Heräsin aamulla äidin voihkaisuun.
Nousin vuoteesta ja menin hänen luokseen.
Äiti, sattuko sua paljon?
Aino, hae mulle vettä, jooko!
Heti, juoksin keittiöön.
Palasin hetken päästä muki täynnä vettä.
Tässä, äiti, juo.
Silloin kuului koputus ovelta.
Aino, käy avaamassa.
Ehkä naapuri Saara tuli käymään.
Sisään astui vanha naapurin Saara, mukanaan iso termosmuki.
Miten voit, Marja?
Saara kosketti äidin otsaa.
Kylläpäs sulla on kuumetta.
Toin sulle kuumaa maitoa voin kanssa.
Otin jo lääkkeet.
Sun pitäisi mennä sairaalaan, siellä hoito on parempaa.
Eikä jääkaapissa ole juuri mitään, miten jaksat ilman kunnon ruokaa?
Saara, kaikki rahat meni lääkkeisiin, äidilläni tuli kyyneleet silmiin.
Eikä mikään auta.
Marja, mene nyt sairaalaan.
Mutta Aino, kuka hänestä huolehtii, jos olen poissa?
No, kuka hänestä huolehtii, jos kuolen?
Ethän sä vielä ole edes kolmissakymmenissä.
Ei ole miestä, ei rahaa.
Saara silitti äitiäni.
Älä nyt itke.
Saara, mitä mä teen?
Kutsun lääkärin, Saara sanoi ja kaivoi kännykän esiin.
Soitti ja selvitti asiat.
Lääkäri tulee tänään.
Kun muutenkin käy, tule hakemaan minut, Aino.
Saara meni eteiseen, minä seurasin.
Saara, eihän äiti kuole?
En tiedä.
Pitää pyytää apua Jumalalta.
Mutta sun äiti ei oikein usko.
Auttaako Jumala?
kysyin toiveikkaana.
Mene kirkkoon, sytytä kynttilä ja pyydä apua.
Jumala kuulee, kun pyytää.
Nyt menen.
Palasin mietteliäänä äidin luokse.
Aino, varmaan olet nälkäinen, mutta jääkaapissa ei ole mitään.
Hae kaksi lasia.
Kun toin lasit, äiti kaatoi niihin molempiin maitoa.
Juo.
Join, mutta nälkä vain kasvoi.
Äiti huomasi sen heti.
Hän nousi hitaasti pöydän ääreen ja otti kukkarosta kymmenen euroa.
Tässä, mene ostamaan kaksi piirakkaa.
Syö matkalla, minä koetan keittää jotakin.
Mene nyt.
Äiti saattoi minut ovelle.
Hän nojasi seinään ja meni sitten keittiöön.
Jääkaapissa oli halpaa kalasäilykettä, vähän margariinia, ikkunalaudalla pari perunaa ja sipuli.
Tästä pitäisi tulla keitto
Äidin päätä huimasi ja hän vajosi väsyneenä tuolille.
“Mikä minua vaivaa?
Ei ole voimaa.
Lomasta jo puolet mennyt.
Rahat loppu.
Jos en pääse töihin, miten hankin Ainolle koulutarvikkeet?
Hän aloittaa ensi kuussa koulun.
Ei ole sukulaisia auttamassa.
Ja tämä tauti olisi pitänyt mennä heti lääkäriin.
Jos joutuu sairaalaan, miten Aino pärjää yksin?”
Äiti nousi väsyneenä ja alkoi kuoria perunoita.
Nälkä kalvoi minua, mutta ajatukset olivat muualla.
“Äiti makasi koko eilisen sängyssä.
Jos hän kuolee, onko totta, mitä Saara sanoi Pitää pyytää apua Jumalalta.” Käännyin kirkon suuntaan.
***
Vain puoli vuotta on kulunut siitä, kun palasin sodasta.
Elossa selvisi vain ihmeen kautta.
Onneksi pystyn jo kävelemään, vaikka kepin avulla.
Moniin haavoihin en jaksa enää keskittyä, ja arvet kasvoissa eipä sillä, en taida enää kelvata kenellekään.
Näin ajattelin, kun kävelin kohti kirkkoa.
Tänään tulee vuosi siitä, kun kaverit Sami ja Jani kuolivat ja minä jäin eloon.
Kaksikymmentä vuotta sitten lähdin armeijaan.
Nyt olen siviili, mutta elämä tuntuu tyhjältä.
