Pelkään menettää sinut

Pelkään menettäväni sinut
Tässä minä asun, hymyilee Leevi ja kutsuu tytön sisään kerrostaloasuntoonsa Helsingissä.
Astu vaan peremmälle, minä käyn vain nopeasti keittiössä.
Hilja epäröi, astuu varovasti eteiseen, katselee hermostuneesti ympärilleen eikä riisu kenkiään.
Jokin häiritsee häntä
Kun Leevi ilmestyy takaisin eteiseen, Hiljan katse jähmettyy kauhusta, kädet alkavat täristä, eikä hän sano sanaakaan ryntää vain ovelle ja juoksee portaisiin.
Hilja, mihin sinä menet?!
Leevi jää hämmentyneenä tuijottamaan avointa ovea ja sitten Marttaa, saksanpaimenkoiraa, joka seisoo hänen vierellään Hän ei olisi ikimaailmassa uskonut, että kaunis ilta päättyy näin oudosti.
Ihan noin vaan juoksi ulos eikä edes sanonut mitään?
ihmettelee Veikko, kun Leevi kertoo ystävälleen, mitä oli tapahtunut.
Niin.
Ei sanaakaan, vain pakeni.
Näytti siltä kuin olisi nähnyt kummituksen.
Leevi nostaa oluttölkin, katsoo sitä hetken ja laskee sen sitten pöydälle.
En ymmärrä Miksi hän teki näin?
Mikä kummassa pelästytti häntä niin?
Syy vaihtoehtoja on monta.
Oletko koittanut kysyä suoraan?
Olisin kyllä kysynyt, jos hän vastaisi puhelimeen.
Eilisillasta asti en ole saanut häneen yhteyttä.
Oletko käynyt hänen ovellaan?
En.
Jätin Hiljan vain hänen rapun ovelle.
En tiedä missä asunnossa hän asuu.
Omituinen tilanne.
Älä muuta sano Eikä tämä alkanutkaan mitenkään huonosti.
Kaikki meni hyvin, kunnes
Ehkä mikään ei ole vielä lopullista?
Älä heitä kirvestä kaivoon.
Vaikuttaa, ettei hän haluakaan enää olla kanssani.
En keksi muutakaan.
Maanantaina näette töissä ja voit kysyä.
Sen jälkeen näet, mitä tehdä.
Leevi tapasi Hiljan ensimmäisen kerran täpötäydessä raitiovaunussa Helsingin keskustassa.
Kukaan ei tahtonut antaa paikkaansa nuorelle naiselle, mutta Leevi antoi.
Seisoessaan hänen vierellään, Leevi hymyili koko matkan.
Häntä viehätti Hilja.
Hän olisi halunnut tutustua paremmin, mutta a) kiire töihin ja b) ei ollut tottunut tapailemaan työmatkoilla.
Mitä siinä edes sanoisi?
Moi, olen Leevi.
Tässä puhelinnumeroni.
Soittele kun ehdit iltasella? Kuulostaa typerältä ja kliseiseltä.
Leevi asteli raitiovaunusta muiden mukana ja suuntasi suoraan toimistolle.
Kävellessään hän kuvitteli, että tyttö seurasi häntä, mutta ei kääntynyt katsomaan eihän se ollut mahdollista.
Toivot vaan liikaa, ajatteli Leevi.
Koko seuraavan tunnin hän yritti päästää tytöstä irti, mutta ei saanut mielestään hänen silmiään eikä hymyään.
Jopa sähköpostit avautuivat hänen hymynään.
Niitä pohtiessaan Leevi tuskin havaitsi, kun toimitusjohtaja Jukka-Pekka toi uuden työntekijän tervehtimään: Ottakaapa hyvin vastaan uusi kollegamme.
Leevi ei meinannut uskoa silmiään se oli sama tyttö!
Hän ajatteli jo, että alkaa tulla hulluksi.
Tyttö hymyili: Hilja.
Leevi.
Hauska tutustua.
Leevi ei saanut sanotuksi enää mitään, koska oli niin hämmentynyt ja hullaantunut.
Sisällä tuntui myrskyävän.
