Kasvoin ilman vanhempieni huolenpitoa, vaikka he olivat molemmat elossa. Jos äitini näin vain valokuvissa ja etäpuheluissa, niin isä asui naapurissa, mutta ei koskaan osallistunut kasvatukseeni.
Minusta tuntui, että hän jopa vältteli katsettani, ettei vain joutuisi auttamaan tai antamaan mitään.
Nuorempana olin katkera äidille siitä, että hän etsi omaa onneaan ja unohti minut. Nyt ymmärrän häntä paremmin.
Ei varmasti ollut helppoa jäädä kuusitoistavuotiaana yksin vauvan kanssa, varsinkin kun lapsen isä oli koulutoveri ja naapuri.
Onneksi äiti ei hylännyt minua kokonaan hän synnytti minut eikä tehnyt aborttia. Vaikka äitini jätti minut vauvaksi omien vanhempiensa eli isovanhempieni hoitoon, olin hänelle siitä kiitollinen. Tiedä kuinka elämäni olisi mennyt, jos olisin kasvanut hänen kanssaan sellaisen äidin, jolla ei tuntunut olevan äidillisiä tunteita, rinnalla.
Mutta minun lapsuuteni oli hyvä. Isovanhempani antoivat minulle rakkautta ja turvaa.
He melkein hukuttivat minut hellyyteensä, ja äiti lähetti aika ajoin muotivaatteita ja leluja Helsingistä.
Kun Helena meni naimisiin ulkomaalaisen kanssa, pakettien ja rahalähetysten määrä vain kasvoi.
Joskus tuntui, että äiti halusi hyvittää syyllisyyttään tavaroilla.
Myöhemmin, kun täytin kahdeksantoista, äiti lähetti rahat, jotta ukki pystyi ostamaan minulle Turusta oman asunnon.
Niin hän tavallaan järjesti minulle hyvän lähdön aikuiselämään: opiskelut yliopistoon, oma koti, ei tarvitse ahtautua opiskelija-asuntoon.
Helena hiljalleen, askel askeleelta, yritti osoittaa, että kaikki mitä hän teki, oli minun parhaakseni.
Isovanhemmat ihmettelivät, miksen katkeroitunut äidilleni. En kuitenkaan tuntenut mitään suurempaa lämpöä häntä kohtaan.
Kun Helena harvoin kävi Suomessa, moni piti meitä siskoina: olimme ulkonäöltämme niin samanlaiset ja Helena piti itsestään hyvin huolta. Kolmekymmentäyksi-vuotiaana hän näytti korkeintaan kaksikymmentäviisivuotiaalta.
No niin, Kaarina, lähtisitkö sitten mukaani ulkomaille? hän ehdotti kerran.
En, pitää vielä opiskella.
Opiskele vaan Mistä olet noin viisas Tässä on mun uusi numero, jos tarvitset rahaa tai muuta, soita milloin vain.
Kiitos äiti. Olet ostanut minulle niin paljon kaikkea, ja rahaa riittää varmasti pitkälle.
En edes huomannut, kuinka sana äiti sai Helenan jännittymään.
Hän ei tainnut koskaan olla valmis äidiksi, ja oli miehelleenkin ulkomailla sanonut auttavansa vanhempiaan ja pikkusiskoaan ei paljastanut, että Suomessa oli jo aikuinen tytär.
Kai hän jollain tapaa rakasti minua, mutta ei äidillistä rakkautta enemmän kuin lähimmäistä tai kaukaista sukulaista.
Kun Helenan mies jätti hänet toisen naisen vuoksi, hän tuli ensiksi minun luokseni.
Kaarina, sopiiko että asun kanssasi hetken?
Totta kai, olen muutenkin kohta menossa naimisiin ja muutetaan Elian kanssa hänen asuntoonsa.
Naimisiin? Eikö se ole aika aikaista, juuri täytit kaksikymmentä?
Aikaista?
Halusin jo sanoa, “sinähän sait minut kuusitoistavuotiaana”, mutta pidin suuni kiinni. Ehkä siksi, etten halunnut loukata. Ja toisaalta olin jo aikuinen päätän itse, milloin ja kenen kanssa menen naimisiin.
Monesti vertailin tulevan mieheni vanhempia omaan äitiini. He ottivat minut omaan perheeseensä lämpimästi mukaan, kun taas Helena ei edes kysynyt kenet olin menossa naimisiin.
Tulen kyllä häihin, mutta nyt täytyy saada lepoa ja kerätä voimia. Menen Kreikkaan hetkeksi.
Mmm Kreikka Siellä täytyy olla kaunista Elias käy joskus siellä töissä, hänkin lähti eilen työmatkalle sinne
Häihin oli enää muutama päivä. Olin uupunut kaiken häätouhun keskellä hoidin kaiken yksin.
Eliaksella oli yllättäen kiireellisiä työasioita ja hän viipyi matkalla. Äidistäkään ei kuulunut mitään, eikä hän vastannut puheluihin. En tiennyt mitä ajatella.
Tiesin kuitenkin varmasti, miten Elias ilahtuisi, kun kuulisi että hänestä tulisi isä!
En ollut suunnitellut lasta ennen häitä, mutta koska liitto oli jo ovella, ei kukaan luulisi ettei lapsi olisi toivottu.
Vihdoin! Luulin jo, että rakastuit kreikkalaiseen ja jätit minut!
Rakas, ei mitään kreikkalaista. Tiedät, etten koskaan hypi vieraissa.
Tämä ei ollut aivan totta Hänellä oli ollut pieni syrjähyppy.
Kaikki tuntui pyörivän nopeasti, kuin ilotulituksessa, ja ne päivät mitä salaisuuksia?
Seisoin vain enkä tajunnut, mitä oli tekeillä.
Mitä salaisuuksia? Olen raskaana Eliakselle, sanoin hänelle jo aikaisemmin hänen piti kertoa sinulle!
Mitä sanoitkaan? Odotat lasta minun miehelleni?! Onko tämä vitsi?!
Näytänkö vitsailijalta? Tutustuimme Kreikassa ja vietimme siellä öitä yhdessä myös täällä teidän hääjuhlien aikaan Elias, sano nyt miten hyvin meillä oli!
Ulos! Ulos molemmat! En halua nähdä teitä!
Kaarina, anna anteeksi se oli virhe!
Virhe oli mennä naimisiin ihmisen kanssa, joka kykenee sellaiseen!
Hain eroa. En pystynyt antamaan miehelleni anteeksi, eikä äitiin jäänyt enää mitään yhteyttä.
Palasin takaisin kotikylääni isovanhempien luo, jossa rauhassa kannoin ja synnytin pienen pojan.
En halunnut kuulla äidistä tai ex-miehestäni enää mitään.
Kuukautta pojan syntymän jälkeen sain soiton Turun synnytyssairaalasta.
Oletteko Helena Virtasen tytär?
Olen, onko jotain sattunut?
Äitinne menehtyi synnytyksessä, olen pahoillani. Tyttö syntyi, ajattelimme haluaisitteko ottaa hänet hoitoon. Neiti Virtanen, oletteko linjalla? Pitääkö laittaa tyttö lastenkotiin vai tuletteko hakemaan?
Minä minä tulen!
Noudin tytön. En olisi voinut tehdä toisin.
Elias ei olisi ottanut hoitaakseen lasta, hän syytti kaikesta Helenaa.
Minä ajattelin, että molemmat olivat vastuussa, eivät lapset. Lapset eivät ansaitse joutua maksamaan vanhempien virheistä.
Lapset ovat onni, minun onneni, ja onnea ei voi olla liikaa.