Eläkkeestä riittää hyvin, pankissa on vielä sopimusrahoja pariksi vuodeksi.
Mutta mitä hyötyä siitä, jos on yksin?
Kirkon portailla istui köyhiä.
Otin esiin muutaman kymmenen euron setelin, annoin niille ja pyysin:
Rukoilkaa Samin ja Janin puolesta!
Sisällä ostin kynttilöitä, sytytin ne ja aloin lukea isän opettamaa rukousta:
Muista, Herra meidän Jumalamme
Rukouksen sanoja toistellessani näin mielessäni entiset ystävät.
Kun lopulta hiljenin, jäin vain muistelemaan vaikeaa elämäni.
Pieni, laiha tyttö Aino ilmestyi viereeni halvan kynttilän kanssa.
Hän ei tiennyt, mitä tehdä.
Vanha nainen tuli avuksi.
Anna, minä autan!
Sytytti Ainon kynttilän, laittoi sille paikan.
Nyt siunaa itsesi näin, näytti miten tehdään.
Ja sitten kerro Herralle, miksi tulit.
Aino tuijotti pitkään kuvaa ja sanoi sitten:
Auta, Jumala!
Äiti on sairas, enkä minulla ole ketään muuta.
Paranna hänet.
Äidillä ei ole rahaa lääkkeisiin.
Pian menen kouluun, mutta ei ole reppua
Katselin Ainon rukousta hiljaa.
Omat murheeni tuntuivat aivan mitättömiltä.
Halusin huutaa:
“Eikö kukaan voi auttaa tätä lasta hankkia äidille lääkkeet ja hänelle koulurepun?”
Aino katsoi kuvaa ja odotti ihmettä.
Tule mukaan, sanoin.
Minne?
Aino katsoi pelokkaasti vierasta, keppi kädessäni.
Mennään selvittämään, mitä lääkkeitä äitisi tarvitsee ja käydään apteekissa.
Tarkoitatko tosissasi?
Jumala välitti sun pyynnön minulle.
Oikeastiko?
Ainon silmät kirkastuivat.
Mennään.
Mikä sun nimi on?
Aino.
Sano mua vaikka Ilkka sedäksi.
***
Kuulimme äidin ja Saaran puhuvan.
Saara, lääkäri määräsi vaikka mitä ja kaikki on niin kallista.
Mulla on vain viisikymppiä jäljellä.
Aino avasi oven päättäväisesti.
Äiti ja Saara hiljenivät heti, katselivat outoa miestä pelokkaina.
Äiti, mitä lääkkeitä tarvitset?
Mennään Ilkka sedän kanssa apteekkiin.
Kuka te olette?
äiti kysyi hämmentyneenä.
Kaikki järjestyy, Ilkka sanoi hymyillen.
Anna reseptit!
Mutta mulla on vain viisikymppiä
Me löydämme rahan, Ilkka laski käden Ainon olalle.
Äiti, anna ne reseptit!
Äiti ojensi reseptit, jostain syystä häneen tuli luottamus tuohon mieheen, jonka kasvoilla oli arpia mutta silmissä lempeyttä.
Marja, varo nyt, Saara havahtui, kun lähdimme; ette tunne häntä lainkaan.
Saara, luulen että hän on hyvä ihminen.
***
Äiti odotti, ei edes ajatellut enää sairauttaan.
Sitten ovi aukesi ja minä juoksin iloisena sisään.
Äiti, ostimme lääkkeet ja vähän herkkuja teekuppia varten.
Oven suussa seisoi Ilkka, hymyillen niin, että äidinkään pelko katosi.
Kiitos teille!
äiti kumarsi.
Tulkaa sisään!
Ilkka riisui kengät hitaasti, selvästi hermoillen.
Siirtyi keittiöön.
Istukaa, äiti sanoi.
Ilkka istui ja pyöritti keppiä, ei tiennyt minne sen laittaa.
Anna, minä laitan, äiti asetteli kepin sopivasti.
Anteeksi, ei ole paljon tarjolla!
Äiti, me ostimme kaiken tarvittavan, minä asettelin ostokset pöydälle.
Voi, olisittepa jättäneet…
äiti harmitteli, huomasi puolet herkuista olevan turhaa makeaa, mutta paketissa oli kallista teetä.
Keitän teet nyt!
Hän kastoi teepussin, eikä tuntunut enää sairaalta; ehkä pyysi voivansa näyttää terveeltä miehen vieressä.
