Juuri se maaliskuu

SE JUURI MAALISKUU
Maalliskuu ei ole vain yksi kuukausi se on vuosittainen testi mielen tasapainolle.
Varsinkin silloin, kun rakkaus on yhtä outo kuin sää ikkunan takana: kevään ja loppumisen välissä, kuin joku olisi kaatanut harmaan maalin koko Helsingin ylle.
Sauli ja Aino tapasivat juuri maaliskuussa, ja se selittää kaiken.
Muut parit rakastuvat kirsikkapuun kukkien alla, mutta nämä kaksi kohtasivat kun Sauli vahingossa roiskautti Ainon päälle loskaa ja Aino puolestaan tarkasti pamautti Saulia sulaneella lumipallolla, joka tuntui sisältävän puolikkaan mukulakiveä.
Se oli rakkautta ensiricochettilla.
Maaliskuu kaupungissa oli aikaa, jolloin romantiikka kulki kadulla kumisaappaissa.
Lähdetäänkö kävelylle?
kuiskasi Sauli lempeästi puhelimeen.
Mulla ei ole venettä, vastasi Aino loogisesti.
Minä kannan sinut selässäni.
Heidän treffeistään tuli suon läpi kulkevan erikoisjoukon harjoituksia.
Sauli kantoi Ainoa sankarillisesti loskalammikoiden yli, samalla kun Aino piteli sateenvarjoa, joka oli aina valmis lentämään kohti Oulua heidän toiveidensa kanssa kuivista kengistä.
Tiedätkö, Sauli filosofoi, kenkiään litsaen, tässä on tunteiden syvyys.
Me ollaan kuin kaksi sorsaa Töölönlahdella.
Sorsat lensivät jo etelään lokakuussa, Sauli.
Me ollaan kuin kaksi varomatonta pingviiniä, jotka missasivat Etelänavan.
Heidän erikoinen rakkautensa näkyi pienissä asioissa.
Syvä tunne maaliskuussa ei ole sormus kuohuviinilasissa (siinä olisi kuitenkin jääpala), vaan viimeinen “Burana” jaettu puoliksi.
Tämä on sinulle, sanoi Sauli juhlallisesti ojentaen puolikkaan valkoista tablettia.
Irrotan sydämestäni.
Miksi siinä on kissankarvoja?
Mausteeksi.
Immuunivahvistusta varten.
Aino katsoi Saulia hassusta tupsupiposta, punoittavasta nenästä ja hullusta katseesta ja tiesi: tässä se on.
Se salainen universumikoodi, joka antoi virheilmoituksen ja yhdisti kaksi ihmistä, jotka osaavat nauraa kun molemmilla on kuume (mikä miehelle on melkein kuoleman tilanne).
Kaikkein romanttisin hetki koitti kuun lopussa.
Aurinko pilkisti vihdoin, paljastaen kaiken sen, minkä talvi oli peittänyt.
Kaupunki muistutti elokuvan lavasteita, jossa roskakuskit nousevat kapinaan.
He seisoivat Siltasillalla.
Tuuli puhalsi 30 metriä sekunnissa ja yritti riisua Saulin takin.
Aino, Sauli huusi yli kevään kohinan, halusin vain sanoa Olet kuin ensimmäinen leskenlehti!
Yhtä vaalea ja puskee läpi roskan?
Aino kysyi, kietoen kaulahuivia jo kolmatta kertaa päänsä ympäri.
Sauli mietti hetken.
Ei.
Yhtä sitkeä.
Tämän hullun maaliskuun jälkeenkin olet vierelläni.
Vaikka tiputin sun puhelimen loskaan, joka paljastui lätäköksi.
Aino katsoi häntä, aivasti samaan aikaan kun raitiovaunu huristi ohi, ja nauroi.
Mennään kotiin, sankari-leskenlehti.
Ostin kilon sitruunoita ja katsoin glögireseptin.
Jos selvitään tästä sunnuntaista, julistan rakkauden viralliseksi museokohteeksi.
He kulkivat pitkin katuja, väistellen jäänlohkareita.
Rakkaus oli todella syvä polveen asti, juuri sen verran vettä oli heidän rapussaan.
Mutta sillä ei ollut väliä.
Maaliskuussa tärkeintä ei ole kengän puhtaus, vaan kenen kättä puristat kun liukastatte yhdessä kohti vääjäämätöntä huhtikuuta
Vuosi kului, uusi “se juuri maaliskuu” alkoi.
Kaupunki muuttui jälleen elokuvaksi nimeltä “Vesimaailma”, budjetilla kymmenen senttiä.
Sauli ja Aino seisoivat suuren lätäkön edessä, joka oli vallannut heidän koko pihansa yön aikana.
Naapurit painautuivat aitaa vasten yrittäen kulkea jään reunalla, joku eläkeläinen tähysi taivaalle, toivoen edes tippaa apua vaikka olisi edes pulun oksan kanssa.
Sauli, Aino katsoi uusia valkoisia lenkkareitaan, jotka oli ostettu ylenpalttisen optimismikohtauksen vallassa.
Ollaan aikuisia.
Meillä on asuntolaina, työ, vuosiraportti.
Ei me voida vaan
Voidaan, Sauli keskeytti.
Selän takaa, kuin taikuri, hän veti esiin kirkkaankeltaiset kumisaappaat, koristeltuna iloisilla ankkakuvilla.
Ostin nämä eilen.
Koko on juuri sinulle.
Aino huokaisi.
Tähän “syvään rakkauteen” kuuluu, että kumppani tietää sekä kengän koon että kyvyn heittäytyä hulluksi.
Viiden minuutin päästä he jo tanssivat lätäkön keskellä.
Vesi roiskui, aurinko heijastui likaisista jääpaloista, ja ohikulkijat katselivat kuin olisivat karanneet hyvin lempeästä, mutta suljetusta laitoksesta.
Tiedätkö, Aino hyppäsi, ja vesi roiskautti naapurille, jolla oli minkkihattu.
Tämä on kevään paras startti.
Koodi “Keltainen ankka”, Sauli vastasi vakavasti.
Universumi yritti vajuttaa meidät masennukseen, mutta meillä on vedenkestävät kantapäät.
He seisoivat kevään kaaoksen keskellä sateisina, naurettavina, mutta täysin synkronisina.
Tämä oli outo rakkaus, jonka ymmärtää vain ne, jotka osaavat löytää pohjan sieltä, mistä muut näkevät vain likaa.
Sauli halasi Ainoa, ja aurinko paistoi niin, että heidän takista nousi kevyt höyry.
Me höyrytään, huomautti Aino.
Ei, hymyili Sauli.
Me ollaan vihdoin lämmetty sopivaan lämpötilaan.
Juuri siinä maaliskuussa he oivalsivat tärkeimmän: Jos elämä tarjoaa lätäköitä, hanki ne kaikkein kirkkaimmat kumisaappaat ja opettele tanssimaan niiden kanssa.