Kuule, mun on pakko kertoa sulle mitä tapahtui tää on just sellainen tarina, ettei meinaa itsekään uskoa.
Eli, siellä Hämeenlinnan vanhalla tehtaalla, missä Marjatta on ollut mukana siivoamassa viimeiset viisi vuotta, tapahtui ihan mieletön juttu. Marjatta, 32 vuotta, veti taas aamuvuoron ja hikoili hiki hatussa pestessään rappusia, kun tehtaan johtaja, Tapio Lehtovaara, pamautti käytävään:
Nukutko siellä, Hämäläinen? Kymmenen minuutin päästä saksalaiset tulee neuvotteluhuoneeseen, ei yhtään pölyhiukkasta saa näkyä!
Marjatta suoristi selkänsä sanomatta mitään se oli jo tottunut olemaan tässä talossa vähän kuin näkymätön. Eikä kukaan varmaan osannut kuvitella, että sen sinisen työasun alla oli joskus ollut nainen, joka luki Goethea saksaksi ja haaveili urasta kansainvälisenä juristina. Mutta kohtalo tykkää viskoa yllätyksiä: äidin sairaskohtaus, pyörätuoli, hoitomaksut, jotka veivät kämpän ja kaikki haaveet mennessään. Nyt saksan kieli oli sysätty jonnekin aivokuoren pimeimpään nurkkaan, kun elämä laskettiin pestyissä portaissa ja ämpärin painossa.
No, joka tapauksessa, Marjatta oli just kiillottanut kokouspöytää kun siihen ilmestyi kallis, nahkainen kansio. Sen päällä luki saksaksi jotain, ja ne sanat hyppäsivät Marjatan silmiin kuin vanhat tutut.
“Vertrag über die Übertragung von Anteilen…” pelkkä vilkaisu kertoi, että tässä oli enemmän kuin pelkkä sopimus. Marjatta luki rivit läpi ja tajusi heti: tää paperi oli tuomio tehtaalle. Tapio Lehtovaara siirsi tehdasvarat ulkomaille ja jätti työntekijät nuolemaan näppejään ja velkoihin.
Sitten Lehtovaara asteli sisään, silitteli solmioitaan kalliissa puvussaan ja pahanhajuiset hajuvedet sekä konjakki leijaili ympärillä.
Mitäs siellä tuijotetaan, löytyikö tuttuja kirjaimia? Katsos tuota! Siivooja, ämpäri kädessä, mutta neuvoo täällä johtoa!
Hän paiskasi kansion suoraan pöytään Marjatan viereen ja tokaisi:
Jos kerran olet niin fiksu, niin käännä tämä! Huomiseen kello kahdeksaan mennessä haluan täydellisen yhteenvedon suomeksi ja sun ehdotukset mukaan. Jos ei tee vaikutusta, palautat siivousvälineet ja lähdet kerjäämään. Kauankohan sun äiti selviää vedellä laimennetulla puurolla?
Marjatta ei sanonut mitään. Se vaan nosti kansion ja kantoi sen pieneen asuntoon, missä äiti nukkui levottomasti seinän takana. Yksi ainut lamppu paloi, ja vanha opiskelijasanakirja oli kuin turvaverkko pöydällä.
Aamuyön tunteina Marjatta paukutti läpi jokaisen virkkeen. Jokainen juridinen koukero aukesi ja samalla selvisi, miten Lehtovaara pelasi satojen työntekijöiden elämällä. Hän oli piilottanut tappiolliset lainat ja järjestellyt numerot itselleen edullisiksi.
Aamulla Marjatta jätti siivousämpärin varastoon ja puki päälleen ainoan säästöön jääneen mustan mekon olihan sentään tärkeä päivä. Kahdeksalta hän asteli Lehtovaaran toimistoon.
Tässä käännös ja analyysi, Tapio. En suosittele allekirjoittamaan tätä, sopimus siirtää kaiken vastuun henkilökohtaisena sulle.
Lehtovaara vilkaisi paperia ja puhalsi savut ilmaan.
Voit jatkaa siivoamista. Olen pitänyt sua täällä vain koska huomenna ei muilla riitä aikaa keittiön lattioihin.
