Kun tarkastelimme tilannetta tarkemmin, huomasimme ihmeeksemme peuran juuttuneen syvään lumihankeen. Olin liikkeellä poikani kanssa, kuten usein tapana Espoon metsissä on, kun törmäsimme tähän kurjaan näkyyn. Sen sijaan, että olisimme jättäneet eläinparan oman onnensa nojaan, tartuimme heti toimeen ja aloitimme lumen lapioimisen pois peuran ympäriltä niin ripeästi kuin suinkin. Oli vaikuttavaa nähdä, kuinka me molemmat paiskimme töitä vierekkäin, hiki otsalla ja kädet kohmeessa.
Juuri siinä hetkessä huomasimme toisenkin peuran samoissa vaikeuksissa, vähän matkan päässä. Sielläkin eläin vain makasi, tuskin jaksoi liikahtaakaan. Saimme senkin pelastettua, ja tuolloin tajusimme, että nämä kaksi olivat todennäköisesti kamppailleet ruoasta mutta onneksemme kumpikin selvisi meidän avullamme siitä taistelusta.
Tilanne muuttui vieläkin kiireellisemmäksi, kun löysimme läheisestä pusikosta pienen pahvilaatikon, jonka sisältä kuului heikkoa maukumista. Siellä oli kuusi rääpälemäistä kissanpentua neljä oli jo menehtynyt kylmyyteen, mutta kaksi sinnitteli hengissä. Näimme heti, että jos emme toimisi välittömästi, nämäkin pienokaiset menehtyisivät pakkaseen. Nostimme laatikon varovasti ja lähdimme kotiin kiireesti, minä soittamaan vaimolle ja poika kaivamaan esille pyyhkeitä, lämmintä vettä ja lämpötyynyn pentujen avuksi.
Huolellisella hoidolla ja suurella sydämellä molemmat kissanpennut alkoivat lopulta piristyä ja toipuivat ajan kanssa täysin. Näin päättyi tämä koskettava tarina onnellisesti.
Yksi kissoista tuntui vielä erityisen kiitolliselta sille henkilölle, joka oli sille ruokaa ja peiton järjestänyt vaikka lopulta sairaus kylmyyden seurauksena vei kissan yhä huonompaan kuntoon. Kun saavuimme paikalle, näky oli musertava. Pieniä pentuja pahvilaatikossa, joista vain kaksi enää tarrasivat henkeen kiinni. Kylmyys oli käynyt niiden hennolle keholle lopulta liian raskaaksi.
