Aikaisin aamulla kokoontui sekä läheisiä että kaukaisempia sukulaisia notaarin toimistoon. Jokainen toivoi, että edesmennyt olisi jättänyt heille kunnon perinnön. Notaari oli myöhässä, mikä teki kaikki hermostuneiksi. “Kuinka kauan tätä pitää odottaa? Haluan tietää, jättikö isä minulle mitään, jotta voin lähteä,” Adam:n vanhin tytär, Sanni, hermoili. “Sanni-täti, pitäisi olla hillitympi. Suru sopisi nyt. Onhan isäsi kuollut,” totesi Mikael. “Älä enää kutsu minua tätiksi. Olen nuori vielä. Kutsu etunimellä,” Sanni vastasi ärtyneenä. “Vaikka kuinka meikkaat ja käyt hoidoissa, et siitä nuoruusia takaisin saa,” Mikael tokaisi kiukkuisesti.
Lopulta notaari saapui huoneeseen. Hän silmäili tarkasti paikallaolijat, avasi salkkunsa ja otti esiin paperinipun. “Oletteko valmiita kuuntelemaan?” hän kysyi. Kaikki nyökkäsivät. Notaari avasi asiakirjan, hymyili salaperäisesti ja alkoi lukea Adam:n testamentin. “Olen jättänyt teille perinnön. Mutta saadaksenne sen, teidän täytyy löytää se. Lapsena asuin vanhempieni kanssa maaseudulla. Meillä ei ollut paljon, mutta elimme yhdessä ja onnellisina. Vanhan talomme holvissa on kaikki rahat, mutta sen avaamiseen tarvitsette avaimen. Notaari antaa kartan ja varmistaa, että sääntöjä noudatetaan. Onnea matkaan, rakkaat!” Hetken aikaa kaikki istuivat hiljaa, kukaan ei voinut uskoa, että vanha mies halusi leikkiä vielä haudan takaa.
Ensimmäisenä Sanni rikkoi hiljaisuuden. “Minä ja puolisoni lähdemme heti kylään. Kuka tulee mukaan?” “Mikael ja minä jättäydymme perinnöstä. Isä tykkäsi aina huijata meitä, tässä on varmasti jokin jekku, emmekä oikeasti tarvitse rahaa,” sanoi Adam:n nuorempi tytär. Sanni, hänen miehensä ja muut sukulaiset suuntasivat maaseudulle. He suorittivat tehtävän toisensa jälkeen: menivät navettaan tutkimaan eläimiä, etsivät vihjeitä heinien joukosta ja ryömivät likaisessa mudassa. Kyläläiset pysähtyivät töistään katsomaan heidän touhuja.
Sannin merkkimekko muuttui hetkessä likaiseksi ja repeytyneeksi rievuksi. Kun he viimein löysivät avaimen ja avasivat holvin, jokaisen leuka loksahti auki. Holvin sisällä oli vain lappu ja läjä salmiakkikarkkeja. “Rahat lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen, ja te saitte mitä ansaitsitte. Kiitos kun ilahdutitte kyläläisiä.”