Ilkka kysyi kuin arvaamalla:
Marja, eihän tämä ole liikaa sulle, näytät kalpealta?
Ei mitään Otan pian lääkkeet.
Kiitos teille!
***
Juotiin tuoksuvaa teetä ja syötiin makeisia, katsellen minua puheliaana.
Katseissa oli lämpöä, yhteistä ymmärrystä.
Mutta kaikki hyvä päättyy joskus.
Kiitos, Ilkka nousi ja otti kepin.
Nyt menen, parantukaa rauhassa.
Kiitos vielä kerran, äiti nousi myös.
En osaa kiittää tarpeeksi.
Ilkka meni eteiseen, minä ja äiti seurasimme.
Ilkka setä, tuletko uudestaan?
Tottakai!
Kun sun äiti paranee, lähdetään ostamaan sulle koulureppua!
***
Ilkka lähti.
Äiti siivosi pöydän, pesi astiat.
Katso sinä telkkaria, Aino, minä menen lepäämään.
Äiti meni vuoteeseen ja nukahti heti.
***
Kaksi viikkoa kului.
Tauti oli jo hellittänyt, kallis lääke auttoi.
Marja palasi töihin kuukauden loppu on aina kiireistä, ja pyydettiin lomaltakin.
Siitä maksetaan, mikä helpottaa koulun alkuun.
On jo elokuun alku, palkasta pitää hankkia Ainolle tarvikkeet.
Lauantaina herättiin tavalliseen aikaan, syötiin aamupala.
Aino, pakkaa!
Nyt mennään kaupoille katsomaan koulutarvikkeita.
Onko sulle nyt rahaa?
Vielä ei maksettu, mutta ensi viikon lauantaina saan.
Lainasin satasen, ja matkalla ostetaan jotain ruokaa.
Oltiin juuri lähdössä, kun ovikello soi.
Kuka siellä?
Marja, se on Ilkka…
Hän soitti vielä jotain, mutta äiti painoi oven auki.
Kuka se oli?
kysyin.
Ilkka setä!
äiti ei pystynyt peittämään iloaan.
Jee!
Ilkka tuli kepin kanssa sisään, mutta oli muuttunut; hienot housut ja paita sekä uusi hiusmalli.
Ilkka setä, olin odottanut!
juoksin hänen luokseen.
Lupasinhan, Ilkka sanoi hymyillen.
Hei, Marja!
Hei, Ilkka!
He siirtyivät puhekielen “sinutteluun” se tuntui kummalliselta mutta oikealta.
Olette valmiina?
Lähdetään.
Minne?
äiti kysyi.
Aino aloittaa koulun pian.
Ilkka, mutta minulla…
Lupasin Ainolle ja lupaus täytyy pitää.
***
Marja kiinnitti aina huomiota halvimpiin koulutarvikkeisiin, missä tahansa kaupassa.
Ei ollut ylimääräistä rahaa, ei sukulaisia mieskin oli kadonnut kauan sitten.
Nyt vieressä oli mies, joka osti pojalle kaiken, ei katsonut hintaa, vain kysyi äidin mielipidettä.
Kantamusten kanssa tultiin kotiin taksilla.
Äiti riensi keittiöön.
Marja, Ilkka pysäytti.
Mennään kävelylle koko porukka!
Syödään lounasta ulkona.
Äiti, mennään!
minä sanoin.
***
Sinä yönä äiti ei meinannut saada unta.
Päivän muistikuvat pyörivät koko ajan mielessä: Ilkan silmät täynnä lämpöä.
Kylmä järki ja sydän väittelivät:
“Ei kaunis eikä nuori”, järki sanoi.
“Sydämellinen, katsoo lempeästi”, vastasi sydän.
“Viisitoista vuotta vanhempi.”
“No, mutta Ainolle kuin isä.”
“Voisit löytää nuoren ja komean.”
“En tarvitse kaunista.
Tarvitsen hyvän.”
“Et koskaan haaveillut tällaisesta miehestä.”
“Nyt haaveilen!”
“Muuttuvatko haaveesi noin nopeasti?”
“Olen tavannut oikean.
Rakastan häntä!”
***
Häämme pidettiin samassa kirkossa, jossa Ilkka ja Aino kohtasivat kolme kuukautta sitten.
Ilkka ja Marja seisoivat alttarin edessä, keppiä ei enää tarvittu.
Aino katsoi pyhää kuvaa ja kiitti koko sydämestään:
Kiitos, Jumala!
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
