4. lokakuuta
Tänään taas palasin kotiin tavallista aiemmin. Avasin oven hiljaa, ettei äiti heräisi. Kun riisuin uudet kengät, jotka olivat hiertäneet kantapääni rakoille, melkein kirosin ääneen. Remontti asuntoihin
Miksi tulit näin aikaisin? Kyllästyitkö juhliin vai soitko pois? Äidin pää pilkisti eteisestä.
Entä itse, mikset nuku? Vakoiletko minua vai? vastasin vähän liian ärtyneesti.
Äiti huokaisi ja käveli olohuoneeseen. Minulle tuli heti huono omatunto. Hän oli kai valvonut ja odottanut kuulevansa kuulumisiani, ja minä vain tiuskin. Hiivin hänen viereensä sohvalle ja halasin häntä.
Ei tarvitse mielistellä. Etkö halua kertoa, niin ei tarvitse. Kyllä minä sitten kuulen kaiken Ellan äidiltä, äiti tokaisi.
Anteeksi äiti. Olen vain väsynyt, ja jalat rikki uusista kengistä. Ravintola oli upea, vieraita varmaan viisikymmentä, ehkä enemmän. Oli tosi äänekästä ja vilkasta.
Ella näytti häämekossaan upealta. Ja sulhanen kuin suoraan lehdestä, luettelin.
Miksi sitten lähdit ennen muita? äiti keskeytti.
Kaikki olivat niin ylimielisiä ja etäisiä, eivät ollenkaan omaa porukkaa. Pitää nousta aikaisin huomenna, siksi.
Minne sinun pitää mennä, huomennahan on sunnuntai, äiti ihmetteli.
Kerron aamulla. Nyt menen suihkuun. Suukotin äitiä poskelle ja menin omaan huoneeseen.
Heitin mekkoni inhoten tuolille. Muiden vieraiden rinnalla se näytti halvalta ja vaatimattomalta.
Kylpyhuoneessa hinkkasin selkääni pesusienellä, siltä kohtaa mihin se hikoileva, pyylevä mies oli laittanut kätensä tanssin aikana.
Hän oli pyytänyt minua hitaaseen, enkä kehdannut enää kieltäytyä. Hän rutisti minut kiinni omaan kehoonsa, kuuma kämmen selälläni.
Jalkani olivat tulessa kengistä, ja tungin koko tanssin ajan vain hammasta. Sitten mies tuli vielä pöytääni ja kaatoi lisää juomaa. Kukaan ei tuntunut huomaavan minua. Ainoa tuttu, Ella, oli aivan omissa touhuissaan.
Juhlisssa katseeni kohtasivat kaksi kertaa jonkun miehen vakavat silmät, muttei hän tullut apuun. Livahtaisin ulos, otin taksin ja lähdin kotiin.
En minä sellaisia häitä itselleni haluaisi. Kaikki lavastettu, jokaisella oma roolinsa. Tunsin olevani kuin tilapäinen statisti.
Nukahdin vasta myöhään. Päässä pyöri vielä musiikki, puheensorina, kilistelevät lasit ja nauru. Muistin sen toisen miehen katseen.
Olisipa se edes hän pyytänyt minut tanssiin, eikä tuo rasvainen possu Tyrkyt! En saa edes ajatella koko tyyppiä, manasin mielessäni ja käännyin selälleni, kunnes uni vei voiton.
Loppusyyskuun lämpö vaihtui lokakuun sateisiin ja kylmyyteen. Ella palasi häämatkaltaan ja kutsui minut kylään.
Odotin rehellisesti, että näkisin miten rikkaat elävät, mutta enhän minä aivan tyhjin käsin viitsinyt mennä. Koulun jälkeen ostin Ellan lempileivoksia, ja ovella törmäsin suoraan mieheen.
Hän astui kohteliaasti sivuun ja avasi oven minulle.
Oletteko se te? hän sanoi yllättyneenä.
Katsoin häneen tarkemmin, ja tunnistin hääjuhlien salaperäisen miehen. Jähmetyin ovensuuhun.
Astutaan syrjemmälle, päästetään muutkin kulkemaan, hän naurahti ja ohjasi minut syrjään.