Joka kerta, kun he törmäsivät työpäivän aikana, Leevi tunsi kuin haluaisi repiä tähden taivaalta.
Olisi valmis suuriinkin uhrauksiin Hiljan vuoksi.
Samana iltana Leevi tapasi Veikon Kaivopuistossa, missä he usein ulkoiluttivat koiriaan.
Hän kertoi innoissaan uudesta työtoverista.
Veikko tunnisti heti oireet.
Sinä olet rakastunut, kaveri!
Niinkö?
On!
Näin kävi minullakin, kun tapasin Virpin: heti tiesin, että hän on se oikea.
Siltä se tuntuu nytkin.
Joka kerran kun näen Hiljan, haluaisin olla aina hänen kanssaan.
Toimi nyt.
Kutsu hänet kahville, leffaan.
Luuletko että hän suostuu?
Jos et kokeile, et tiedä.
Ja jos vitkuttelet, joku muu ehtii ensin.
Mutta jos hänellä on jo joku Nolottaa ehdottaa treffejä, jos olen väärässä.
No, silloin pysytte työystävinä.
Mutta kokeile silti.
Et voi hävitä mitään.
Ja Leevi kokeili.
Työpäivän jälkeen hän lähestyi Hiljaa ratikkapysäkillä, hymyili ja nolostui, otti kuitenkin itseään niskasta kiinni:
Älä ymmärrä väärin Mutta lähtisitkö illalla kahville tai elokuviin kanssani?
Hilja hymyili ja suostui.
He joivat kahvit Punavuoren kahvilassa ja kävelivät puolille öin hiljaisessa kaupungissa, kunnes Leevi saatteli Hiljan kotiinsa.
Ilta meni vielä paremmin kuin hän oli uskaltanut kuvitella.
Kotona Leevi ulkoilutti Martsansa, koska oli unohtanut iltalenkin.
Sitten hän vain makasi sängyssä aamuyöhön asti, katsoi kattoon ja haaveili Hän kuvitteli tekevänsä Hiljalle kosinnan, heillä olisi perhe, lapset, viikonloppuisin mökkireissuja järven rannalle.
Jotenkin tuntui, että unelmat voisivat olla pian tottakin.
Kolme kuukautta kului.
Ne olivat Leevi elämän onnellisimmat kuukaudet.
He kävivät illallisella, katsoivat romanttisia elokuvia Tennispalatsissa, suutelivat lämpimässä kesäsateessa muiden ohikulkevien piittaamatta.
Hilja oli uskomaton.
Lämmin, kiltti, hauska, aito.
Myös hyvin vaatimaton ja suoraselkäinen.
Leevi oli kiitollinen kohtalolle, että tämä johdatti heidät yhteen.
Vain yksi pulma varjosti: yhteisten kävelyjen jälkeen Leevi joutui vielä ulkoiluttamaan Marttaa.
Kodissa asui vain hän ja koira, eikä ollut muuta, joka lähtisi ulos hauvan kanssa.
Se oli vähän hankalaa.
Useasti Leevi ehdotti lenkkiä kolmisin, mutta Hilja suhtautui siihen oudosti: muuttui hiljaiseksi, käänsi katseensa sivulle ja kieltäytyi.
Lähdetään mieluummin kahdestaan?
Jos vaikka haluttaisiin piipahtaa kahvilassa.
Koiraahan emme saisi mukaan.
Olet oikeassa, Leevi myöntyi.
Ajan mittaan Leevi kosikin ja pyysi Hiljaa muuttamaan asumaan yhteen.
Hilja suostui kosintaan, mutta yhteiseen asuntoon muuttamisen kanssa hän vitkutteli.
Hilja, tiedän että naimisiin menemme vasta ensi vuonna, mutta voimmehan jo asua yhdessä.
Minusta olisi helpompaa kun olisit vierellä.
Lupasin vuokranantajalleni asuvani täällä vuoden loppuun.
En halua aiheuttaa vaivaa.
Annan sinulle rahat loppuvuoden vuokraan, jos se helpottaa.
Tule nyt käymään minun luonani näytän asunnon ja tapaat Martsan.
Luulen, että pidät hänestä.