No, seuraavana päivänä saksalaiset saapuivat. Herr Schneider, se kivikasvoinen sakemanni, johti porukkaa. Kun neuvottelut oli käynnissä ja Marjatta puunasi kellarikäytävää, alkoi Lehtovaaran ääni täristä ja nousta kierroksia.
Yhtäkkiä ovi paiskautui auki, ja ulos astui Herr Schneider, käännöskansio kädessä.
Wer hat das geschrieben? hän kysyi tiukasti. Kukaan ei vastannut. Virallinen kääntäjä näytti siltä kuin olisi halunnut vajota maan alle.
Lehtovaara hyppi perässä.
Tämä on roskaa! Siivooja on kääntänyt minä potkin sen saman tien pihalle!
Mutta Schneider pysäytti hänet.
Teitkö sinä tämän? hän kysyi Marjatalta, suomeksi murtaen.
Marjatta vastasi virheettömällä saksalla: Kyllä, ja kehottaisin erityisesti katsomaan liitteen neljän saatavat läpi. Numerot ei täsmää todellisuuden kanssa.
Lehtovaara kalpeni ja näytti siltä, että lyö kohta. Schneider nappasi jo kättä kiinni: Riittää jo. Olimme epäilleet, että täällä sahataan linssiä. Tämä raportti vahvistaa kaiken. Herra Lehtovaara, sopimus on peruuttu. Menetätte ihan kaiken.
Hän kääntyi takaisin Marjatan puoleen ja katseli tämän karheita, kuivuneita käsiä.
Meiltä puuttuu tehtaalta ihminen, joka tuntee sekä lain että käytännön. Jätä byrokratia meille, mutta tarvitaan luotettava auditointi. Ryhtyisitkö meille töihin?
Marjatta katsoi Lehtovaaraa, joka piteli ovikarmin reunasta kuin viimeistä pelastusrengasta eikä sanonut mitään; kasvoilla pelkoa, ei enää valtaa.
Suostun, hän sanoi hiljaa.
Ja niin viikko kului. Nyt Marjatta istui johtajan paikalla, uusi harmaa jakkupuku päällä, ostettu ensimmäisellä palkkaennakolla. Ovelle koputettiin varovasti. Pääinsinööri, Lauri Pitkänen, tuli sisään.
Marjatta Tuota Lehtovaara tuli hakemaan kamojaan. Vartijat haluaa sun luvan.
Marjatta käveli käytävään. Lehtovaara seisoi hissin edessä pahvilaatikko sylissä jotain pientä muistoesinettä, diplomi ja puoliksi juotu konjakki. Oli harmaantunut ja käpertynyt kuin vanha takki.
Hän katsoi Marjattaa silmiin, ei vihaa vaan vain väsymystä.
Että käänsit kumminkin Oletko nyt tyytyväinen?
Halusin vain, että tehdas toimii, Tapio. Ihmiset saavat palkkansa, eikä sinulle jää bonukset muiden selkänahasta, Marjatta vastasi hiljaa.
Hän nyökkäsi vartijoille ja Lehtovaara astui hissiin, jonka ovet sulkeutuivat verkkaisesti se maailma jäi taakse.
Marjatta meni takaisin toimistoon, vilkaisi ikkunasta ja näki ulkona nuoren tytön sinisessä työasussa, pyyhkimässä lattioita hämmentyneenä. Jokin Marjatan sisällä, pitkään puristettu ahdistus, laukesi. Jalat olivat kuin makaronia, hän istui alas ja hengitti syvään. Ei tämä ollut mikään suuri voitto enemmänkin paluu takaisin itseensä.
Hän kaivoi kännykän taskusta ja soitti kotiin.
Hei, äiti? Joo, täällä kaikki hyvin. Huomenna tulee lääkäri keskussairaalasta katsomaan sua. Ei tarvitse enää säästellä lääkkeistä.
Marjatta katsoi pinossa olevia papereita työpöydällä. Hommaa riitti, mutta nyt tämä oli juuri sitä työtä, jonka vuoksi jaksoi hengittää.