Lähditte juhlista yhtä äkkiä kuin Tuhkimo. En edes ehtinyt esittäytyä, hän hymyili, hampaat hohtavan valkoiset.
En sentään kenkääni unohtanut, hymyilin takaisin.
Oletteko menossa kotiin? Voisin tarjota kyydin.
Olen menossa ystävälleni, sille samalle Ellalle häistä. Tuskin jäät tähän ostoksille kuitenkaan? nostin kulmaani.
Iloinen yllätys tavata! Unohdan vaikka kaikki maailman leivokset tämän takia, hän virnisti, vilkaisten laatikkoani. Mennään, hän tarttui käsivarteeni ja talutti minut ison maastoautonsa luo.
En ollut koskaan istunut niin hienossa autossa en kyllä juuri missään ollut. Hän ajoi määrätietoisesti eikä kysynyt osoitetta. Hermostuin.
Kyllä tiedän, missä ystäväsi asuu. Meidän miehet ovat liikekumppaneita ja ystäviä, hän selitti nähdessään kasvoiltani huolen.
Ajon aikana hän kertoi nimensä Lauri, eronnut, ja hänellä on labradorinnoutaja.
Rikas, komea, menestyvä ja vielä fiksu. Kaikki mitä äiti toivoisi, mietin itsekseni.
Kotiin palattuani äiti odotti jo.
Missä viivyit näin pitkään? Aloin jo huolestua.
Kävin Ellalla. Hänellä on nyt sellainen koti ja kerroin kaiken ihan yksityiskohtaisesti, äidin iloksi, hienoista sisustuksista ja Ellan täydellisestä rusketuksesta keskellä sadekuuron syksyä.
Miten sinne pääsit? Siellähän asuu vain varakkaat.
Me kaupungin asukkaat kutsuimme sitä enempi vitsinä kerjäläisten laaksoksi talot vain olivat valtavia.
Eräs tuttu heitti minut, mutisin, heti katuneena että mainitsin koko asiaa.
Häissäkö tutustuit? Onko hänkin niitä? Annoitko numerosi?
Tietenkin, äiti, suorastaan tyrkytin, vastasin kärttyisästi.
Sitä vaan, kun itse tiedän että sinä käännyt karkuun vaikka hyvä mies olisi, äiti virkkoi.
Annoin numeroni, kaikki hyvin? tuhahdin.
Miksi sinä suutut? Hieno mies kiinnostui sinusta, sitä voisi joku jo arvostaa.
Riittää jo, keskeytin. Alan jo kyllästyä näihin tentteihisi. Miksi olet niin innokas naittamaan minut ensimmäiselle rikkaalle miehelle?
Älä puhu typeryyksiä. Tahdon vain että tulevaisuudellasi on turvaa että löydät kunnon ihmisen, kuten Ella. Ettei tarvitse sinnitellä.
Milloin me olemme sinnitelleet, siristin silmiäni.
No ehkä vähän liioittelin, äiti myönsi nolona. Mutta oikeasti etkö käynyt edes vähän hänestä?
Äiti, lopeta. En halua mennä naimisiin.
Juuri silloin puhelimeni soi ja pelasti tilanteen Lauri soitti.
Ajattelin olla rohkea ja soittaa saman tien. Mitä teet sunnuntaina?
En mitään erityistä, valmistaudun vain viikon luentoihin.
Koko päivänkö? Keli luvassa upeana, lähdetäänkö ratsastamaan? Oletko koskaan ollut hevosen selässä? No nytpä kokeillaan, varaan sinut yhdeltätoista.
Suostuin, vaikka en edes muistanut koska olimme siirtyneet teitittelystä sinutteluun.
Maalla olin nähnyt lähinnä mummun vanhoja työhevosia. Pelkäsin aina niitä, mutta nyt ratsastusretki Laurin kanssa tuntui jännittävältä ja hauskalta.
Hän sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi, kuin aikuiseen maailmaan otetuksi. Hän osasi puhua ihmisille tavalla, jota kukaan ei voinut vastustaa. Kaikki ovet aukenivat. Olin otettu hänen huomiostaan.