Hilja vaikeni, mutta suostui.
Hän rakasti Leeviä ja päätti yrittää voittaa pelkonsa.
Tässä minä asun, Leevi sanoi taas hymyillen pyytäen Hiljan sisään, mene vain olohuoneeseen, minä käyn nopeasti vaihtamassa.
Hilja asteli hermona eteiseen, katseli nurkkia ja epäröi ottaa kenkiä pois.
Jokin ahdisti häntä…
Kun Leevi palasi, Hiljan kasvoilta näkyi aito kauhu, kädet tärisivät.
Hän ei sanonut sanaakaan, ryntäsi vain pois.
Hilja, minne sinä oikein menet?!
Leevi jäi seisomaan avonaisen oven eteen, Martta vierellään…
Hän ei olisi ikinä uskonut, että mukava ilta päättyisi näin.
Leevi koitti saada Hiljaa kiinni, mutta tämä ei vastannut.
Hän sopi tapaamisen Veikon kanssa, sillä piti saada puhua.
Ystävänsä kanssa puhuttuaan Leevi päätti odottaa maanantaita, jolloin töissä voisi jutella asiasta.
Aamulla hän vilkuili kelloa ja raitiovaunuja, mutta Hiljaa ei näkynyt, vaikka hän aina yleensä tuli ajoissa.
“Jospa jotain on sattunut?”
Juuri kun Leevi oli soittamassa pomolle, hän näki Hiljan kävelevän kadulla; hiukset auki, kyyneleet poskilla, silmissä syvä suru.
Hilja, odota!
Hilja pysähtyi, kääntyi ja hänen ilmeensä synkistyi entisestään.
Hilja, mitä tapahtui?
Miksi pakenit?
Mikset vastaa puhelimeen?
En tiedä mitä ajatella.
Anteeksi Leevi.
Sano suoraan, mitä tapahtui?
Viisi minuuttia töiden alkuun.
Voidaanko illalla puhua kaikesta?
Muutitko mielesi kihlauksemme suhteen?
Etkö tahdo asua kanssani?
Leevi otti häntä kädestä.
Olen ollut kaksi päivää epätietoisuudessa.
En jaksa enää.
Sano nyt.
Miksi pakenit?
Anteeksi Leevi, mutta me emme voi asua yhdessä, Hilja kuiskasi ja alkoi itkeä.
Miksi?
Mitä minä olen tehnyt?
Et mitään…
Mikä sitten on?
Hilja pyyhki kyynelet ja katsoi Leevin silmiin.
Pelkään…
Mitä?
Mitä sinä pelkäät, rakas?
Koiria.
Ai Marttaa?
Minähän olen kertonut, että hän on lempeä, ei koskaan satuttaisi ketään.
Leevi mietti:
Eli sittenkin kyse on koirasta
En pelkää juuri Marttaa, vaan kaikkia koiria.
Kun olin kuusi, minua hyökkäsi bullterrieri vastaan…
Et ole kertonut siitä…
En ole, koska se on kamalaa muistella.
Olin leikkipuistossa, äiti kaupassa, jonkun juopuneen omistajan koira hyökkäsi kimppuuni.
Olenne pelasti minut juuri ja juuri.
Siitä asti olen pelännyt koiria.
Hilja…
Meillä on kohta töiden alku.
Ei kukaan odota, että selvitämme täällä suhteitamme.
Voi kyllä odottaa Ymmärrän että sinulla on traumoja.
Mutta eikö sinua pelota kadulla olevat koirat?
Pelottaa.
Mutta kadulla pystyn vaihtamaan reittiä, pysymään muiden ihmisten lähellä.
Mutta saman katon alla, ison koiran kuten Martan kanssa En pysty.
Anteeksi.
Ei ole kyse sinusta en vain kykene.
Mutta tämä on hölmöä…
Koitin, rehellisesti.
Koitin voittaa pelkoni, siksi suostuin tulemaan asuntoosi.
Mutta en kyennyt Yritin, en vain pystynyt.
Anteeksi.
Näin kävi, huokaisi Leevi, kertoessaan kaiken Veikolle.
