Turha sanoakaan, kaikki on täysin omaa syytäni! ystäväni sisko nyyhkyttää. En olisi ikinä osannut kuvitella, että näin kävisi! Nyt en tiedä, miten olla, enkä tiedä millä keinoilla saisin kaiken takaisin menettämättä kasvojani.
Siskoni meni naimisiin muutama vuosi sitten.
Häiden jälkeen sovittiin, että tuore aviopari muuttaisi miehen äidin luokse asumaan. Vanhemmillani on iso kolmio Helsingin Lauttasaaressa, eikä lapsia ole kuin tämä yksi poika.
Pidän yhden huoneen itselläni, loput ovat teidän käytössänne! sanoi anoppi. Ollaan kaikki fiksuja ihmisiä, pidetään sovussa huolta toisistamme. Ja voidaan tarvittaessa aina muuttaa pois! sanoi sulhanen vaimolleen. En näe siinä mitään pahaa, että kokeillaan ensin yhteiseloa äitini kanssa. Jos ei toimi, vuokrataan asunto…
Näin päätettiin toimia. Yhteiselo osoittautui kuitenkin odotettua haastavammaksi. Sekä miniä että anoppi yrittivät parhaansa mukaan, mutta päivä päivältä tuli vaikeampaa. Pienet kaunat kasvoivat ja ajoittain purkautuivat riitoina, jotka yleistyivät koko ajan.
Lupasit, että muutetaan vuokralle jos tämä ei toimi! vaimo puuskahti miehelleen kyyneleet silmissään. Eiköhän me pärjätä, puoliso hymähti alentuvasti. Eihän nämä ole isoja asioita, turha niiden takia laukkuja pakata.
Tasaisesti vuosi kului ja vaimo jäi äitiyslomalle. Jonkin ajan päästä syntyi terve poika.
Pojan syntymän aikoihin anoppi jäi työttömäksi, eikä uusi työpaikka löytynyt helposti kukapa mielellään palkkaa lähellä eläkeikää olevaa naista. Miniän ja anopin täytyi olla nenätysten samassa asunnossa kellonympäri, kumpikaan ei päässyt minnekään. Koti-ilmapiiri kävi raskaaksi; pinnat kiristyivät entisestään.
Mies kohautteli vain olkapäitään, hän kun oli perheen ainoa elättäjä.
Ei voida nyt jättää äitiä yksin, kun hänellä ei ole elannon mahdollisuuksia. En pysty jättämään häntä pulaan enkä myöskään sekä vuokraamaan asuntoa että auttamaan äitiäni taloudellisesti. Kunhan äiti löytää työn, muutetaan pois!
Nuoren naisen kärsivällisyys kuitenkin petti ennen kuin uutta työpaikkaa löytyi. Hän pakkasi tavaransa, otti pojan mukaan ja muutti oman äitinsä luo Tikkurilaan. Jättäessään sanoi miehelleen, ettei enää koskaan astu miehensä äidin kotiin, jos tämä arvostaa perhettään niin miettiköön ratkaisuja.
Vaimo luuli, että miehellä oli samanlaiset arvot ja että tämä yrittäisi voittaa perheensä takaisin. Mutta hän oli pahasti väärässä.
Yli kolme kuukautta oli kulunut siitä, kun vaimo muutti äitinsä luo, eikä mies ollut käynyt takaisin houkuttelemassa. Mies asuu äitinsä kanssa, palaa töiden jälkeen kotiin, soittelee videopuheluja vaimolle ja pojalle sekä käy viikonloppuisin kumartamassa anopin oven takana.
Heillä on nyt vierassuhde.
Miehellä on sekä vaimonsa että äitinsä huomio, ja lisäksi äiti säälii tämän kurjaa kohtaloa ja kotona saa olla rauhassa, eikä tarvitse hoitaa lasta. Puoliso sai siis parhaat puolet kummaltakin! Ja anopillakin menee hyvin ei hän oikeastaan menettänyt mitään olennaista.
Vaimo kuitenkin murehtii ja syyttää itseään katkerana. Hän rakastaa miestään, vaikka tietää ettei tämä toimi oikein.
Mitä kuvittelit, kun lähdit? miehen vastaus on tyly. Voit palata, jos haluat.
Todennäköistä on, ettei mies aio ikinä lähteä äitinsä luota vuokralle. Äitiyslomalla oleva nuorikko ei voikaan kustantaa asuntoa yksin.
Onko tämä perheen loppu?
Mitä itse tekisit, onko puolisolla enää mitään mahdollisuutta palata anopin kotiin kadottamatta kasvojaan?
Joskus täytyy tunnistaa, milloin omat rajat ovat tulleet vastaan, ja ymmärtää pyytää tukea ei ole heikkoutta myöntää toisenkin tarvitsevan tilaa ja uuden alun. Sopu ja rohkeus puhua suoraan ovat suomalaisen perheen aito voimavara.