Seuraavana viikonloppuna hän ilmestyi meille kukkien ja leivonnaisten kanssa.
Häpesin pientä vuokra-asuntoamme, kulunutta mattoa ja tummuneita tapetteja. Lauri ei näyttänyt välittävän. Hän sanoi, että hänkin oli lapsena elänyt vastaavassa paikassa. Äiti oli aivan otettu.
Unelmien mies, totisesti, äiti sanoi kun olin myöhemmin kotona. Jos hän kosii, ethän kieltäydy? hän katsoi minuun toiveikkaasti.
Me olemme tavanneet vain muutaman kerran. Ei tässä mitään kosintoja tehdä, äiti! ärähdin.
Joulun alla Lauri silti kosi, ja ojensi sormuksen, jossa oli hillitty timantti.
Voi hyvä luoja, nyt voin lähteä haudan lepoon rauhallisin mielin, äiti taputti rintaansa. Pyörittelin vain päätäni.
Häät vietettiin maaliskuun alussa, kun aurinko jo kuivatti räystäistä roikkuvia jääpuikkoja ja kevät oli ilmassa. Oli toivoa ja uuden alku.
Halusin pienet, rauhalliset häät ei liikaa hulinaa. Lauri hyväksyi sen heti. Häiden jälkeen muutin hänen luokseen.
Nyt tulee olemaan seuraa. Miehen ystävien vaimot puhuvat vain vaatteista, kylpylöistä ja ostosmatkoista ulkomaille. Tuntuu etteivät ole elämässään yhtään kirjaa lukeneet, Ella iloitsi.
Asuimme taas lähekkäin. Ella odotti jo esikoistaan.
Mutta Laurilla oli tapana päättää kaikesta. Joka aamu hänen kuskinsa vei minut yliopistolle ja haki pois. Kerran luento peruttiin ja päätin kävellä kotiin.
Kevät oli tullut lehtisilmut paisuivat. Sattumalta Sampo, opiskelukaverini, tuli seurakseni, ja istuimme kahvilla. Olin kaivannut tavallista, avointa jutustelua. Mutta viime aikoina olin jäänyt ryhmässä ulkopuolelle.
Missä ajatuksissa? Sampo kysyi.
Täytyy mennä, mutisin alakuloisena.
Valvooko mies tekemisiäsi? Sampo tiukkasi.
Ei, nyt on vain oikeasti kiire, nousin penkistä.
Kotiin päästyäni Lauri jo odotti.
Missä olit? hänen äänensä oli kylmä.
Yliopistolla.
Älä valehtele. Luento peruttiin eikä kuljettaja hakenut. Miksi et soittanut? Oliko sinulla seuraa?
Hän on vain opiskelukaveri, sopersin.
Laurin katse oli kylmempi kuin koskaan.
Kävimme vain kahvilla. Miten siinä on muka jotain pahaa? En halua selitellä mutta tässä sitä ollaan.
Olet nyt minun vaimoni. Minulla on vihamiehiä, kateellisia, kilpailijoita. Sinä et saa tuottaa minulle ongelmia.
Tuotinko minä? Juttelemalla opiskelutoverilleni kahvilassa? närkästyin.
Etkö tajua mitään? Lauri nousi ylös ja lähestyi minua.
Älä puhu minulle tuolla tavalla, vastasin tiukasti ja peräännyin.
En päästä sinua, hän tiuskaisi ja nappasi kovakouraisesti kädestäni kiinni. Jos et tottele
Entä sitten? Laitat minut kahleisiin? Kun valmistun lääkäriksi, näetkö kaikissa potilaissani salaisia vihollisiasi?
Yritin rimpuilla irti. En edes huomannut, mitä tapahtui. Kipu ja humina täyttivät pään.
Lauri sanoi jotakin, mutta kuulin vain epämääräisesti. Veri maistui suussani, kasvoni tuntuivat vierailta.
Ymmärsitkö? hän kysyi.
Ymmärsin, sain sanottua vaivalloisesti.
Tuli uusi lyönti. Putosin taaksepäin ja menetin tajuntani.