En tiedä miten tämä ratkaistaan.
Rakastan häntä, ja hän minua.
Mutta yhdessä ei voida elää.
Voiko näin oikeasti käydä?
Ethän aio luopua Martasta?
Veikko kysyy.
En tietenkään!
Miten voit luulla niin?
Martta on rakas.
Samoin Hilja.
Täytyy taistella onnensa puolesta.
Miten?
Koirapelko ei ole allergia.
Sen kanssa voi tehdä töitä.
Auta häntä voittamaan pelkonsa.
Ehkä terapia auttaa?
Hän on käynyt.
Ei auttanut?
Ei.
Hilja sanoi yrittävänsä uuden kerran, mutta ei lupaa mitään.
Mutta yrittäminen on tärkeintä.
Useimmat vaatisivat: Joko minä tai koira. Hiljasi tahtoo ratkaista ongelman.
Sinun tulee auttaa.
Kunpa tietäisin miten
Älkää tavata Martan kotona.
Kokeile yhteistä kävelyä vaikka metsässä, missä ketään muita ei ole.
Luuletko, että siitä olisi apua?
Leeviin syttyy toivon pilkahdus.
Miksipä ei?
Kun Hilja huomaa, ettei Martasta ole vaaraa, hän rauhoittuu.
Mistäs sinulle auto on ilmestynyt?
Hilja ihmettelee, kun näkee Leevin nelivedon ratissa.
Sain lainata Veikolta.
Hänen koirallaan on omat paikat autossa.
Eli haluaisit että lähdetään kaikki yhdessä?
Juu, Martta on tavaratilassa.
Siellä on turvallista sekä koiralle että ihmisille.
Sinä istut etupenkillä.
No, kokeillaan…
Hilja suostuu lähtemään metsään, mutta ilmoittaa heti, että jos jokin tuntuu pahalta, lähdetään kotiin.
Tunnin kuluttua Leevi ohjaa auton aukiolle Nuuksion metsän laitaan.
Hän auttaa Hiljan ulos, vapauttaa Martan autosta ja pyytää tätä pysymään etäällä Hiljasta.
Kaunista täällä, Leevi sanoo, jotta Hiljan ajatus siirtyisi paniikista pois.
On
He vaihtavat kengät kumisaappaisiin eilen satoi ja lähtevät kävelemään metsään.
Leevi heittää Martalle tennispalloa, jotta koira ei olisi koko ajan Hiljan tiellä.
Miten menee, Hilja?
Vaikea sanoa Hilja vastaa, katse kiinnittyneenä Marttaan, joka palailee puskista.
Rakas, kaikki koirat eivät ole samanlaisia.
Kyllä, yksi koira kävi päällesi, mutta se oli toisen ihmisen väärin kasvattama.
Tiedän.
Kaikki eivät ole vaarallisia.
Toivon, että metsälenkit muuttavat mielesi koirista.
Näin sanottuaan Leevi heittää pallon ja Martta pinkaisee perään.
Vuh-vuh!
Martta haukahtaa kovaa.
Hilja säpsähtää, kädet tärisevät.
Hän katsoo Leeviä epävarmana.
Suuttuiko se nyt?
Ei Leevi nauraa ja vetää Hiljan kainaloon.
Iloitsee vaan kun löysi pallon.
Martta palaa ja pudottaa pallon maahan, valmiina uuteen heittoon.
Haluatko kokeilla?
Leevi hymyilee.
Mitä?
Heittää pallon.
Pelottaa.
Sulje silmät, heitä vain kerran.
Hilja ottaa pallon, puristaa sitä hetken, sulkee silmänsä ja viskaa pallon niin pitkälle kuin pystyy.
Hyvä!
Leevi naurahtaa.
Martta, hae!
Koira säntää pallon perään ja hetken päästä kuuluu taas iloinen haukahdus.
Hän on viisas koira, Leevi toteaa ylpeänä.
Voitaisiinko mennä jo kotiin?
Hilja kysyy varovasti.
Joo, aletaan liikkua.
Martta, missä olet?
Martta ei palaa, vaikka haukkuu jossain lähempänä.
Käyn katsomassa, Leevi mutisee.
