta sitten rakastamaan. En tiedä. Tiedän vain, että tämä ajatus on liikauttanut jotain syvällä itsessäni, sellaista, jota olen kantanut mukanani siitä saakka, kun olin vielä pieni, pakoon haaveileva tyttö.
Miten te toimisitte minun asemassani?
Kaipaisin neuvoa teiltäJa ehkä se riittää. Istun tässä sohvalla ja annan itselleni luvan tuntea juuri niin kuin tunnen epätäydellisesti, rauhallisesti, omalla tavallani. Odottaen, että ovi käy, ihan tavalliseen tapaan. Ehkä minun rakkaustarinani ei koskaan ollut ilotulitusta, vaan enemmänkin takkatulen tasaista lämpöä. Joskus se, minkä pelkää olevan puutetta, onkin hiljainen runo, lempeä lupaus siitä, että on toista varten: ei siksi että pakenee, vaan koska ehkä on viimein kotona. Tämä oivallus ei muuta kaikkea, mutta jotenkin se helpottaa hengittämistä. Kai rakkaus voi olla monenlaista, ja tämä minun on vaikka kysymyksiä jäisikin ilmaan. Tänään valitsen kiittää siitä, mitä olen saanut, ja antaa itselleni anteeksi sen, mitä en koskaan tuntenut. Elämä jatkuu ja minä otan sen vastaan juuri näin sydän hiljaa auki, omalla tavallani rakastaen.
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