Kun havahduin, Lauri oli poissa. Tärisin hiljaa koko kehollani. Pääsin vaivoin ylös ja nousin yläkertaan makuuhuoneeseen, romahtaen sängylle itkemään. Lopulta halusin hakea jäitä poskelle, mutta ovi olikin lukossa Lauri oli lukinnut minut.
Aamulla kasvot olivat turvonneet enemmän ja huuli kipeä. Lauri ei tullut käymään eikä puhelintani näkynyt missään. Pyörin huoneessa kuin vanki. Lukko naksahti.
Tunesiko jo? Lauri seisoi ovella.
Vihaan sinua! Päästä minut ulos! huusin.
Veren maku palasi suuhun kun haava repesi auki. Lyönti iski minut taas sängylle, samalle puolelle kasvoja. Parkaisin. Lauri sulki oven taas.
Ennen lounasta siivooja tuli tavan mukaan. Anelin häntä päästämään minut pois. Avain oli ovessa. Hän avasi ja järkyttyi kasvojani nähdessään.
Hän voi tehdä minulle pahaa, kun päästin sinut, nainen vapisi.
Sano vain, että huijasinkin sinua hakemaan vettä ja karkasin, sanoin ja livahdin portaista.
Suojaa edes kasvosi, hän neuvoi.
Kiitin ja lähdin varoen ulos, kuljin syrjäteitä, huppu mahdollisimman syvällä, että ihmiset eivät tunnistaisi minua. Jotkut väistivätkin. Kotiin päästyäni äiti parahti.
Oi lapsi, miten näin pääsi käymään! Hän vaikutti niin kunnolliselta. Anteeksi. En tarkoittanut pahaa. Entä jos hän tulee tänne? Ovet on heppoiset, ei kestä potkua.
Älä nyt hätäile, äiti.
Minua ei enää mikään tuntunut huolettavan. Silti soitin Sampolle ja pyysin käymään.
Sampo työskenteli ambulanssissa viimeisenä opiskeluvuonna. Hän hoiti kasvot, kutsui lääkärin kirjaamaan vammat.
Lopuksi hän kuvasi kasvoni puhelimella ja lähetti kuvat Laurille Jos vielä kosket häneen, nämä menevät julkisuuteen.
Lauri ei enää ilmaantunut. Kului kaksi viikkoa ennen kuin mustelmat hälvenivät. Sitten palasin yliopistolle.
Avioero järjestyi nopeasti. Kesällä valmistujaisiin mentäessä Sampo vei minut kahville sattumalta Lauri käveli ohi uuden, nuoren naisen kanssa.
Lauri ei huomannut minua, oli täysin naisen lumoissa. Kun hän lähti vessaan, siirryin vaivihkaa tytön luo.
Ole varovainen, lähde pois ajoissa. Hän tekee pahaa. Jos rikot rajoja, käy huonosti.
Kuka sinä olet? nainen kysyi epäluuloisena.
Hänen entinen vaimonsa. Älä kerro, että tapasit minut. Lähde, kun vielä voit, sanoin ja lähdin nopeasti.
Lasin läpi näin, kun Lauri palasi. Hän kysyi jotakin seuralaiseltaan, joka kohautti olkapäitään. Ei kertonut, huokaisin helpotuksesta.
Miksi puhuit hänelle? Jos hän kertoo Laurille?
Olisinpa itse tiennyt ajoissa, millainen Lauri on. Kukaan ei suostunut kertomaan totuutta ei edes Ella, sanoin Sampolle.
Muutimme toiseen kaupunkiin. Sampo valmistui kirurgiksi, minä lastenkardiologiksi.
Meille syntyi poika. Äiti ei enää koskaan antanut elämänohjeita.
Kerran kampaajalla selailin vanhaa lehteä ja silmiini osui otsikko: Liikemies Lauri Hämäläinen tuomittiin vaimonsa surmasta.
Ulkona Sampo työnsi lastenvaunuja. Onneksi hän on tässä, onneksi on Eetu, ja äitikin on terve Raha ei ole arvokasta, elämällä on merkitys, mietin.
Tervetuloa! kutsui kampaaja minut pesupaikalle.