Odotatko?
En, tulen sinun kanssasi!
Pusikoita raivatessaan Leevi ja Hilja näkevät Martan haukkumassa ärtyneesti tennispalloa, joka on ajelehtinut lammikkoon.
No niin, nyt selvisi, Leevi hymyilee.
Mitä?
kysyy Hilja huolestuneena.
Martta pelkää vettä eikä uskalla mennä hakemaan lelua.
Täytyy itse käydä.
Onneksi on saappaat.
Martta pelkää vettä?
Luulin että koirat eivät pelkää mitään.
Jokaisella koiralla on omat pelkonsa.
Poimin Martan pennusta joesta sen jälkeen se ei ole pitänyt vedestä.
Sateessa kyllä ulkoilee, mutta lätäköt kiertää.
Leevi kääntyy koiralleen:
Martta, älä hauku.
Hae lelu hetki vielä, tulen auttamaan.
Leevi astelee lätäkköön ja yllättyy, kun vajoaa nilkkojaan myöten.
Martta haukkuu hätääntyneenä.
Oletko kunnossa, Leevi?
Olen, tämä vain on syvä allas Kohta palaan.
Juuri kun hän yltää palloon, vesi on jo polviin asti.
Hän kääntyy, mutta upottaa joka askeleella yhä syvemmälle.
Kun matkaa rantaan on enää pari metriä, hän tajuaa, ettei enää liiku jalat eivät nouse.
Miksi jäit seisomaan?
Tule pois!
huutaa Hilja.
En pääse
Leevi yrittää nostaa jalkoja yksi kerrallaan, mutta ei onnistu.
Vesi ulottuu jo vyötäröön.
Miten niin et pääse?
Taisi olla oikeassa Tämä on suo.
Ja aika nälkäinen.
Martta katsoi omistajaansa pelokkaana.
Hän halusi auttaa, mutta veteen ei uskalla mennä.
Leevi oli kieltänyt, ja Martta tottelee aina isäntäänsä.
Hilja alkaa panikoida.
Leevi uppoaa suohon, iso koira lähellä tilanne hirvittää.
Hilja, auta!
Etsi pitkä oksa!
Leevi huutaa.
Hilja ottaa puhelimen, yrittää soittaa apua, mutta ei ole kenttää.
Voi ei…
Miten pääsee suon reunalle, kun siinä seisoo koira?
Sydän hakkaa pelosta.
Mutta kun Martta haukahtaa hiljaa ja katsoo Hiljaa suoraan (lähes anovasti), Hilja tuntee äkillistä päättäväisyyttä.
Jänistätkö nyt, kun Leevi on hädässä?
Et voi jättää häntä!
Hilja etsii ympäriltä ja löytää tukevan oksan, juoksee suon reunaan ja ojentaa sen Leeville.
Tämä tarttuu molemmin käsin ja Hilja kiskoo kaikin voimin.
Martta liittyy mukaan, alkaa ottaa vetovastuuta omalla tavallaan.
Yhdessä, koira ja nainen rinta rinnan, he onnistuvat vetämään Leevin pois hetkinen suosta.
He rojahtavat märkinä maahan, hengittäen raskaasti.
Voi tytöt, ei tullut mieleen miten olisi käynyt ilman teitä Leevi haleilee Hiljaa ja Marttaa vuorotellen.
Te todella pelastitte minut.
Pelkäsin niin paljon…
Älä vaan sano, että sait uuden pelon, Leevi hymyilee.
Sain.
Se on, että pelkään menettäväni sinut.
Se on pahempaa kuin mikään muu.
Hilja katsahtaa Marttaa, syleilee suurta koiraa lujasti.
Kiitos Martta!
Kiitos, että olit siinä!
Illalla Leevi, Hilja ja Martta makaavat kaikki yhdessä isolla sohvalla katsoen koiraelokuvia.
Jostain syystä mikään muu ei sinä iltana kiinnosta.
Leevi ja Martta ovat enemmän kuin tyytyväisiä seuraan.
Mutta tärkeintä: jokainen heistä ymmärtää nyt, että pelko menettää toisensa on heille yhteinen.